Olen seurustellut jo yli 1½ vuotta rakkaani kanssa... rakkaallani on diabeetes ja se hieman rajoittaa menemisiämme ja muuta hauskanpitoa, koska rakkaani on pidettävä kokoajan huolta itsestään!!! meillä on kuitenkin mennyt todella hyvin ja rakastamme toisiamme toidella paljon! No tässä viimekuussa sitten heräsin yöllä ja huomasin rakkaani olevan sokissa (verensoikerit todella alhaalla), pelkäsin kamalasti, koska välillä näytti aivan kuin rakkaani olisi ollut kuollut... Ambulanssi tuli ja meni ja tilanteesta sitten selvittiin.... mutta en ole sen jälkeen pystynyt nukkumaan kunnolla rakkaani luona ja joka ilta kahdeksan jälkeen minua rupeaa pelottaa kamalasti ja alan olla ylihuolehtiva siitä että rakkaani mittailee sokereitaan tarpeeksi usein ja syö... Toivon että pääsen yli tästä pelosta!!! Minua pelottaa aivan kamalasti että joudun taas näkemään rakkaani siinä tilassa, tai että jonain päivänä en ole paikalla kun jotain sattuu tai että herään liian myöhään ja kaikki on menetetty!!! Muiden kanssa voin olla ihan normaali... ja olen normaali rakkaanikin kanssa, mutta minua pelottaa, kun olen hänen lähellä ja varsinkin kun tulee aika mennä nukkumaan!!! joka yö valvon hänen luonaan ainakin puolikolmeen asti yöllä ja vartioin että hän on kunnossa ja saa mitattua yöarvonsa ja on kunnossa kun tulee takaisin nukkumaan! Sitten lopun yön nukun huonosti ja herään jokaiseen rapsahdukseen!!! rakastan häntä aivan kamalasti ja toivoisin että voisimme elää huoletta. Oli pakko kirjottaa, koska peloistaan kertominen usein helpottaa oloa!
rakastan ja pelkään...
tyttö
4191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
älä jätä sitä vain siksi että hänellä on diabetes. mun paras ystävä tuli jätetyksi diabeteksen takii vain siksi että bestikseni rakasti siiderin juomista jossa tosiaan on paljon sokeria! se jätkä hermostu siihen et ystäväni ei pitänyt muka "hyvää" huolta itsestään... mä niinsanotusti katson sen perään mitä se tekee ja katon et onks se kondikses ja mun bestis luottaa mun arvostelukykyyn koska mä oon sille siitä puhunu ja vannonu auttaa aina, sitä varten ystävät on, aina tukemassa iloissa ja suruissa. siis ehdottaisin että puhut jätkällesi suoraan asiasta kiemurtelematta.
En todellakaan jätä rakastani!!! Olen sen kanssa niin pitkään kun rakkautta riittää ja toivonkin että sitä riittäisi aina!!! en nimittäin halua olla elämäni aikana monen jätkän kanssa!!! Olen myös puhunut monesti rakkaalleni kaikesta suoraan!!! Voin todella puhua rakkaalleni kaikesta, ihan kaikesta... sellaisistakin asioista joista en olisi uskonut kertovani koskaan kenellekkään!!! rakkaani tietenkin ymmärtää pelkoni, mutta on vain yritettävä mennä eteenpäin rohkeasti ja toivottava ettei se pelko olisi enään kauaa kovin suuri! pieni pelko on tietenkin aina tervettä, me kaikkihan pelätään jotain! Mutta kiitos kun otit kantaa kirjoitukseeni! Kaikkea hyvää sulle ja ystävällesi! :)
en mä sitä tarkottanu mut mä tiiän miten sairaus murtaa ihmisiä ja rikkoo suhteita... olen kai huonon onnen tuoja!!!
Tota, olisikohan syytä käyttää tekstissä välillä persoonapronominia "hän".
Tuo "Rakkaani" sana alkaa jossain määrin jurpiin, kun sitä lykätään joka paikkaan.