Maskifiikit saivat nokalleen, kun kaupparyhmittymien pomot totesivat ykskantaan, että mitään maskipakkoa ei luonnollisestikaan aseteta kauppaan tuleville asiakkaille. Olipa jo ajatuksenakin niin hölmö, että kuinka tyhmiä sellaisen idean esittäneet tyypit oikein ovatkaan?
S- ja K-ryhmän pomot palauttivat maskifriikit takaisin maanpinnalle
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Huomaavaisuudesta itseä ja muita kohtaan käytän maskia julkisilla paikoilla.
- Anonyymi
Julkisilla paikoilla kuten ruokakaupoissa ei ole todettu lähteneen yhtään tartuntaketjua, joten turhaan sitä maskia pidät.
- Anonyymi
Minä nukunkin maski päässä, jottei virus pääse hyökkäämään ollessani puolustuskyvyttömänä unessa.
Anonyymi kirjoitti:
Julkisilla paikoilla kuten ruokakaupoissa ei ole todettu lähteneen yhtään tartuntaketjua, joten turhaan sitä maskia pidät.
"Julkisilla paikoilla kuten ruokakaupoissa ei ole todettu lähteneen yhtään tartuntaketjua, joten turhaan sitä maskia pidät."
julkisilla paikoilla, linja-autossa, tai junassa tapahtunut tartunta on hyvin vaikea todentaa.
tartuntoja on tullut monelle jotka "eivät ole olleet missään", vain lenkillä ja ruoka haettu kaupan takaa keräilypalvelusta.
minä ainakin käytän maskia, siihen totuu viikossa.
toiseksi, haluan elää teidän kiusaksi ja tavoite saada 90 v vielä ajokortti.
kolmanneksi, on noloa sairastua koronaan ja menettää osa terveydestään, ehkä loppuiäksi.- Anonyymi
Koska kielletään saunominen muiden kuin perheenjäsenten kanssa? Tai laitetaan maskipakko?
Unohdin tänään kysyä uimahallin kassalta, pitääkö saunassa olla maski. Pukkarissa kuulemma pitää. En tosin nähnyt yhtään. Alasti siellä oltiin kuten ennenkin. - Anonyymi
Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee,
mutta jos itämisaika on 3-30 pv,
aika vaikea todentaa mistä sen sai.
Ja kantaja voi olla itse tartuttaja xxx päivien, tai jopa kuukausien ajan.
Immuniteettia ei oikein synny, joten homma voi vähän pitkittyä.- Anonyymi
Kaupat pelkää varkaita, miten niitäkin tunnistaa jos varastavat?
- Anonyymi
Jos laitan maskin kasvoilleni, pyörryn samantien maahan. Kuka sitten korvaa sen, jos loukkaan pahasti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke542771- 1252050
- 921758
- 1621339
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?731321- 611235
- 691112
- 631080
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731049Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t33997