Yhä surullisempaa

Jos joitakin ihmisiä kohtaan on toimittu väärin, rehellisyys ja totuuden kertominen tapahtumista on vähintä, mitä voi tehdä. Sitä ei voi paeta edes sillä, että itsellä olisi huono olo. Asiat tulee hoitaa. Epäkohdat tulee korjata. Rehellinen pitää olla.

Miten kukaan voi vaatia rehellisyyttä, kun ei ole koskaan ollut tekemisissä kenenkään kanssa. Täällä kirjoittelu on ollut ajatustepurkupaikka ja ilman kirjoittelua ei oltaisi enää hengissä. Kun ei ole ollut pitkään aikaan tunteita ketään kohtaan niin miksi niistä pitäisi kertoa, eikä ole siitäkään mitään tietoa onko joku ja kuka ollut kiinnostunut minusta. Ei kukaan voi kirjoitusten perusteella tietää yhdenkään ihmisen ajatuksia, en ole ajatustenlukija. Itselle on selvää etten voi olla läheisissä tekemisissä yhdenkään ihmisen kanssa, joka on ohittanut minut hiljaisuudella ihan muualla kuin täällä. Mieli kokee sen niin, että jos toistuvasti "hylkää" niin tämä henkilö ei pidä minusta. Eikä siinä selittelyt enää auta, koska psyyke ja fysiikka kulkevat tiivisti yhdessä ja niiden yhdessä kertoma viesti on vuosien ajan ollut, en voi olla lähellä sellaista ihmistä joka on minut "hylännyt". Saattaa osittain liittyä erityispiirteisyyteen kokea tilanne näin ja sen lisäksi se muistuttaa siitä kaikesta mitä joutui kokemaan aikaisemmassa suhteessa. Siksi tunne ei hyväksy enää samanlaista ihmistä elämäänsä, josta on jo kokemus. Sisin etsii niin kauan kunnes tuntee kohtaavansa itselleen sopivan vaihtoehdon tai on yksin. Eikö se ole normaalia toimintaa.

Minusta tuntuu taas siltä, että kukaan ei vaadi oikeasti aloittajalta mitään, mutta hän luulee kaiken liittyvän itseensä. Eli siis jos naapurista kuuluu kävelyä, sekin kohdistuu häneen muka jollain tapaa. Ihan sekopäistä.