Kirjailijaliitossa on yli 600 jäsentä, lienee jopa paljon sen yli...
julkisuudessa pyörii vain pieni vähemmistö. Suuri osa tekee työtään tuntemattomuudessa, eikä siksi myy. Pitäis myydä itseään mediassa,olla hauska. Sitä odottaa kustantajat. Ikiajaksi mennyttä ajat kun kirjailijat olivat epäsosiaalisia sivustakatsojia ja sai olla erakko. Ilmeisesti tämä samalla heijastuu kirjallisuuden sisältöön - pinnallistaa viihteeksi jonka hotkii kertalukemalla. Runous on mennyt lavaperformansseiksi. Kuka haluaa lukea enää juuri palkitun Nobel- lyyrikon esikuvan kaltaista, Emily Dickinsonia...Kustannustoiminta on muuttumassa yhdeksi viihteen foorumiksi, kirjailijat sosiaalisiksi pelleiksi - täytyy osata olla itsevarma narsisti. Brändätä itsensä joksikin muuksi mitä on. Ikävä kyllä - kiinnostavimmat ihmiset ja sisällölliset ovat usein marginaalissa. Heidän lausuntonsa - harvinaiset - piristävät kuin raikas kevätsade, tässä hektisessä melskaamisessa. He joilla omaehtoista sanottavaa, heidän vaiennetaan ja unohdetaan. Samat naamat koko ajan esillä.
Tätäkö ei kukaan edes pysähdy ajattelemaan vaan itsestäänselvyys?
julkisuudessa pyörii vain pieni vähemmistö. Suuri osa tekee työtään tuntemattomuudessa, eikä siksi myy. Pitäis myydä itseään mediassa,olla hauska. Sitä odottaa kustantajat. Ikiajaksi mennyttä ajat kun kirjailijat olivat epäsosiaalisia sivustakatsojia ja sai olla erakko. Ilmeisesti tämä samalla heijastuu kirjallisuuden sisältöön - pinnallistaa viihteeksi jonka hotkii kertalukemalla. Runous on mennyt lavaperformansseiksi. Kuka haluaa lukea enää juuri palkitun Nobel- lyyrikon esikuvan kaltaista, Emily Dickinsonia...Kustannustoiminta on muuttumassa yhdeksi viihteen foorumiksi, kirjailijat sosiaalisiksi pelleiksi - täytyy osata olla itsevarma narsisti. Brändätä itsensä joksikin muuksi mitä on. Ikävä kyllä - kiinnostavimmat ihmiset ja sisällölliset ovat usein marginaalissa. Heidän lausuntonsa - harvinaiset - piristävät kuin raikas kevätsade, tässä hektisessä melskaamisessa. He joilla omaehtoista sanottavaa, heidän vaiennetaan ja unohdetaan. Samat naamat koko ajan esillä.
Tätäkö ei kukaan edes pysähdy ajattelemaan vaan itsestäänselvyys?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jotain tuon tapaistas voi hyvinkin olla...en välttämättä ole tullut riittävästi ajatelleeksi.
Eniten nyppiin keski-ikäisten ja allekin elämänkerrat ja muistelmat...ei oikein kiinnosta.
Täytyy olla todella merkittävä ja mielenkiintoinen henkilö, jonka elämänkertaa lukisin hänen eläissään. Ja heitä on todella vähän !
On julkisuushakuisuutta, sensaatioita... kohuaiheita jotta pääsee sitten telkkarihaastatteluihin, päivä- ja naistenlehtiin, kirja myy...
tällä ei ole useinkaan mitään tekemistä taiteellisen laadun, sisällöllisen sanoman, aikaa kestävyyden kanssa...
Poikkeuksia tietenkin on: samalla puhua kollektiivisista traumoista yms jolla paikkansa!
Mutta monet kirjailijat ovat nykyään esillä joka viihdeohjelmassa, pitää olla sanavalmis,persoona kiinnostaa ja merkitsee enemmän kuin kirjansa..
kustantajat haluaa sitä myös.
Joten todelliset kirjoittajat jää taustalle. Vain aktiivisesti ajan hermolla olevat lukijat poimii heidän tekstinsä luettavaksi...olettaisin.
Voisiko Enni Mustonen olla sen kaltainen...julkisuutta karttava huippu tarinaa kirjoittava kirjailija ?
Enni Mustonenhan on Kirsti Mannisen salanimi ja Manninen ei karta julkisuutta. On tunnettu kirjailijanimi.
Aina on ollut julkkiskirjailijat ja sitten ne muut, jotka eivät välttämättä julkisuutta halua. Saarikosken tiesivät kaikki, vaikkeivat olleet hänen runojaan lukeneet.
Ilkka Remes karttaa täydellisesti julkisuutta, on silti yksi luetuimpia. Niinkin voi käydä.
Runoilijat, esseistit ja novellistit elävät tuntemattomuudessa myös teostensa osalta.
Tänä syksyna ilmestynyt hakaristi kantinen Kotkanpesä on parasta Remestä kautta aikoihin.
Voisi tutkia miten paljon on vuosikymmeniä julkaisseita kirjailijoita joita kukaan ei tunne, eivät pääse missään esille tai eivät halua. Usein laatu on syvällisempää, parempaa kuin kertakäyttökirjoilla joita rummutetaan joka mediassa koska myyvät.
Noi mediassa rummutetut kirjat jää yhteen lukukertaan lähes poikkeuksetta.
Vuosien saatossa on löytynyt tiettyjä kirjailijoita, joiden kirjoja luen muutaman vuoden välein uudelleen.
Ainakin yhdellä kirjailijalla on sosiaalisessa mediassa palkatut automaattikehujat.
Suomessa kustantamo ei myy tuotteitaan.
Suomalaisuus ei ole sosialistisessa EU Suomessa arvo, jota halutaan tukea.
Kustantaja valisee jonkun, suostuu painattamaan sen ja laittamaan omille sen nettisivuilleen.
Ne ei myy tuotteitaan.
Niiden käsitys myynnistä on 20v myyntitykki kiertää myymälästä toiseen ja
boheemit koelukijat istuu toimistolla odottamassa, tuliko myyntejä.
Tärkeintä että kirjassa olisi viisasta sanottavaa, sisältöä, jotain miksi se on OIKEIN painaa kaiken sanahälyn ja kirjavuorien keskellä.
Vaikka myynti olisi kaksi kappaletta - jää kuitenkin kansalliskirjastoon talteen ainakin yksi kappale. Kallista ja harvinaista henkistä pääomaa.