Ison äärellä

Me ollaan jonkin ison äärellä. Vähän kuin seisottais vilkkaasti liikennoidyn tien molemmilla puolilla katsomassa toisiamme. Kumpikin näkee toisen siellä tien toisella puolella. Kukaan muu ei huomaa mitään kummallista. Tai ehkä muutamat ihmettelevät, mutta ei se pitkään heitä kiinnosta. Me seisotaan liikahtamatta. Haluaisimme ylittää tien, mutta se on haastavaa. Me ollaan jumahdettu näille paikoillemme, eikä me tiedetä mitä tehdä. Tähän asti meidät johdatti joko sattuma tai kohtalo, kumpaa sitten uskookaan. Nyt meidän pitäsi itse toimia ja kantaa vastuu siitä. Onko meistä siihen? Halutaanko me sitä? Tai toisiamme tarpeeksi? Tää ei ole vielä päättynyt, koska kumpikaan ei pysty tekemään päätöstä kumpaankaan suuntaan. Ei meillä ole kiire. Mietitään. Kyllä se oikea vastaus meille valkenee. Onko parempi yrittää ja kenties satuttaa itsensä vai olla yrittämättä ja säilyä ainakin näennäisesti ehjänä?
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

En tiedä kenelle tämä on, mutta itse en ole tuollaisessa tilanteessa. Jos joskus oli kiinnostusta niin sen tappaa se ettei mitään tapahtunut. Kauan kestävä mitään tapahtumaton tilanne tuntuu hylkäämiseltä ja se tappaa välittämisen tunteet. Et pysty enää ajattelemaan olevasi lähellä sellaista ihmistä joka on sinut hyljännyt. Sinusta on tullut turvaton. Siksi alkaa ihastuminen uusiin ihmisiin.

Äänestä
  • Miksi sä ajattelet noin, että toisen pitää tehdä kaikki ja sinua on loukattu kun toinen ei tee mitään. Sinä vaan odotat ja olet niin pettynyt. Älä valita vaan toimi itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sä ajattelet noin, että toisen pitää tehdä kaikki ja sinua on loukattu kun toinen ei tee mitään. Sinä vaan odotat ja olet niin pettynyt. Älä valita vaan toimi itse.

    En ole voinut toimia kenenkään suhteen moneen vuoteen. Itse toimin yhden suhteen useita vuosia sitten, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Nyt ei ole ketään ketä kaipaisin sillä tavalla että haluaisin ottaa yhteyttä. Yksi ikäiseni on mielessä, mutta en tiedä edes hänen etunimeään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole voinut toimia kenenkään suhteen moneen vuoteen. Itse toimin yhden suhteen useita vuosia sitten, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Nyt ei ole ketään ketä kaipaisin sillä tavalla että haluaisin ottaa yhteyttä. Yksi ikäiseni on mielessä, mutta en tiedä edes hänen etunimeään.

    Miehen vai naisen etunimeä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miehen vai naisen etunimeä?

    Miehen, vanhemman miehen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miehen, vanhemman miehen.

    Kirjoitit juuri ettet tiedä ikäisesi ihastuksen etunimeä ja nyt onkin vanhempi mies. Hämärää on.

    Äänestä

Oliko tääkin nyt joku mies miehelle hömppeli lässytys

Äänestä
  • Ei, mutta ei todellakaan ole minkään sukupuoliselle idiootillekkaan.

    Äänestä

  • Miksi et hankkisi jotain muuta harrastusta itsellesi. Sun älylle nämä on vähän likaa, eikö? Ketään ei kiinnosta mielipiteesi. Häiritset jokaista tänne kirjoittavaa, joten kukaan ei usko sinua enää. Voit häipyä.

    Äänestä

  • Minäminämiespä hyvinkin, samaa moskaa taas

    Äänestä

Hienosti kirjoitettu. Juuri tuosta multa tuntuu kun ajattelen omaa tilannetta. Tässä seison ja autot viuhahtaa melkein varpailta, mutta ne saa mennä. Mä tuijotan vaan sua/häntä tien yli ja mietin miten sen ylittäisin.

Äänestä
  • Ihanaa tää on kuin yhdestä elokuvasta😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa tää on kuin yhdestä elokuvasta😊

    Taas😂😂

    Äänestä

  • Just+noin+ja+se+matka+tuntuu+oikeastaan+siltä+kun+pitäisi+hypätä+jyrkänteeltä+alas+etkä+ole+varma+toimiiko+varjosi/liitopukusi.Vain+omista+tunteista+100%+varmuus.

    Äänestä

Lyhyesti, aina kannattaa yrittää. Rohkeutta teille!

Äänestä

Ison äärellä siinä mielessä että psyyke kaipaa työntekemistä. Viimeinen vuosi on ollut "tappovuosi" henkisesti.

Äänestä

Taitaa olla jo trukkiliikenteestä kyse. Kunpa olisikin mielikuvitusta eikä tosielämästä kyse. Kuinka tällaista on kehdattu ja kehdataan tehdä?

Äänestä
  • Liikaa ihmisiä liian kauan "mukana äänessä" eri tavoilla sen esiin tuoden. Sellainen toiminta ei koskaan vie asioita eteenpäin vaan aiheuttaa ahdistusta ja paljon surua. Se vie kaikki voimat, eikä tunteettomana jaksa edes ajatuksen tasolla ruveta tutustumaan tutustumaan keneenkään. Tätä on yritetty selittäää monen vuoden ajan, enkä ymmärrä miksi sitä ei ymmärretä. Niin kauan kuin puuttuu perusturvallisuudentunne, ei eheytyminen voi alkaa. Koska on monia vaikeita vuosia takana niistäkin täytyy selvitä sen jälkeen kun turvallisuudentunne on palannut. Kyllä kaikkien pitäisi ymmärtä se, ettei rikkinäisyys tuosta noin vaan häviä. Itse tietää parhaiten koska voi riittävän hyvin. Siksi on käsittämätöntä että ihmisiä jatkuvasti yritetään "mainostaa" ikäänkuin pelastajiksi, ei se niin vain mene. Ymmärtäkää viimeinkin hiljauuden merkitys. Ilman hiljaisuutta on pakko antaa pakit kaikille, koska voimat eivät riitä muuhun kuin oman elämän hoitamiseen. Siksi ilman työtä oleminen on pelkästään vahvistanut kaikenlaista oireilua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liikaa ihmisiä liian kauan "mukana äänessä" eri tavoilla sen esiin tuoden. Sellainen toiminta ei koskaan vie asioita eteenpäin vaan aiheuttaa ahdistusta ja paljon surua. Se vie kaikki voimat, eikä tunteettomana jaksa edes ajatuksen tasolla ruveta tutustumaan tutustumaan keneenkään. Tätä on yritetty selittäää monen vuoden ajan, enkä ymmärrä miksi sitä ei ymmärretä. Niin kauan kuin puuttuu perusturvallisuudentunne, ei eheytyminen voi alkaa. Koska on monia vaikeita vuosia takana niistäkin täytyy selvitä sen jälkeen kun turvallisuudentunne on palannut. Kyllä kaikkien pitäisi ymmärtä se, ettei rikkinäisyys tuosta noin vaan häviä. Itse tietää parhaiten koska voi riittävän hyvin. Siksi on käsittämätöntä että ihmisiä jatkuvasti yritetään "mainostaa" ikäänkuin pelastajiksi, ei se niin vain mene. Ymmärtäkää viimeinkin hiljauuden merkitys. Ilman hiljaisuutta on pakko antaa pakit kaikille, koska voimat eivät riitä muuhun kuin oman elämän hoitamiseen. Siksi ilman työtä oleminen on pelkästään vahvistanut kaikenlaista oireilua.

    Kuule sinä sanaseppo/sepätär, ennen noita jorinoitasi olisi ollut hyvä miettiä kenen varpaille astuit. Todellakin. Saatana

    Äänestä

Ei sitä päätöstä tuntemattomasta ihmisestä voi tehdä. Kun ei kohtalo tuo tarpeeksi lähelle niin ei sitä tutustumaankaan pääse. Ja kun on tuonut niin aina ollut väärä hetki ja vääränlainen tapa lähestyä.

Äänestä
  • Komppaan tätä.Itse ihastun tosi harvoin ja tilanne myös ärsyttää .Kumpikaan ei tee mitään ja tunteita ei saa pois päältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komppaan tätä.Itse ihastun tosi harvoin ja tilanne myös ärsyttää .Kumpikaan ei tee mitään ja tunteita ei saa pois päältä.

    On tehnyt, mutta pieleen sekin mennyt. Vaikea saada selvää, kun ei saa tilaisuuksia tutustua.

    Äänestä

Miettiminen on ihan hyvä, tuntuukin vähän kuin olisi siirtynyt johonkin välitilaan, jossa aika hidastunut.

Äänestä

Tältä tuntuu ja siltä ettei hyvää ratkaisua ole..Haluan häntä..

Äänestä

Näin tunsin erään kohdalla, ja oltiinkin risteyksessä kerran yhtä aikaa vain hän ja minä kuin ihmeellinen sattuma se oli muita ihmisiä ei ollut lähelläkään, kaikki pysähtyi. Loput jääkin arvoitukseksi🐖mutta oli se vaan ihana tunne.

Äänestä

"Muistatko kuinka rakastuimme,
Ja katseella yhteen naulaannuimme.
Yksi pyyntö
Ja yksi vastaus.
Nöyrtyykö ylpeys
Riittääkö rakkaus?"

Katson ensin sinua, sitten oikealle.
Katson taas sinua, sitten oikealle ja vasemmalle.
Katson uudestaan sinua, sitten oikealle, vasemmalle, vielä kerran oikealle ja viimeisen kerran sinua.

Nöyrryin ensin
Kaduin ensin menetettyjä mahdollisuuksia.
Pyydän sinulta anteeksi 😔
Anteeksi
Rakas
Rakastan sua
Tulen puoleen väliin vastaan
Katson vieläkin sua
Miten käy?

Tiedät kuka olen, tiedän kuka olet 😔

Äänestä
  • Juoksen vastaan, katson sinua

    ja...

    Ei jäädä auton alle

    Vaan,

    Juostaan yhdessä pois.

    Se tunne,

    Kun saamme toisemme.
    ❤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juoksen vastaan, katson sinua

    ja...

    Ei jäädä auton alle

    Vaan,

    Juostaan yhdessä pois.

    Se tunne,

    Kun saamme toisemme.
    ❤

    ei vittu sentään, huonosti on kun vierasta pitää vastaan juosta. ekkö sinäkään muuta uskalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei vittu sentään, huonosti on kun vierasta pitää vastaan juosta. ekkö sinäkään muuta uskalla.

    No ei vee sentään, kun pitää tulla kommentoimaan vieraan ajatuksia. Eikö sulla ole mitään käytöstapoja.

    Äänestä

Hienosti kirjoitettu. Voin kuvitella meidät tuohon tilanteeseen. Siltä se vähän tuntui siellä paikassa missä tavattiinkin. Jotain muuta vain oli välissä.

Äänestä

Ehdottaisin että odottaisitte ihmiset vielä vähintään 8 vuotta ja maksimissaan 15 vuotta, eiköhän se siitä sitten jotain tule jos on tullakseen.

Äänestä
  • Tää on hyvä🤓... Kun rakkaus iskee voimalla molempiin se tapahtuu just ja heti siinä. Silmät auki ympärille, NYT!

    Äänestä

  • Tämä! ja sitten kun ei mitään tullutkaan niin ollaan täällä palstalla se seuraavat 25vuotta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä! ja sitten kun ei mitään tullutkaan niin ollaan täällä palstalla se seuraavat 25vuotta

    Eikä ole vain limerenssiin sairastuneet jää tänne. Eiköhän sitä suurin osa elä aivan tavallista elämää. Osaa luovuttaa nopeasti jos jokin muu asia painaa vaakakupissa enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Me ollaan jonkin ison äärellä. Vähän kuin seisottais vilkkaasti liikennoidyn tien molemmilla puolilla katsomassa toisiamme. Kumpikin näkee toisen siellä tien toisella puolella. Kukaan muu ei huomaa mitään kummallista. Tai ehkä muutamat ihmettelevät, mutta ei se pitkään heitä kiinnosta. Me seisotaan liikahtamatta. Haluaisimme ylittää tien, mutta se on haastavaa. Me ollaan jumahdettu näille paikoillemme, eikä me tiedetä mitä tehdä. Tähän asti meidät johdatti joko sattuma tai kohtalo, kumpaa sitten uskookaan. Nyt meidän pitäsi itse toimia ja kantaa vastuu siitä. Onko meistä siihen? Halutaanko me sitä? Tai toisiamme tarpeeksi? Tää ei ole vielä päättynyt, koska kumpikaan ei pysty tekemään päätöstä kumpaankaan suuntaan. Ei meillä ole kiire. Mietitään. Kyllä se oikea vastaus meille valkenee. Onko parempi yrittää ja kenties satuttaa itsensä vai olla yrittämättä ja säilyä ainakin näennäisesti ehjänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu