Miten voi

Miten voi oppia tulkitsemaan unia?
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä luin ensin unikirjoja ja siitä oon oppinut ihan itse tulkitsemaan omia uniani.

Äänestä

Unia oppii jokainen kiinnostunut tulkitsemaan, jos haluaa. Vie aikaa että oppii, mutta on sen arvoista. Itse kiinnostuin äitini opastuksella. Hän on parempi unien tulkitsija kuin minä vieläkään. Ollessani nuorempi, kerroin hänelle aina uniani ja hän tulkitsi. Itse en osannut tulkita niitä yhtään. Sitten aloin lukea hänen unikirjaansa. Oli "suuri suomalainen uni kirja". Luin sen monta kertaa kannesta kanteen. Nykyään osaan sen jo ulkoa. En koskaan katso enää unikirjasta selityksiä... Niin sitten ostin itse ko. kirjan. Lopetin unien kertomisen äidille, koska se oli liian paljastavaa, äiti kun alkoi lukea minua kuin avointa kirjaa, kuin olisin suoraan kertonut aina elämästäni, peloistani, haaveistani, salaisuuksistani.. Aloin sitten kirjoittamaan kaikki unet ylös. Olen nyt kirjoittanut jo yli 10 vuotta kaikki uneni. Aloin opetella tulkitsemista omista unistani. Aluksi se oli vaikeaa, etsin joka sanan unikirjasta ja tein tulkintoja. Hyvin ne piti paikkansa. Sitten mieheni alkoi kertomaan minulle uniaan pyynnöstäni. Tulkitsin hänelle kirjan avulla ja ei aikaakaan, kun mieheni ei enää kertonut minulle uniaan.. kai hänelle sitten tuli sama tunne kuin minulle äitini kanssa, että luen häntä kuin avointa kirjaa. Nykyään mieheni ei kerro minulle uniaan ollenkaan, mikä on harmi. Olisi niin mukava tietää hänen mielen liikkeistään ja auttaa häntä itsetuntemuksessa. Sitten aloin tulkita työkaverini unia. Hän kertoo edelleen aina silloin tällöin, harvoin. Sitten löysin Olavi Moilasen kirjat ja opin tulkitsemaan unia enemmän myyttisesti, koko ihmiskunnan kollektiivisen alitajunnan perusteella, enemmän mielikuvien kautta. Nykyään tulkitsen intuition kautta, sen kautta vain mitä unen kieli minulle symbolisesti ensimmäisenä tuo mieleen. Se on muuttunut kokoajan helpommaksi. Tämä unien tulkinta täällä palstalla on ollut erittäin opettavaista. Täältä saa todellista harjoitusta taidolleen ja varsinkin jos annetaan palautetta ja tiedän, miten olen onnistunut. Se on mielestäni myös hyvä, ettei tunne ko. henkilöä, ja ennakkokäsitteet eivät sotke tulkintaa. Toisaalta onnistumisprosentti ei näin ollen myöskään oli 100%, koska henkilön elämäntilanteen tunteminen tuo aina kuitenkin jonkilaista pohjaa tulkinnalle.
Olen nyt tulkinnut tällä palstalla kai melkein vuoden päivät. Sitä ennen oli vuoden verran toisella palstalla. Tämä on ollut oikein mielenkiintoista ja tästä on tullut rakas harrastus minulle. Omissa unissani ei enää paljon tulkittavaa ole, kun tiedän heti mitä mikäkin tarkoittaa, tunnen omat uneni kuin omat taskuni. Ja muut tuttuni kun eivät oikein ole halukkaita minulle uniaan kertomaan...

Äänestä
  • Kiitos nukkumaija! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinostunut kirjoitti:

Miten voi oppia tulkitsemaan unia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu