Vielä kerran HUOMIO!

Anonyymi

Kun nyt Sinisten johdolla on saatu kalapaliikki aikaan energiayhtiön ympärille, haluan mainita sivuumennen pari kolme asia.
1. Joku vastuuntunnoton konsultti tulee lakelmineen viilaamaan valtuutettuja vähintäinkin silmään. Palkkiorahoja lentää taivaan tuuliin.
2. Osaomistuksesta luopuminen on yksinkertaisesti oman oksan sahaamista. Velvoitteista ei "kerman kuorija" vastaa, vaan ne jäävä pääomistajan vastattavaksi. Kuluttajahinnat nousevat tässäkin tapauksessa.
3. Jos omistaja luopuu kokonaaan energiayhtiön omistuksesta, on sen seuraukset arvaamattomat ja ainakin 1-1,5 miljoonan vaje on kaupungin tulo- ja menoarviossa täytettävä esim. menoja leikkaamalla. Mistä leikataan? Veroäyrin hinta on tapissa. Sen korottaminen ei ole tätä päivää.
4. Jos valtuusto päätyy myymään yhtiön, on takataskussa oltava suunnitelma, mihin toiseen kuntaa fuusioidumme. Fuusio on tosiasia, jos omat siivet eivät kanna. Kukaan ei meitä ota vastaan putipuhtaana kaverina. Nyt olisi aika miettiä kuntaliitosta, kun meillä vielä on lahjana antaam liitolle itsenäinen yhtiö, jonka tuotosta liitoksen yhteydessä voidaan sopia erikseen.

Älkää lisätkö kurjuuttamme. Väkemme vähentyessä huoltosuhteemme muodostuu liian raskaaksi. Väen vanheneminen on luonnon laki, mikä tulee muistaa.

21

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myydään vaan

      • Anonyymi

        Ainoa oikea vaihto ehto on myydä pois.


    • Anonyymi

      Konsultteja ei tarvita eikä lypsävää lehmää myydä. Kuntaliitosta emme tarvitse eikä kukaan meitä huoli velkaisena ja kaiken myyneenä kokonaisuutena.

      • Anonyymi

        Rahaa saa tärvättyy, tehhääb kaksinkertanen kaivos ja nelikerros hotellit lissee tallousexperttejä ja neroja suhhaa


    • Anonyymi

      Energia kannattaa myydä kun Siniset viisaimpina sen jo tietääkin muut eivät tunnu älyävän sitä vielä mutta myyntiin menee vastuksesta huolimatta!

      • Anonyymi

        Kaikki tulee vielä kiittämään Sinisten viisasta ratkaisua, Siniset tulee saamaan kannatusta persuit tippuu mölyillään ja maahanmuuton löpinöillään...


      • Anonyymi

        Miten se salassapitosopimuksen kanssa. Eikö se pidä. Vai mistä tiijäät myyntiin menevän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se salassapitosopimuksen kanssa. Eikö se pidä. Vai mistä tiijäät myyntiin menevän?

        Niin tämä on outoa. Eihän myynnistä ole ollut mitään puhetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tämä on outoa. Eihän myynnistä ole ollut mitään puhetta.

        Myynnissä on, mutta keille.


    • Anonyymi

      Jos kaivaukset aloitetaan niin tulee edulliseksi että se energia tulisi "tutun" kautta? ;)

    • Anonyymi

      Itse asiassa mitään ei ole tehty salassa. On vain yhtiöiden välisiä sopimuksia joiden yksityiskohdat eivät ole julkisia. Mitään ei ole salailtu. Jokaisen on hyvä ymmärtää, että koskaan, kun keskustellaan yhtiöiden välisistä kaupoista niitä ei käydä toreilla eikä turuilla. Jo yksistään tarjousten jättäjät edellyttävät että asia ei ole julkinen ennen kuin on päätöksiä olemassa suuntaan tai toiseen. Sama koskee kaikkia tarjouspyyntöjä sekä tarjouksia. Ja koko Outokummun kaupungin historiassa ei ole yhtä hyvää kauppaa tehty kuin oli kyseinen energiayhtiön kauppa. Tulevaisuudessa pienellä yhtiöllä olisi vaikeuksia kovassa kilpailussa isojen yhtiöiden kanssa. Nyt on leveämmät hartiat sekä energiayhtiöllä, että puskuria rahastoissa kaupungilla. Itse olen ihan hyvällä omalla tunnolla voinut sanoa, että teimme järkevän päätöksen ja neuvottelijat osasivat neuvotella meille kaupunkina hyvän kaupan.

    • Anonyymi

      Liekkö tottakaan että salassa möivät energian, kyllä olisi karpolle asiaa tulla selvittämään vastaajia asialle joka läpi mätä!

    • Anonyymi

      Nyt on siniset ksipäät hiljaa kun ihmisiä vtuttaa kovasti koko kylällä kovista sähkölaskuista, ei ole selityksiä keksitty vielä munatropelipäällä!!!

      • Anonyymi

        Onko muillekin tullut isoja sähkölaskuja? Mulle tuli 450 euron lasku ja siirron osuus huomattava viime ja toissa vuoteen verrattuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko muillekin tullut isoja sähkölaskuja? Mulle tuli 450 euron lasku ja siirron osuus huomattava viime ja toissa vuoteen verrattuna.

        Mie sain 320€ ja siirtomaksu on huomattava tuosta laskusta. Sähkön hinta jatkaa nousuaan, liekkö johtuu energian kaupasta kokonaisuudessaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie sain 320€ ja siirtomaksu on huomattava tuosta laskusta. Sähkön hinta jatkaa nousuaan, liekkö johtuu energian kaupasta kokonaisuudessaan?

        Mulle tuli syjäkylälle jossa asun melkein 800€ lasku ja kuukausi sitten 300€. tää on kyllä törkeetä, mietin pois muuttoa Joensuuhun nyt vakavissani jossa töissä käyn.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle tuli syjäkylälle jossa asun melkein 800€ lasku ja kuukausi sitten 300€. tää on kyllä törkeetä, mietin pois muuttoa Joensuuhun nyt vakavissani jossa töissä käyn.

        Mie sain 428€ sähkölaskun joka aiemmin oli noin 150€ eli on siirtomaksut nousset usean muunkin mukaan. Tiedättekö onko tämä väliaikaista vai pysyvää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie sain 428€ sähkölaskun joka aiemmin oli noin 150€ eli on siirtomaksut nousset usean muunkin mukaan. Tiedättekö onko tämä väliaikaista vai pysyvää?

        Nyt tuli 580€ lasku. Kuka nulipää sanoi esittely kalluppeineen että halpaa sähkö ja ei oo sähkön hinta noussut enerkian myynnin jälkeen!!!!!


      • Anonyymi

        Aika isoja noi sähkölaskut joita tullut melkein heti perätysten, ei ollut energian kauppa hyvä


    • Anonyymi

      Siniset?

    • Anonyymi

      Vuorosanat opeteltu. 1.7 alkaen sähkön hinta nousee taas. Kiitos teille jotka möitte okun energian.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      191
      3105
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      65
      2653
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2240
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1886
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1803
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1691
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      104
      1519
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1176
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1130
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1089
    Aihe