Ostakaa poroa, se on terveellistä ja hyvää

262063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tshernopylin suurin laskeutuma oli suomessa lapissa. Ja eniten radioaktiivisuus kerääntyy sieniin ja jäkälään (jäkälä on sieni), säilyy kymmeniä vuosia, tai niin kauan kun poro syö sen.
Porossa se kerääntyy lihaan ja jos syöt poroa sairastut aika nopeasti vatsa tai paksunsuolen syöpään. Jos syöt poroa yli kolme kertaa viikossa vaikuttaa radioaktiivisuus myös kykyysi, sekä aiheuttaa muutoksia siittiöissä ja perimässä.

ELI ÄLKÄÄ OMAN TERVEYTENNE VUOKSI SYÖKÖ POROA. Kaiken lisäksi poromiehet ovat myynninedistämismielessä liittoutuneet rikollisjärjestö greenpeacen kanssa.

Äänestä
  • laskeutumat eivät suinkaan olleet suurimmat lapissa.Nämä laskeutumat yleensäkin ovat täysin pöllöjen aikaansaannosta.Siinä luulossa että vieläkin pöllömpiä löytyisi jotka tähän uskoisivat.Ja löytyyhän niitä.

    Etenkin maanviljelijöitten kiinnostuksen kohteenahan luonnollisesti on antaa yksinkertaisen kansan ymmärtää että nämä laskeutumat ovat keskittyneet vain metsämaille saastuttamaan riistaa.He voivat jopa itsekin yksinkertaisuudessaan uskoa että nämä saasteet ovat kiertäneet pellot täydellisesti.Asiahan nyt kumminkin on aivan toisenlainen.Suomen pellot ovat kyllä ottaneet entisten traktorinpolttoaine jätteitten lisäksi suuren osan myös näistä Tzernobylin jätteistä.

    Poronliha on suurella varmuudella ainakin terveellisempää kuin Suomen pelloilla tuotettu ravinto.

    Äänestä

hintavertailuhommiksi.

Äänestä
  • Prismassa maksaa sonnin sisäfilee ( brasilialainen) 16 EUROA KILO Tarjouksessa. Normaalisti 20 euroa kilo ja on parempaa kuin sitkeä poronliha. Poronliha maksoi 45 euroa kilo.

    Äänestä

  • parempaa kirjoitti:

    Prismassa maksaa sonnin sisäfilee ( brasilialainen) 16 EUROA KILO Tarjouksessa. Normaalisti 20 euroa kilo ja on parempaa kuin sitkeä poronliha. Poronliha maksoi 45 euroa kilo.

    ettet ole poronlihaa syönyt.Sitkeää se ei missään nimessä ole.Tiedän kyllä että sonnin niinkuin siankin file on monelle mieleen.Itselleni taas file yleensäkin on mauttominta lihaa.Olen maistanut niin kengurua,krokodiilia,seebraa ja Amerikkalaista biisonia tuolla 45 euron hinnalla.Myönnän että on turhan kallista poroksikin jos tuo nyt pitää paikkansa.

    Itse ostin vasta muutama päivä sitten mureata luutonta poron paistia 20 eurolla kilo.Tämän hinnan olen luuttomasta paistista valmis maksamaankin isommastakin määrästä.Lapista tilattuna nyt kumminkin syksyllä on mahdollisuus saada valmiiksi paloiteltua lihaa rahteineen luuttomaksi lihaksi laskettuna noin 16 eurolla.Tulen myös tilauksen tekemään.

    Äänestä

  • Lihaahmatti kirjoitti:

    Leikkivät eteläläistä kuluttajaa, mutta ovat heinäkenkiä napapiirin pohjoispuolelta ja lähettävät kaikki rontot auton alle kuolleista puhumattakaan.
    Poromiehet ovat sen verran kieroa porukkaa, että kannattaa mennä erotukseen ja osoittaa sormella nulkkaavaa poroa ja sanoa, että pankaa tuo lihoiksi. Tällöinkään ei kannata maksaa kilolta neljää euroa enempää, nimittäin kuittia et saa ja arvatkaa tilitetäänkö ruhosta alv. KOKEMUSTA ON.

    Jos halpaa ja hyvää lihaa haluaa niin ensi syksynä on taas hirven liha halpaa. Ruhoja ja puolikkaita saa alle 4 € / kg. Siinä on sitten matkassa kaikki fileestä kieleen paisteineen. Jos luuliha (kyljet ym) ei kelpaa niin metsästysseurat vie ne kyllä haaskantappopaikoille.

    Äänestä

  • kokemuksen syvällä rintaään... kirjoitti:

    sitten oikea ajattelijatähti on esitellyt itsensä.

    Saakos siitä hirvenlihasta sitten kuitin?Periaatteessa en oikeastaan kuittia tarvitsekaan.Itse olen kerran rahoistani veron maksanut.On melko yksinkertaista kuvitella yleensäkään että se lihan myyjä maksaa veron vain siksi että kuitilla liha on veron osan kalliimpaa.

    Minä se olen joka hänen veron maksan.Toiseen kertaan tienaamistani rahoista.Pidän kyllä hirven lihaa lähes poronlihan veroisena.Joten hintasi kyllä selvästi kiinnostaa.Odotan kylläkin vaikeuksia lihan kotiin saamisessa.

    ei hirven lihasta tarvi kuittia, se on verotonta tuloa metsästysseuroille eli tulo ei mene yhden tai muutaman ihmisen taskuun ,koska se ei ole kenenkään elinkeino. hirven lihan hinta on ainakin meidän metsästys seurassa n.5-6euroa/kg. mutta kaupassa saman lihan hinta on n.15-20 euroa/kg. poron lihan hinta on n.3 euroa/kg

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    poronliha tuntuu tosi halvaltakin vielä.Voi ottaa viisasteluna.Tarkoitit kai 30 euroa,joka tosiaan on jo vähän kallista.Keskusteluahan tämä vain on.Itse kyllä,kuten on varmasti tullut selvillekin saan poroa huomattavasti halvemmalla kuin 30 euroo ihan verollisenakin.

    Hirvenlihaa todellakin arvostan myös mutta myyjiä ei ole sattunut kohdalle.Ei ehkä ole tullut tosissaan yritettyäkään.Ei sitä yleensä edes ajattele että seuroista voi vaikka suoraankin ostaa.Eikäpähän he juuri tarvitse tarjollekaan tulla.

    Keskittymisvaikeuksiin tietenkin myös vaikuttaa että omat tarpeet ovat kumminkin melko vaatimatonta 50 kg luokkaa.

    Aina on kumminkin mielenkiintoista saada tietoja eri mahdollisuuksista,niin hinnan kuin saatavuudenkin suhteen.Riista on kumminkin aina riistaa.

    Äänestä

Tässä muutama vuosi sitten oli lehdessä kuvia miten teurastettuja ja puolimätiä poronruhoja säilytettiin ulkona pressun alla. Näitäkös sitä pitäisi kalliilla hinnalla ostaa. Mutta sehän onkin luontainen energiaa säästävä säilytystapa, joten myykää greenpeace kavereillenne.

Äänestä
  • niitä "pidä"ostaa,sehän on täysin vapaaehtoista.

    Oletkohan muuten perintönä saanut tuon kieroutuneen mielikuvituksen vai johtuukohan kasvatuksesta?

    Äänestä

Ei se poronliha ole niin radioaktiivista kun luullaan, sillä suurin ydin laskeuma tuli pirkanmaan seudulle. Lappiin tuli kaikkein vähiten koko maasta tuota jätettä!

Äänestä
  • Monta kertaa on sukulaiset ostanu poroa Lapin reissuillaan. Minä en ole syönyt ja niin olen välttynyt vatsavaivoilta! Eikös näistä puutteellisista hygieniaolosuhteista poronlihan suhteen ollut takavuosina oikein juttuakin. Tietysti lappalaiset eivät ole tottuneet puhtauteen sillä lailla kuin etelän ihmiset. Vuosisadat on asuttu kodassa ja ruuantähteet heitetty lattialle. Poron ruhoja säilytetään lämpimässä vähän siellä sun täällä. Eikös sitä voisi pitää perinneruokana ja vähän rajoittaa poron syöntiä etelässä ja maksaa niille jotain tukia, niitähän ne muutenkin saa vaikka miten paljon. Eli leipänsä ja viinansa (jota kyllä pohjoisessa kuluu) hankkivat marisemalla ja tukia nostamalla.

    Äänestä

  • Jos näin kerta on,niin miksihän poro-miehiltä mitattiin sitten radioaktiivisuus pitoisuuksia,mitä muualla Suomessa ei tehty?!

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Jos näin kerta on,niin miksihän poro-miehiltä mitattiin sitten radioaktiivisuus pitoisuuksia,mitä muualla Suomessa ei tehty?!

    koska JOS jotain laskeumaa tulee, niin poronlihan syöjissä se näkyy herkimmin, ovat siis eräänlaisia indikaattoreita. Jäkälä-poro-ihminen -ravintoketju on lyhyt ja jo vähäiset määrät näkyvät helposti mittauksissa.

    Äänestä

  • etelän ihme kirjoitti:

    Monta kertaa on sukulaiset ostanu poroa Lapin reissuillaan. Minä en ole syönyt ja niin olen välttynyt vatsavaivoilta! Eikös näistä puutteellisista hygieniaolosuhteista poronlihan suhteen ollut takavuosina oikein juttuakin. Tietysti lappalaiset eivät ole tottuneet puhtauteen sillä lailla kuin etelän ihmiset. Vuosisadat on asuttu kodassa ja ruuantähteet heitetty lattialle. Poron ruhoja säilytetään lämpimässä vähän siellä sun täällä. Eikös sitä voisi pitää perinneruokana ja vähän rajoittaa poron syöntiä etelässä ja maksaa niille jotain tukia, niitähän ne muutenkin saa vaikka miten paljon. Eli leipänsä ja viinansa (jota kyllä pohjoisessa kuluu) hankkivat marisemalla ja tukia nostamalla.

    näitä vaivoja alkaa nykypäivänä olla vähän useimmilla kuin muutamilla.Vaivat eivät yleensäkään johdu sen enempää poronlihan kuin muunkaan ravinnon heikosta laadusta.Nämä ongelmat johtuvat enemmänkin sinun ja sukulaistesi huonosta laadusta.Toistan:Tällaisten"huonosta" hygieenista kärsivien määrä tulee rajusti lisääntymään,ei suinkaan huonon ruuan vaan yleisen idioottimaisuuden ansiosta.Sinunkin jälkeläisesi,ainakin heidän jälkeläisten jälkeläiset tulevat automaattisesti karsiutumaan pois luonnon kilpailussa jos nyt eivät satu löytämään vähän järkevämpää henkilöä jonka kanssa sukua jatkaa.

    Ne jotka selviävät pienimmillä lääkemäärillä ovat ne joilla kauimmin järki pelaa.

    Tiedän ettei tässä yhteydessä ole välttämätöntä tuoda esille esi-isiemme ruokatavoista ja sen säilyttämisestä.Vähän älykkäämmille voi kumminkin mainita että esi-isämme ovat pärjänneet pari miljoonaa vuotta suurinpiirtein raatoja vastaavaa ravintoa syömällä.Me emme sataprosenttisella varmuudella tule olemaan esi-isiä kahden miljoonan vuoden päässä eläville jälkeläisillemme.Syy on liian saastaisen ruoan syöminen yritimmepä tehdä sen kuinka steriiliksi tahansa.

    Sitäpaitsi olet suuri pelle enemmän tai vähemmän asiattomine turinoiminesi.Poronliha kyllä käsitellään kokonaan toisella tavalla kuin mitä kaikista yksinkertaisimmat olettavat.

    Äänestä

  • atomi kirjoitti:

    koska JOS jotain laskeumaa tulee, niin poronlihan syöjissä se näkyy herkimmin, ovat siis eräänlaisia indikaattoreita. Jäkälä-poro-ihminen -ravintoketju on lyhyt ja jo vähäiset määrät näkyvät helposti mittauksissa.

    suomen säteilyturvakeskuksen sivuille ihmiset opiskelemaan missä päin sitä säteilyä suomesta löytyy

    http://www.stuk.fi/cgi-bin/search.pl

    Äänestä

  • Professori kirjoitti:

    näitä vaivoja alkaa nykypäivänä olla vähän useimmilla kuin muutamilla.Vaivat eivät yleensäkään johdu sen enempää poronlihan kuin muunkaan ravinnon heikosta laadusta.Nämä ongelmat johtuvat enemmänkin sinun ja sukulaistesi huonosta laadusta.Toistan:Tällaisten"huonosta" hygieenista kärsivien määrä tulee rajusti lisääntymään,ei suinkaan huonon ruuan vaan yleisen idioottimaisuuden ansiosta.Sinunkin jälkeläisesi,ainakin heidän jälkeläisten jälkeläiset tulevat automaattisesti karsiutumaan pois luonnon kilpailussa jos nyt eivät satu löytämään vähän järkevämpää henkilöä jonka kanssa sukua jatkaa.

    Ne jotka selviävät pienimmillä lääkemäärillä ovat ne joilla kauimmin järki pelaa.

    Tiedän ettei tässä yhteydessä ole välttämätöntä tuoda esille esi-isiemme ruokatavoista ja sen säilyttämisestä.Vähän älykkäämmille voi kumminkin mainita että esi-isämme ovat pärjänneet pari miljoonaa vuotta suurinpiirtein raatoja vastaavaa ravintoa syömällä.Me emme sataprosenttisella varmuudella tule olemaan esi-isiä kahden miljoonan vuoden päässä eläville jälkeläisillemme.Syy on liian saastaisen ruoan syöminen yritimmepä tehdä sen kuinka steriiliksi tahansa.

    Sitäpaitsi olet suuri pelle enemmän tai vähemmän asiattomine turinoiminesi.Poronliha kyllä käsitellään kokonaan toisella tavalla kuin mitä kaikista yksinkertaisimmat olettavat.

    Ööööö...ööööö....tulkitsinko nyt oikein, että oikein rohvessorimies on täysin samaa mieltä kanssani, mutta myöntää kuitenkin olevansa pelle?

    Äänestä

  • Professori kirjoitti:

    näitä vaivoja alkaa nykypäivänä olla vähän useimmilla kuin muutamilla.Vaivat eivät yleensäkään johdu sen enempää poronlihan kuin muunkaan ravinnon heikosta laadusta.Nämä ongelmat johtuvat enemmänkin sinun ja sukulaistesi huonosta laadusta.Toistan:Tällaisten"huonosta" hygieenista kärsivien määrä tulee rajusti lisääntymään,ei suinkaan huonon ruuan vaan yleisen idioottimaisuuden ansiosta.Sinunkin jälkeläisesi,ainakin heidän jälkeläisten jälkeläiset tulevat automaattisesti karsiutumaan pois luonnon kilpailussa jos nyt eivät satu löytämään vähän järkevämpää henkilöä jonka kanssa sukua jatkaa.

    Ne jotka selviävät pienimmillä lääkemäärillä ovat ne joilla kauimmin järki pelaa.

    Tiedän ettei tässä yhteydessä ole välttämätöntä tuoda esille esi-isiemme ruokatavoista ja sen säilyttämisestä.Vähän älykkäämmille voi kumminkin mainita että esi-isämme ovat pärjänneet pari miljoonaa vuotta suurinpiirtein raatoja vastaavaa ravintoa syömällä.Me emme sataprosenttisella varmuudella tule olemaan esi-isiä kahden miljoonan vuoden päässä eläville jälkeläisillemme.Syy on liian saastaisen ruoan syöminen yritimmepä tehdä sen kuinka steriiliksi tahansa.

    Sitäpaitsi olet suuri pelle enemmän tai vähemmän asiattomine turinoiminesi.Poronliha kyllä käsitellään kokonaan toisella tavalla kuin mitä kaikista yksinkertaisimmat olettavat.

    Esi-isämme elivätkin vain keskimäärin 32 vuotiaiksi.

    Äänestä

kun haluaa, niin voi metsästää tätä riistaeläintä.
eivät ole kenenkään yksityisen omistuksessa, jos pelkällä korvamerkillä saa ne omistukseensa niin minä merkkaan kaikki suomen hirvet.

Äänestä

Ostin ennen joulua erään tuttavani välityksellä poroneljänneksen 8 €/kg. Kuinkas ollakaan, liha maistui oudolle, oli veristä ja soppalihavaiheessa luista havaitsin lihojen mitä ilmeisimmin olevan peräisin liikenneonnettumuuseläimistä niiden luunmurtumien luonteen perusteella.

Hyvää proronlihaa myy Rovaniemellä Lapin Liha Oy, tavara on taatusti tarkastettua ja asiallisesti teurastettua, ei tienvieriltä koottua "Lapin lihaa". Myymälästä saa lihajalosteita edullisesti metvursteja myöten. Suosittelen.

RÖH~

Äänestä
  • ehkä lukea pussin kupeesta mikä on nimenomaan tarkoitettu koiran ruoaksi ja mikä ihmisen.

    Äänestä

  • huijari saa kaksinkertaisen hinnan; valtiolta korvaus ja vielä paskalihat myyntiin, on niin monesti nähty kun raato on esimerkiksi savustettu paloina, sillä tavalla saadaan mädäntyneestäki lihasta jonkulaista.
    en enää ikinä osta poronlihaa joka edes jotenki liittyy södankylään.

    Äänestä

  • arvaamaton on poromies kirjoitti:

    huijari saa kaksinkertaisen hinnan; valtiolta korvaus ja vielä paskalihat myyntiin, on niin monesti nähty kun raato on esimerkiksi savustettu paloina, sillä tavalla saadaan mädäntyneestäki lihasta jonkulaista.
    en enää ikinä osta poronlihaa joka edes jotenki liittyy södankylään.

    kusekaan sinnepäin.On meitä ostajia ja halvalla saakin kun muutama jättää väliin.

    Tosi se on että ostajia on liikaa.

    Äänestä

  • paistaa läpi... voihan sitä markkinoida näinkin .. hahhhaahhaaaaaaaaaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suosi kotimaista kirjoitti:

Poroa saa seuravista:

www.paliskunnat.fi --> markkinapaikka

Muita:
http://www.ulapland.fi/home/sakk/porok.html
http://www.ulapland.fi/home/sakk/lea.html
http://www.tenonluonnontuote.fi/luonnontuote.html
http://www.arctifood.fi/
http://www.opintiet.fi/pics/lomake2.pdf
http://www.inari.fi/elinkeino/raakaaineet/

Hyviä reseptejä:
http://www.paliskunnat.fi/pororeseptit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu