Outoja tapoja Oulun liikenteessä

Oulussa liikenteessä ihmetyttää.

1. Vilkutetaan, vaikka ei tarvitsisi, koska kyseessä ei ole risteys (todella tökeröä turhaan käyttää vilkkua). Näin esimerkiksi Karjasillan Lidlin edessä 90 asteen kurvissa.

2. Jos suojatietä kohti joku kävelee 10 metrin päässä, pysähdytään odottamaan eli painostamaan yli, jolloin suojatielle tuleva alkaa juosta, koska eivät haluaisi että siihen autot pysähtyy (ollaan liian arkoja autoilijoita) .

3. Monet pysähtyvät suojatielle kun on nelikaistaisllö tiellä ( eli kaksi kaistaa molempiin suuntiin, Esimerkiksi Kempeleen tie Limingantullissa) tilanteessa kun jalankulkija on alkamassa ylittämään suojatietä vastakkaiseen suuntaan menevien puolella.

Tuleeko mieleen muita outoja tapoja liikenteessä tai muuten?
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

- Ajetaan nelikaistaista tietä jonossa kuin köyhän talon porsaat - Siinä on kaksi kaistaa että mahtuu enemmän autoja väljemmin välein, ne on sitä varten ne kaistat ettei tulisi ruuhkaa, miksei niitä käytetä.
- Kun liikennevalot vaihtuu menee seuraava kilometri ennen kuin auto on saatu normaaliin nopeuteen - Kyllä sitä ehtii kiirehtimättäkin risteyksen yli, joo joo mutta kukaan muu ei ehdi, voisi ajatella muitakin, ei se auto mene siitä rikki jos sillä kiihdyttää ja energian kulutus on verrannollinen nopuden muutokseen, ei aikaan missä se tehdään.

Äänestä
  • Hyviä ja todellisia havaintoja.

    Äänestä

  • Ei saa kaahata eli mennä ohi.

    Äänestä

Sitten eräs asia myöskin ihmetyttää. Käännytään vaikkapa Teuvo Pakkalan Kadulta Kajaaninkadulle Heikinkadun suuntaan, niin takana tuleva porukka ajaa suoraan oikean puoleiselle kaistalle. Pitäisi ajaa hetken matkaa vasenta ja sitten vilkuttaa ryhmittyä oikean puoleiselle.

Ja kaupungissa on 30km/h rajoitus, joka ennen oli 40km/h. Havaintoni jos autossa on kaksi miestä, he ajavat aina ylinopeutta ja roikkuvat nopeutta noudattamien puskurissa. Yksin ajava mies ei aja ylinopeutta.

Poliisi saisi tutkata taajamassa, muualla ei niin väliä.

Äänestä
  • Tuohan on nyt uuden lain mukaan sallittua että voi mennä suoraan haluamalleen kaistalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohan on nyt uuden lain mukaan sallittua että voi mennä suoraan haluamalleen kaistalle.

    Jos näin, se ei silti ole järkevää. Ei edistä liikenteen sujuvuutta. Muistaakseni kyseisessä risteyksessä on muutenkin kaksi vasemmalle kääntyvää kaistaa. Eli siksi kyseessä on kaistan vaihto risteysalueella!

    Äänestä

Täällä on montakin vanhaa valitusvirttä liikennetouhuista vanhemmilla sivuilla.

Äänestä
  • Yleensä täällä ei valiteta todellisesta ongelmasta, vaan siitä kun joku ajaa hituroiden ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä täällä ei valiteta todellisesta ongelmasta, vaan siitä kun joku ajaa hituroiden ohi.

    Totta.

    Äänestä

Aika pieniä on murheet. Ja hyvä niin. Liikenne sujuu leppoisasti, välillä turhankin leppoisasti, mutta haitanneeko tuo niin kamalasti.

Äänestä
  • Ei ne pieniä murheita ole niille jotka liikkuu ja haluaa että aikaa säästyy ja liikenne sujuu. Mutta kaltaisillesi kössykälle varmaan riittää kun kaljaa ja tupakkia piisaa ja hulluuseläke tulee ajallaan .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oulussa liikenteessä ihmetyttää.

1. Vilkutetaan, vaikka ei tarvitsisi, koska kyseessä ei ole risteys (todella tökeröä turhaan käyttää vilkkua). Näin esimerkiksi Karjasillan Lidlin edessä 90 asteen kurvissa.

2. Jos suojatietä kohti joku kävelee 10 metrin päässä, pysähdytään odottamaan eli painostamaan yli, jolloin suojatielle tuleva alkaa juosta, koska eivät haluaisi että siihen autot pysähtyy (ollaan liian arkoja autoilijoita) .

3. Monet pysähtyvät suojatielle kun on nelikaistaisllö tiellä ( eli kaksi kaistaa molempiin suuntiin, Esimerkiksi Kempeleen tie Limingantullissa) tilanteessa kun jalankulkija on alkamassa ylittämään suojatietä vastakkaiseen suuntaan menevien puolella.

Tuleeko mieleen muita outoja tapoja liikenteessä tai muuten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu