Huvittavin sattuma

yks kundi väitti harrastaneensa viimeisillä gonapäivillään onani-bicsiä, eli masturboi 4-5 kertaa päivässä. Viikon verran yhteensä. Kuulemma laihtui viikon aikana pari kiloa, joten pääsi heinäkuussa reserviin rantakunnossa. Mällit siis lensivät vähintään 28 kertaa kasarmin vessan seinille. Näin ainakin kaveri väitti, mene ja tiedä.

Ken on käynyt Kajaanin varuskunnan luolastosta joskus kuittaamassa varustekasan,on ehkä huomannut seinässä olevan "polkupyörällä ajo kielletty" -kyltin. Tarina kertoo viheltelevästä tonniaamusta, joka laski pyörällänsä jyrkkää (olisko 30 ast) ja piiiitkäääää tunnelia ja vauhdin yhä kiihtyessä huomasi kettingin loikkaavan pois hammasrattalta. Lasku päättyy erittäin jyrkkään mutkaan, jossa on lisäksi ns "ajorampit", eli selviytyminen ei onnistu edes teoriassa......Pyörä toimitettiin panssarimuseoon, jossa kertoo karua kieltään nopean toiminnan joukkojen vaaroista kotirintamalla. Viheltävän varusmiehen kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Joka siitä jotain tietää kertokoon..

Esimerkiksi viikko teltassa tavella. Usein tulee ajateltua sitä. Ihan lämmin oli nukkua ja kipinämikkovuorot pelas hyvin. Mutta ennen kaikkea tulee ajateltua mukavia tupakavereita. Nimiäkin oon jo unohtanu mutta mukavat tyypit ovat usein mielessä. Matka bussilta kassulle ja sotilaskodit. Voi kun pääsis vielä Upinniemen sotilaskotiin joskus! Hyrylänkin sotilaskodissa tuli käytyä ja Santiksessa tehtiin vala. Tutulta näytti kun tv:ssä näin kuvia Santiksesta.

...aikaan saapumiseriä oli kolme vuodessa. Aloitin varusmiespalvelukseni lokakuussa. Talvi teki tuloaan Pohjois-Karjalassa ja erään harjoituksen aikana me viattomat alokkaat valitimme alikessulle palelevamme. Alikessulla oli varma lääke vaivaamme: "Näettekö tuon männyn tuolla?! Se ympäri kiertäen mars, mars!!" Olimme vielä niin siviilin lumoissa, että naamamme pyöristyivät hämmästyksestä mutta mikään ei auttanut. Esimies käski juoksemaan ja mehän juoksimme. Seuraavan kerran palellessamme oli sitten alikessun vuoro hämmästyä. Marssin alikessun luo ja sanoin: "Herra alikersantti me palelemme. Saammeko juosta männyn ympäri?" Heltisihän se lupa ja me juoksimme.

Ehkäpä se intti on nykyäänkin melkein yhtä kivaa kuin silloin ennen. Jotkut asiat tosin ovat peruuttamattomasti muuttuneet. Saavatko nykyiset varusmiehet ja -naiset enää käsitellä kunnon aseita? Meillä kun oli tst:ssä aseena venäläinen sotilaskivääri vm. 1891 eli ysiykkönen. Sillä torjuimme vihollisen sissit ja maihinlaskujoukot ja se turvanamme hyökkäsimme vihollisen katettuihin asemiin. Emmekä olleet mitään jalkaväen erikoismiehiä, vaan kenttätykistön alokkaita! Että silleen!!

Meidän joukkueelle järjestettiin kerran keskellä päivää iltatoimien harjoittelua edellisen illan häröilyn takia. Piti tehdä pinkka ja laittaa yöpuku päälle ja sen jälkeen pedata sänky ja vaihtaa palveluspuku päälle. Tätä toistettiin muutamia kertoja. Aina varusteiden vaihdon jälkeen käytiin käytävällä seisomassa. Yksi kaveri yritti olla ovela ja piti yöpukua palveluspuvun alla. Noh, apukouluttaja ilmeisesti aavisti tämän ja kun oltiin taas kerran palveluspuvut päällä rivissä, niin hän käski yllättäen kaikkien hakea yöpuvut kaapista. Siinä vaiheessa kun ensimmäisillä oli yöpuvut esillä, komennettiin kaikki käytävälle kolmiriviin yöpuku mukana. Tämä yksi sankari tuli käytävälle munasillaan yöpuku kädessä, kun ei ollut ehtinyt laittaa palveluskamppeita takaisin päälleen.

Oli kesä ja kuuma aurinkoinen iltapäivä elokuun alussa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuli ja meni koneita tasaiseen tahtiin.

Yhtäkkiä ilmestyi kaksi Hughes kopteria pohjoisesta ja viljeli savupanoksia kiitotien itäsivustan täyteen. Kaksi minuutia kärkikoneiden perässä tuli kahdeksan MI-8 kuljetushelikopteria ja laskivat kiitotien itäpuoliseen metsikön reunaan kompaanian vahvuisen iskujoukon. Koneet leijuivat n. metrin korkeudella ja kulkivat hiljaa eteenpäin, koneesta loikkasi aina sekunnin välein mies. Kaikki oli ohi minuutissa ja kuljetuskopterit väistivät kentän yli kohti länttä.

Iskujoukon muodosti Utin Laskuvarjojäkärikoulun komppania joka oli lähtenyt Utista operaatioon kiihkeiden valmistelujen jälkeen. Komppania oli hypännyt aamupäivällä 8. hyppynsä ja pojat oli saaneet siitä johdosta "siivet" rintaansa.

Kello 13 ilmoitti komppanianpäällikö auditoriassa komppanialle määrätyn tehtävän ja hänen suunnitelmansa iskusta. Kaikkiin meihin iski salamana virtaa ja alkoi hillitön adrenaalin virtaus. Määrätty taisteluvarustus mukaan ja vauhdilla kopterien luo jossa jako koneisiin. KOneet matkaan ja puolitoista tuntia niin oltiin pääkaupungin vilkkaimman kansainvälisen lentokentän kimpussa.

Isku meni siten että mukaan otetuilla tikaspuilla (nopeasti kyhätyt riukumalliset tikkaat) ylitettiin kahdet aidat. Ensin oli oikein kunnon terroristi aita ja sen jälkeen kevyempi hirvi aita. Päästyämme aitojen yli alkoi eteneminen kohti metsikköön majoittautunutta Helsingin IT rykmentin asemia. Pauke alkoi n. 5 minuuttia siitä kun olimme hypänneet koneista maahan. Se oli kuin oikeata sotaa. Savua, pauketta ja ennekuulumatonta karjuntaa ja meteliä. Oman lisänsä tähän toi koptereiden poistuminen ja MI-8 valtava koneiden ääni jollaista en koskaan unohda.

Kun kopterit poistui, iski melkein samantien 4 MIG konetta kentän yli ja teki mahtavia syöksyjä ihan matalalla. Huumaavaa meteliä ja adrenaali iski melkein varpaista ulos. Saimme kontaktin ensimmäisiin puolustajien asemiin omalla sektorillamme n. 10 minuutin sisällä pudottautumisesta ja alkoi räväkkä tulitus molemmin puolin. Jaoin joukkueeni kahtia ja toinen puolijoukkue piti tulituksellaan vastustajia epäselvyydessä (kurkkivat kyllä ihan seisaalllan nähdäkseen mitä teemme, otti päähän ettei ollut edes ritsoja jolla olisi voinut ampua kiviä... heh) mutta heitimme savuja kymmenkunta eteen ja näkyvyys katosi. Silloin iskimme sivulta koukkauksen ja se meni ihan kuin filmissä. Tuuli auttoi meitä painamalla savun puolustajien silmiin ja kun näkivät meidän tulevan melkein kimppuun niin luikkivat käpälämäkeen vauhdilla.

Eka erä oli voitettu, seuraavaksi tuli ilmoitus panssarivaunusta. Eikä meillä ollut edes sinkoja mukana ?? paha moka oli tullut varustemääräykseen, kukaan ei tajunnut kiireessä tätä.
No onneksi oli joka jammulla ainakin kymmenen tulenosoituspaukkua ja se sai kelvata.
Kyykittiin pusikossa kuin kanit peloissamme jos vaikka ajavat päälle. Nopeasti kuitenkin rohkeus palasi ja kaksi poikaa joukkueesta sai nipun (n. 6 paukkua siinä taisi olla) ujutettua kepillä tielle siltarummun alta ja kun vaunu tuli kohdalle vetivät narulla paperit irti. Vaunu ajoi hiljaa eteenpäin ja meni jo 15 metrin päässä, kun paukku vasta tuli. Ei kukaan muistanut että topissahan on tosi pitkä sytytys.
NO tuomari onneksi oli pelimies ja kopautti tankin kylkeen merkin että vaunu tuhottiin. Huh huh tänään naurattaa, mutta oltiin silloin kusta housuihimme.

Seuraavaksi partiot törmäsivät vihdoinkin IT rykmentin esikuntaan ja n. kaksi tuntia aloituksesta oli meillä kuva mitä siellä vastassa oli. Muut joukkueet oli toteuttaneet omilla sektoreillaan pahantekoa ja nyt alkoi jo vähän hämärtämään. Jälkeenpäin on hauskaa muistella kuinka täpinässä kapiaisetkin oli, ne oli kuin pikkupojat innoissaan.

Kun esikunta oli paikallistettu tuli meidän iskuosaston johdolta käsky joukkuejohtajien heti tulla koolle. Päästyäni paikalle oli laadittu suunnitelma miten saarramme loput puolustajat ja iskemme kolmelta suunnalta heidän keskustaan.

Pimeys laskeutui ja oli tosi sekaista. Puolustaja onneksi ampui valoraketteja kuin uutenavuotena ja se auttoi meitä kait enemmän kuin puolustajaa.
Kello 22.15 (kumma että muistaa tuollaiset ajat niin hyvin) piti hyökätä. Etenimme ja pian rävähti aivan saatanallisesti vasemmalta. Minusta me olisimme siinä kyllä hävinneet sen ottelun, mutta tulitus lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanut ja kundit lähti livohkaan. No kun se selvisi niin ei kun sutena perään. Juostiin rämeikön läpi ja yhtäkkiä tupsahdettiin pienelle aukiolle joka oli valaistu kuin tori. Siellä oli esikunta täydessä paniikissa. Meidän onnistui murtautumaan just sopivasti siihen ja tilanne oli aika koomillinenkin. Pojat huusi suoraa huutoa ja kaikki huusi. Siinä oli vastapuolen majuri ja se lensi persiilleen, kun pojat sen kaatoi painimalla. Minä olin itsekin ihan huumassa ja nappasin pöydältä kaikki kartat mitä sain. Majuri huusi perkelettä ja saatanaa perään että ei saa mitään viedä, mutta me tyhjättiin se alue aika totaalisesti.... heh

Paluu hyökkäysasemiin meni ihan hajalle, mutta jokainen löysi takaisin sinne jotenkuten harhailtuaan metsikössö ensin. Kello oli muistaakseni 3 aikoihin yöllä, kun tuli viesti että pikamarssilla takaisin kiitotien laitaan. Kopterit tulevat !

Kumma kuinka intin touhuissa aina on tuo sama että ensin on ihan toimetonta ja sitten yhtäkkiä saatanallinen kiire johonkin. No meillä oli tosi kiire koska oltiin laitimmaisina ja aikaa annettiin vain puoli tuntia. Oli pakko ottaa suora suunta ja kärki vauhdilla kohti kiitotien laitaa.

Kaikki oli ampuneet lippaat tyhjiksi, meillä ei olut edes pateja enään. Juostiin sumeilemata puolustajien asemiin ja huudettin koko matkaan saaaarjaaaa....

Kopterien mahtava jylinä kuulosti ihanalta ja kun oli taas kiivetty aitojen yli (mikä meinäsi mennä vähän vaikeaksi ennenkuin löytyi meidän tikkaita) niin kopterit poimi meidät hienosti kyytiin ja matka takaisin Uttiin alkoi. Minulla oli puseron alustat täynnä karttoja ja kaikilla naama virneessä alaeettin laulamaan koneessa vaikka ei siellä MI-8 sotilasversiossa kuule mitään. Kaksi konetta oli VIP varustettuina ja niissä oli hienot penkit ja kaikki.

Aamulla oltiin parakeilla ja alkoi huoltotoimenpiteet ja raportit piti käydä kertomassa kaikkien j-johtajien. Minulla oli paras saalis ! hehehe

Ilta-Sanomat kirjoitti kahden sivun jutun tästä hyökkäyksestä. Lentoaseman terminaalissa oli jouduttu rauhoittemaan ulkomaisia asiakkaita jotka luulivat että sota on syttynyt. Operaatiomme teki meistä hetken kuuluisia, muistan aina kun Jallu lehtikin tuli Uttiin uvaamaanmeitä ja teki jutun meistä. Harmittaa että vaimo heitti sen Jallun joskus roskikseen häveliäisyyttään "ettei lapset näe sitä".

Sellainen yksi tarina tuhansista muista joita oli tuon vuoden aikana.