Kun nyt on jo sivistyneesti keskustellen selvitetty toisen maailmansodan huonoin ja paras kenraali, ja koko historian huonoin sotilasjohtaja, niin täydennetään paketti vielä historian parhaimmistolla.
Kuka siis on mielestäsi tunnetun historian paras kenraali/sotilasjohtaja?
Historian huonoimman kenraalin selvittelyn yhteydessä ehdotettiin jo parhaaksi muun muassa Kustaa II Aadolfia, Kaarle XII:ta ja Hannibalia,
sekä tietysti Mannerheimia (koska sehän on selvää, että Mannerheim ei ollut mikään keskinkertaisuus vaan joko kaikkien aikojen paras tai paskin koskaan elänyt sotapäällikkö, eikä varmasti mitään siltä väliltä).
Kuka siis on mielestäsi tunnetun historian paras kenraali/sotilasjohtaja?
Historian huonoimman kenraalin selvittelyn yhteydessä ehdotettiin jo parhaaksi muun muassa Kustaa II Aadolfia, Kaarle XII:ta ja Hannibalia,
sekä tietysti Mannerheimia (koska sehän on selvää, että Mannerheim ei ollut mikään keskinkertaisuus vaan joko kaikkien aikojen paras tai paskin koskaan elänyt sotapäällikkö, eikä varmasti mitään siltä väliltä).
Vastaukset 45
Vanhimmat
Mannerheim oli taidoiltaan varsin keskinkertainen ylipäällikkö,jonka suurin hetki oli Talvisota ja huonoin kesäkuu -44.
Hänen arvovaltansa oli sen sijaan lähes rajaton ja kestää vielä kuoleman jälkeenkin.
Suomen oloissa hän jää lajissaan ainoaksi.
On vähän kyseenalaista voiko Mannerheimin (tai muitakaan valtionpäämiehiä Napoleonin aikojen jälkeen) laskea sotilasjohtajaksi. Talvi- ja Jatkosodassa Mannerheim oli jo enemmänkin poliitikko, eikä enää armeijan leivissä. Noin ylhäältä ylipäälliköllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ulkoistaa myös kaiken nerokkuuden tai tunaroinnin alemmas komentoketjussa.
Kyllähän Mannerheim armeijaurallaan varmasti osallistui hyökkäys- ja puolustusstrategioiden suunnitteluun myös konkreettisemmalla tasolla, kuin tyyliin "Hyökkäätte Kannaksen yli Pietariin ja valtaatte sen."
Lykkäät pötyä.
Ylipäällikkönä Mannerheim oli nimenomaan sotilas. Valtionpäämies hän oli vain elokuusta -44 alkaen.
Tosin hänellä oli vaikutusvaltaa myös poliittisiin päätöksiin.
Ylipäällikkönä Marski teki kaikki strategiset ratkaisut.
Operaatioihin vaikuttivat alaiset ( lähinnä Airo) jonkin verran,mutta lopulliset päätökset teki aina Marski.
Usein hän rauhallisina aikoina puuttui hyvin pieniinkin asioihin.
Mannerheim oli erinomainen ylipäällikkö. Maailmassa ei ole ollut yhtään sotilasta, joka ei olisi epäonnistunut joskus. Venäläiset pääsivät yllättämään suomalaiset kesäkuussa 1944, mutta Mannerheim esikuntineet selvitti sopan loppujen lopuksi hyvin. Neuvostoliiton hyökkäys saatiin pysäytetyksi, ja Suomi pelastui Neuvostolliiton valloitussuunnitelmalta,
Lisäisin Msnnerheimin suuriin menstyksiin talvisodan lisäksi esimerkiksi vapaussodan 1918. Mannerheim pelasti Suomen bolsevismilta.
Marski ei operatiivisesti ollut mikä nero sodankäynnissä. Talvela ja muut oikeasti hyvät soturit joutuivat useamman kerran vaatimaan muutoksia Marskin suunnitelmiin. Marskin sotaoppi oli ikivanha venäläinen ratsujoukkojen oppi eikä sillä ollut mitään tekoa 1940 - luvulla. Talvela oli kenties tärkein johtaja sodassa ja muutama muu kenraali.
Paras kenraali kautta aikojen, JAAKKO ILKKA.
Ilkka oli ihan kykenevä johtamaan kapinallisjoukkiotaan, mutta en silti ihan parhaimmistoon nostaisi (enkä kenraalistoon).
Eikä hän edes päässyt näyttämään taitojaan kovinkaan merkittävissä taisteluissa. Voitti yhden 80 miehen jalkaväkiosaston, löi hajalle parin sadan miehen ratsuväkiosaston ja jäi sitten vihollisen pääjoukon jalkoihin.
On täysin mahdollista, että Ilkka olisi osoittautunut erittäinkin hyväksi kenraaliksi tilaisuuden saadessaan, mutta sitä emme saa koskaan tietää.
Mannerheimia ei ylitä mikään eikä kukaan.
Millä perusteilla? Tuskin kovin moni Suomen ulkopuolella pitää Mannerheimia puolijumalana.
Paras kenraali on kenraali talvi. Se pelasti Suomen talvisodassa ja Neuvostoliiton suuressa isänmaallisessa sodassa.
Tämä on totuus, vaikka talvisodan ihmeestä kunnia annettiinkin sotamarsalkka Mannerheimille ja suuren isänmaallisen sodan voitosta toveri Stalinille.
Filippos II ja Aleksanteri Suuri.
Edellinen järjesti ensimmäisenä tehokkaan tavan sotia kaupunkeja vastaan (pelkän piirityksen tai rynnäköinnin sijaan) ja laajensi Makedonian kuningaskunnan kattamaan koko Kreikan, Makedonian ja Traakian.
Jälkimmäinen suoritti valloitusretken, jolle löytyy vertailukohta vasta 1500 vuoden Tsingis-kaanin valtakunnasta, ja menestyi nimenomaan ylivoimaisten taktiikoidensa ansiosta.
Jos kriteerinä ovat suursotien voittoisat taistelut, niin pelkkiä voittoja saaneita komentajia ovat Aleksanteri Suuri, Tsingis-kaani ja Wellingtonin herttua.
Ei pelkkä voiton saaminen ketään tee ’hyväksi’! Hyvyyttä on se, että alivoimalla lyö toistuvasti omaansa suuremman sotajoukon!
Tuokin pätee ainakin Aleksanteriin ja Wellingtoniin.
Hannibal ja Mannerhein ovat lähellä kärkeä, aika absurdia väittää heitä huonoiksi.
Tuhatseyski olisi ollut ehdolla, jollei Stalin telottanut.
Tuhatsevski hävisi Puolassa.
Kustaa II Adolfia kuulemma Napoleonkin fanitti yhtenä suurimmista kenraaleista. GARS meni sitten tapattamaan itsensä Lutzenissa josta voi olla montaa mieltä oliko se nyt kovin nerokas siirto.
Oli tai ei mutta ainakin munaa löytyi. Eipä nähty marskia hyökkäyksen etulinjassa milloinkaan.
Marski oli pelokas.
Marski osoitti rohkeutensa tsaaarin ratsuväen komentajana kahdessa sodassa.
Myös kahden vuoden tiedusteluratsastus Aasiassa osoitti suurta rohkeutta ja henkistä sekä fyystä kestävyyttä.
Samoin ylipäällikkyden ottaminen sekä -18 että myöhemmin osoitti sekin suurta rohkeutta ja riskinottokykyä.
Talvisodan pommitusten aikana hän istui työhuoneessaan sotaa johtamassa turkki päällä ikkunoiden rikkouduttua.
Ei sotaa nykyään johdeta eturintamasta.
Ennen 1900-lukua sodat olivat enimmäkseen (toki poikkeuksiakin on) kampanjoita, joissa yksi pääarmeija kävi käytännössä koko sodan, joka yleensä koostui muutamista tai korkeintaan muutamista kymmenistä suuremmista taisteluista. Vaihteleva joukko pienempiä joukko-osastoja saattoi osallistua sotaan huolehtimalla kaupunkien piirityksistä tai vihollismaan ryöstelystä. Tuollaisessa sodankäynnissä voi onnistua johtamalla pääarmeijaa katselematta juurikaan laajempaa strategista karttaa.
Nykyaikainen sota on rintamasotaa, jossa olisi täysin järjetöntä edes ehdottaa, että ylipäälikkö ottaisi vain suoraan komentoonsa yhden pataljoonan, jonka kanssa syöksyy taistelusta toiseen ja kuuntelisi muilta rintamilta saatuja tiedonantoja vain jos sattuu olemaan aikaa. Nykyaikaista sotaa johdetaan aina rintaman takaa.
Mannerheim oli sotamarsalkka, Suomen marsalkka sekä presidentti eikä mikään tusinakenraali kun Suomen kohtaloa ratkaistiin 1939-1945.
Lützen oli hyvä ajatus, mutta kaikki meni mönkään, kun pappenheim sai tiedon liian aikaisin ja ehätti paikalle. Muutoin olisi kai Kustaan ratsuväki tehnyt hakkelusta Wallensteinin armeijoista. Nyt syntyi kiivas taistelu ja kuningas otti komentoonsa vastahyökkäyksen päällikön kaaduttua. Tästä hyökkäyksestä joukot palasivat ilman kuningasta.
Nyt sitten ruotsalaisen puolen kaksi rykmenttiä tuhoutuivat jouduttuaan erilleen ja saarretuiksi. Protestanttiset joukot tekivät uuden hyökkäyksen ja ottuvat taistelumaaston haltuun. Taistelu oli verilöyly ja jäi pattitilanteeseen. Illalla tuli pappenheimin jalkaväki paikalle ja jos W olisi uskaltanut jatkaa, niin ehkä olisi jonkinlainen voittokin ollut otettavissa. Tosin W:n armeija oli ilmeisesti melko kulunut ja haluton muilta osin.
W oli saanut asemansa nimenomaan siksi, että hänen tuli saada voitto. Kun sitä ei tullut, miehen viholliset saivat murhautettua hänet
Niin piti sanomani että se aiempi hyökkäys oli paljon järjettömämpi siellä oliko se minkä kaupungin luona. W narrasi Kustaan hyökkäämään vahvoja asemia vastaan ja muun piirittelyn ohella puoli armeijaa tuhoutuyi tai karkasi
Julius Caesar oli ehdottomasti paras. Ei ole montaa muuta, joka olisi yhtä pätevä johtamaan taistelua mitä tahansa vihollista vastaan missä tahansa olosuhteissa.
Maalla ja merellä.
Pohjoisessa ja etelässä.
Gallian ja Germanian barbaareita ja Rooman legioonia vastaan.
Väijytettynä tai väijyttäjänä.
Kaupunkitaisteluissa, avomaastossa, metsässä tai aavikolla.
Caesar hävisi Gergovian taistelun.
”Maailman paras” ja ”täydellinen” ovat kaksi eri asiaa. Totta kai Caesar hävisi joskus. Kaikki häviävät joskus.
Jos ei elämänsä aikana tee yhtäkään virhettä, ei koskaan opi mitään uutta ja aika harva meistä tietää ja osaa kaiken jo syntyessään.
Gergoviassakin Caesar ymmärsi kuitenkin perääntyä kun jäi tappiolle, eikä hävinnyt koko sotaa yhden taistelun takia, vaan taisteli uudestaan Alesiassa ja sillä kertaa voitti.
Jos kaikki häviävät joskus, niin kerropa koska ilmeisesti mielestäsi Caesaria huonommat Aleksanteri Suuri, Tsingis-kaani ja Wellingtonin herttua hävisivät taistelun.
Mikä tekee Tuhatsevskista maailmanhistorian parhaan kenraalin? Teoreettisella tasolla mies oli vertaansa vailla mutta on vaikeaa sanoa kuinka hyvin Tuhatsevski osaisi soveltaa teoriaa käytäntöön.
Hän jätti hyödyntämättä tilaisuuden kaapata valta hullulta diktaattorilta puna-armeijan avulla, mistä pitkä miinus.
Historian paras kenraali on Epameinondas Teebalainen. Käytännössä kaikki sodankäynti Filippoksen ja Aleksanterin päivistä ihan nykypäivään asti perustuu Epameinondaan merkittävimpään taktiseen keksintöön: joukkojen erilaiset roolit.
Ennen Epameinondasta sodankäynti oli käytännössä sitä, että kaksi joukkoa hopliitteja asettui tasapaksuina (tyypillisesti 10-16 miehen syvyisinä) riveinä toisiaan vastaan, ja aikansa törmäiltyään toinen niistä murtui ja kääntyi pakoon. Epameinondas puolestaan asetti boiotialaistensa toisen (ohuemman) sivustan puolustavaan rooliin, jonka ei tarvinnut edetä, kunhan vain kestävät vihollisen hyökkäyksen murtumatta, ja toisen (jopa 50 miehen syvyisen) sivustan tehtävä oli hyökätä aggressiivisesti ja lyödä vihollinen.
Tätä taktiikkaa Filippos ja Aleksanteri aikanaan parantelivat, muunmuassa antamalla myös ratsuväelle aktiivisemman roolin.
Teebalaiset tosin voittivat spartalaiset Spartan taannuttua ja ilmeisesti hopliitteja oli enää 300 ratkaisutaistelussa
Heikoimmasta päästä varmaan ovat viime sodan brittikenraalit ja Suomen sodan aikaiset ruotsalaiskenraalit.
Päinvastoin. Adlercreutz, Döbeln ja Sandels olivat päteviä ammattimiehiä. Viimemainittu osasi jopa käyttää koukkauksia, epäsäännöllisiä talonpoikaisjoukkoja ja järvikannaksia hyväkseen tasolla, jolle hänen myöhemmät kollegansa pääsivät vasta seuraavalla vuosisadalla.
Ehdotan Sunzitä. Ihan vain historiallisella merkityksellä. Kuka kenraali tai kapitalismin kannattaja ei olisi lukenut Sodankäynnin taitoa.
Kenraali TALVI.
Pysäytti kaikki armeijat vuorollaan.
"Kenraali Talvi" on hauska anekdootti, mutta ei täysin odotettavissa olevalle vuodenajalle häviäminen ole minkäänlainen ansio talvelle itselleen, vaan kyse on vain ja ainoastaan huonosta valmistautumisesta ja varustautumisesta. Lisäksi paljon suurempia ongelmia armeijoille kautta historian on aiheuttanut kesä.
Kenraali Talvi ei pysäyttänyt Napoleonia tai Hitleriä Venäjällä eikä Puna-armeijaa Suomessa, vaan nuo kaikki kaatuivat vain omaa typeryyttään ja olosuhteisiin paremmin valmistautuneiden armeijoiden lyöminä.
Oliver Cromwell, ainakin Brittien yksi parhaista, Tosin Kustaa toiseltahan nuo opit olivat peräisin.
Törmäsin sattumalta tällaiseen hahmoon kuin Jan Zizka, joka johti tsekkiläistä talonpoikaisarmeijaa hussilaissodassa. Pärjäsi uskomattoman hyvin Saksan keisarin ritariarmeijoita vastaan.
Mielenkiintoinen yksityiskohta hänen taktiikoissaan näyttäisi olevan huomattava taisteluvaunujen käyttö, joilla sekä rakennettiin olennaisesti linnoituksia vihollisen hyökkäystä vastaan, että käytiin hyökkäystaistelua piirittämällä pääjoukosta erilleen joutuneita vihollisia.
Niin ja tosiaan unohtui vielä mainita se, että Zizka oli sokea tai lähes sokea. Toisesta silmässään oli menettänyt näön jo lapsena, ja toiseen osui nuoli eräässä taistelussa hussilaissodan aikana. Siitä huolimatta Zizka jatkoi armeijansa johdossa vielä useita vuosia menestyksekkäästi.
Giovanni Brusca komensi vastarintajoukkoja fasistista sortovaltaa vastaan. Toteutti henkilökohtaisesti kostoiskun sortofasisti Giovanni Falconea vastaan.
Kustaa II Adolf oli ylivertaisesti paras. Historioitsijat tunnustavat hänen olleen taktisesti ja strategisesti omaa luokkaansa, mm. Napoleonin esikuva. Sen lisäksi ylivoimaisen rohkea, ei homoillut ja lounastellut takalinjoilla vaan menestyksellä johti kovinta Ruotsin iskujoukkoa Hakkapeliittoja.
Hyvä oli Führerkin. Kun kävi rintamilla vaati saada lounaaksi samaa ruokaa kuin sotamiehetkin.
Hitlerin esikuvina oli Fredrik Suuri ja Fredrik I Barbarossa.