Maskihistoriaa

Anonyymi

7.4. 19:35

– Tämä päivä on historiallinen päivä. Nyt ne rekat lähtevät liikkeelle, sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee kertoi Ylen A-studiossa 23. maaliskuuta.

Huoltovarmuuskeskuksen ovet avattiin ja huoltovarmuusvarastot otettiin käyttöön.

Sillanaukee ilmoitti, että terveydenhuollon kenttää varten on käytössä miljoonia kirurgisia maskeja ja satojatuhansia hengityssuojaimia.

– Eivät ne tule loppumaan, Sillanaukee vakuutti.

Suurelle yleisölle saattoi tulla turvallinen olo: ainakaan suojavarusteiden puutteeseen Suomi ei koronasodassa kaadu!

Samaa turvallisuudentunnetta pönkittivät keskeiset virkamiehet ja ministerit, jotka painottivat, että Suomen huoltovarmuusjärjestelmä on kansainvälisessä mittakaavassa ainutlaatuinen ja materiaalia on jopa selvästi enemmän kuin suunnitelmat edellyttävät.

Kansallisesta varautumisesta vastaava sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) kertoi 12. maaliskuuta Suomen olevan ”äärimmäisen hyvin” varautunut tilanteeseen sikainfluenssan jäljiltä.

– Meillä on esimerkiksi näitä hoitotarvikkeita, suojautumisvarusteita hoitohenkilökunnalle varastossa tällä hetkellä runsaasti, Pekonen rauhoitteli.

Viesti meni läpi ulkomaillakin, The New York Times kertoi Suomen istuvan kadehdittavan varautumismateriaalipinon päällä.

Nyt tähän mielikuvaan on alkanut tulla pahoja säröjä – päättäjien tilannekuva varautumisen suhteen on osoittautunut aivan liian ruusuiseksi.

Pekonen ilmoitti viime viikolla valtion hankkivan lisää suojamateriaaleja ja myönsi, että ”koronavirusepidemia on päässyt yllättämään monella sektorilla”.

Lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan maskeista ja jopa käsidesistä on ollut pulaa kentällä.

Paavolan mukaan puutteet voivat johtaa pahimmillaan kuolemantapauksiin, jos koronavirus kulkeutuu hoitajan mukana asiakaskäynnille.

Vanhustenhuollossa työskentelevä henkilö ihmettelee IS:lle ristiriitaisia ohjeistuksia. Ensiksi kerrottiin, ettei hengityssuojainta tarvita, kunhan on itse terve ja asiakas samoin.

Uuden ohjeistuksen mukaan suojaimia pitää käyttää: kertakäyttöisiä maskeja riittää yhtä työvuoroa kohti kaksi kappaletta.

– Voit kuvitella, minkälaisia räkäpusseja ne ovat, kun yhtä suojusta käyttää 2–4 tuntia, vanhustenhoitaja tokaisee.

Teho-osastolla koronapotilaita hoitava sairaanhoitaja kertoo niin ikään, että maski vaihdetaan kahdeksan tunnin työvuoron aikana kerran. Teholla käytetään laadukkaampia FFP3-suojaimia, ja vuodeosastolla kirurgisia suunenäsuojia. Sairaanhoitaja katsoo, että näitä parempia suojia pitäisi käyttää myös vanhustenhuollossa.

Maskeja tullaan tarvitsemaan valtava määrä.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen arvioi Uuden Suomen blogissaan, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa voisi kulua jopa lähes miljoona maskia päivässä.

– Ennakoidun 4–6 kuukauden kestoisen epidemian ajaksi tarvittaisiin ainakin 120–180 miljoonaa kirurgista maskia, Lehtonen avaa mittakaavaa.

Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan ministeriön uusien ohjeiden myötä varastoissa olevat materiaalit riittävät maksimissaan viikon. Toimitukset voivat jäädä matkalle tai päätyä keinottelijoiden käsiin. Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleja saadaan käyttöön aikaisintaan viiden viikon päästä. Silloinkin saatavuuden oletetaan olevan vähäinen.

Viime päivinä virkamiehiltä ja päättäjiltä on kuultu uusia selityksiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tuija Kumpulainen perusteli Ylelle suojavarusteisiin liittyviä epäkohtia ”logistisella haasteella”.

Aiemmin Kumpulainen valitteli ”tietokatkosta”, mikä johti siihen, että iso joukko suomalaisia pääsi palaamaan riskialueilta maahan ilman koronakontrollia.

Ylijohtaja Sillanaukee sanoi maanantaina Ylen A-studiossa, että suojavarusteiden käyttö on muuttunut maailmalla ”ihan toisenlaiseksi” kuin aiemmissa tartuntatautitilanteissa.

Sillanaukeen maailmankuva vaikutti menneen uusiksi parissa viikossa. Nyt maailmalla noudatetaan ”viidakon lakeja”, Sillanaukee kuvaili.

Sillanaukee kertoi, että hoitajat voisivat alkaa käyttää kotikäynneillä kankaisia suusuojaimia, vaikka niillä olisi vain ”jonkin verran” suojavaikutusta.

Suomukset putosivat maanantaina myös varautumisministeri Pekosen silmiltä.

– Suomen poikkeukselliset varmuusvarastot ovat hyvät, mutta eivät pohjattomat nekään, Pekonen kirjoitti Facebookissa.

Samalla Pekonen sysäsi vastuuta ”isoille hoivaketjuille”.

– Isojen hoivaketjujen vanhainkodeissa on todettu koronatartuntoja. Yhtenä syynä tähän on puutteet suojavarusteissa. Hoivaketjujen, kuten myös kuntien ja sairaanhoitopiirien tulisi varautua myös itse mahdollisten epidemioiden varalle, Pekonen evästi.

Pekosella voi olla pointti, mutta onko nyt oikea hetki ideologisille reviirikiistoille?

Ylen mukaan yksityiset terveysjätit ovat tarjonneet julkiselle terveydenhuollolle apuaan koronatestauksessa, mutta apu ei ole ministeriölle kelvannut.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      -jatkuu
      Hallituslähteen mukaan kyse on pahasta poliittisesta virhearviosta.

      Tilanteen olisi voinut nähdä toisin – yksityiset terveysfirmat olisi voinut ikään kuin määrätä koronatalkoisiin mukaan. Lopputuloksena todennäköisesti kaikki olisivat voittaneet.

      Tiistaina Suomeen saapui Kiinasta kaksi miljoonaa kirurgista suusuojaa ja 230 000 hengityssuojainta.

      – Teemme kaikkemme suojavarusteiden riittävyyden ja saatavuuden takaamiseksi, Pekonen ilmoitti.

      Toivoa sopii, että näin myös on.

      Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd) lainaten: koronakriisissä Suomi ei voi mokata kansakuntana.

      Maskisotku kertoo osaltaan karua tarinaa Suomen todellisesta varautumisesta pandemiaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      7955
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      180
      1767
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1036
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe