Kirjoitan omasta tarinastani; tarkoitan omasta harkinnastani, joka on lopussa.. Aika sairaalaan on jo ylihuomenna, ja joudun päättämään otanko sen ensimmäisen pillerin joka keskeyttäisi nyt hyvin edenneen raskauteni - viikkoja tuolloin on jo 9 0.
Olen jo 21-v. eli en ole ns. teini enää, mutta nuori kuitenkin.
Ja ennestään on jo yksi lapsi joka on ollut elämäni paras asia, ja jota rakastan enemmän kuin itse elämää, synnytin hänet ja nyt joudun päättämään jaksanko kaikkea vauvaan liittyvää ja synnytykseen littyviä asioita kokea uudelleen.
Asia ei ole yksinkert. sillä olen tavallaan yh. Eli eronnut.
Eikä tämä nykyinen "mieheni" ole tulossa asumaan virallisesti luoksemme tai edes halua vielä vakavissaan kihlata minua/mennä naimisiin.
Lykkää ja sanoo että sitten myöhemmin...!
Ja tuota jouduin jo viime (avo)liitossanikin kuulemaan, kunnes viimein tuli se ero (pakko oli lähteä)... Mies ei osannutkaan olla kait oikea isä, menojalka vipatti ja baariin piti päästä, olin katkera ja masentunut/itkuinen. Nyt pelkään että sama toistuu tämän nykyisen miesystäväni kanssa... enkä siksi ole ihan lapsesta varma.
Mies halusi mutta minä (en)??
Auttakaa ja neuvokaa. Aika alkaa oleen vähissä:(
Sain jo siis hakemuksen keskeytykseen jonka aion tehdä lääkkeellisesti jos siis en yhtäkkiä muuta mieltäni siellä vastaanotolla jonne menen perjantaina...
Tuskin muutan?
Olen jo 21-v. eli en ole ns. teini enää, mutta nuori kuitenkin.
Ja ennestään on jo yksi lapsi joka on ollut elämäni paras asia, ja jota rakastan enemmän kuin itse elämää, synnytin hänet ja nyt joudun päättämään jaksanko kaikkea vauvaan liittyvää ja synnytykseen littyviä asioita kokea uudelleen.
Asia ei ole yksinkert. sillä olen tavallaan yh. Eli eronnut.
Eikä tämä nykyinen "mieheni" ole tulossa asumaan virallisesti luoksemme tai edes halua vielä vakavissaan kihlata minua/mennä naimisiin.
Lykkää ja sanoo että sitten myöhemmin...!
Ja tuota jouduin jo viime (avo)liitossanikin kuulemaan, kunnes viimein tuli se ero (pakko oli lähteä)... Mies ei osannutkaan olla kait oikea isä, menojalka vipatti ja baariin piti päästä, olin katkera ja masentunut/itkuinen. Nyt pelkään että sama toistuu tämän nykyisen miesystäväni kanssa... enkä siksi ole ihan lapsesta varma.
Mies halusi mutta minä (en)??
Auttakaa ja neuvokaa. Aika alkaa oleen vähissä:(
Sain jo siis hakemuksen keskeytykseen jonka aion tehdä lääkkeellisesti jos siis en yhtäkkiä muuta mieltäni siellä vastaanotolla jonne menen perjantaina...
Tuskin muutan?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kukaan ei voi sun puolesta päättää asiasta, mieti tarkkaan mikä olisi paras vaihtoehto tilanteeseesi.
Oletteko kauan olleet yhdessä miehen kanssa?
Onko hän vastuullinen ja huolehtii sinun lapsestasi?
käykö hän useasti kavereiden kanssa juhlimassa?
Jos tuleva isä on menevää tyyppiä, niin meno tuskin muuttuu..mutta sitähän ei voi tietää varmaksi.
Kysy myös miksi hän haluaa että pidätte tulevan lapsen jos ei kuitenkaan halua sitoutua kihlauksella ja yhteenmuuttamisella.
Lapsi kuitenkin sitoo ihmisiä yhteen enemmän kuin mikään muu...
Haluaisin niin kovasti auttaa sua, mutta en tiedä onko tästä mitään apua...
Kerro tänne lopullisesta päätöksestä, oli se kumpi tahansa. Ja voimia sinulle kovasti!!!
Sen halusin sinulle sanoa että jos päädyt aborttiin tulet loppuelämäsi miettimään minkälainen lapsesta olisi tullut, olisiko hän ollut tyttö vai poika yms yms..toisaalta tilaanteesi vaikuttaa epävakaalta ja saattaisit joutua yksin huolehtimaan lapsista, mutta uskon että pärjäisit:)
Itse tein abortin kun olin 18v ja pidin sitä ainoana oikeana ratkaisuna enkä ole päätöstäni katunut, mutta miettinyt kyllä useasti minkälaista elämä olisi ollut..no nyt olen 27v ja ihanan 2kk tytön äiti ja raskauden alussa mietin aborttia koska lapsi on lyhyestä suhteesta ja olen nyt yh, koska isä ei halunnut olla kuvioissa ja suhde oli jo päättynyt ennenkuin sain raskaudesta tietää..no nyt kumminkin rakastan tyttöäni ylikaiken!!! Ja uusi mieskin on joka rakastaa minua ja tyttöäni mutta itse en vielä ole täysillä suhteessa mukana koska olimme aluksi vain ystäviä..pitkä tarina mutta pointti on se että vain sinä tiedät mikä on sinulle parhaaksi ei nykyinen miehesi eikä kukaan muu!
Minulla taas on sellainen tilanne, että kova vauvakuume ja aviomies haluaa vielä odottaa lapsenteko suunnitelmia. En voi uskoa silmiäni kun joku kirjoittaa abortin mahdollisuudesta, kun toiset kuten minä olisimme onnellisia lapsen saannista. Ilmeisesti tasan ei käy onenn lahjat...
Ne jotka vaan haluavat aina abortin kun "sattuu" vahingossa tulemaan raskaaksi, joutaisi sterilointiin...
"Ne jotka vaan haluavat aina abortin kun "sattuu" vahingossa tulemaan raskaaksi, joutaisi sterilointiin..."
Huh mitä tekstiä!!! AINA ABORTIN? useimmille ei ole tehty kun yksi abortti ja sekin pitkän harkinnan tuloksena.ja kyllä, vahinkoraskauksia on ihan oikeasti olemassa, kyse ei aina ole huolimattomuudesta. ja vaikka olisikin, mitä sitten? se joka ei ole tehnyt elämässään virheitä heittäkööt ensimmäisen kiven...
Itselläni on pieni tyttö ja vauva.Mies oli kova menemään kun esikoinen oli pieni mutta nyt vauvan synnyttyä on käynyt kahdesti ulkona viimeisen 6kk aikana.Eli joku voi muuttua ainakin toistaiseksi.
Itsestäni ei olisi tekemään aborttia.se on kuitenkin vain oma mielipiteeni.Silti toivon ettet niitä pillereitä söisi vaan antaisit vauvasi kasvaa iloiseksi ja terveeksi lapseksi.
Lapset ovat luonamme aina,miehet voivat häipyä milloin vaan,oli lapsia tai ei.
Olisi kiva kuulla sinusta myöhemminkin ja jos tarvitset kuuntelijaa voisin laittaa vaikka sähköpostiosoitteen...
Olin pari viikkoa sitten itse kutakuinkin samassa tilanteessa vielä. yksi on jo, toinen tulossa mutta isä ei niin kovin innoissaan asiasta ja mitään kunnon seurustelusuhdetta ei ollut. Näin mielessäni melko ruusuisiakin kuvia tulevasta taaperosta ja itsestäni kahden lapsen äitinä, vaikka sitten yksinkin. mutta koska minulla jo yksi on, tiesin kuitenkin että nuo ruusuiset kuvat eivät vastaa todellisuutta. arki, etenkin yksin pyöritettynä, voi olla kovaa. ja halusin myös että seuraava lapseni saisi todellakin mahdollisuuden oikeaan perheeseen, samoin kun myös minä.
päädyin siis aborttiin. mietin päätöstä muutaman viikon ja lopulta se oli helppo. en halunnut lasta, en pystynyt tuntemaan iloa siitä että sellaisen alku sisälläni oli. tiesin että minusta ei siihen olisi, minusta ei riittäisi juuri nyt tarpeeksi kahdelle lapselle. koska vatvoin asiaa kunnolla ja annoin molemmille vaihtoehdoille mahdollisuuden pääni sisällä, en ole katunut. mutta lopulta todella tiesin mikä kohdallani oli oikea ratkaisu. voisi ehkä kuvata sitä niin että se tuli selkärangasta, toisaalta en koskaan ole ollut varmempi mistään. ei nyt.
toimenpiteen jälkeen olin hieman surullinen, mietin että mahdoinko tehdä väärin jne. vahvana on kuitenkin edelleen tieto siitä että tämä oli nyt ainoa oikea ratkaisu. siksi en kadu.
mutta jos et pysty täysin varma ratkaisua tekemään, neuvoni on että älä keskeytä. keskeytystä voit myöhemmin katua rankastikin mutta syntynyttä lastasi et varmasti kadu, kuten ehkä äitinä jo tiedätkin.
voimia..kerrothan mihin päädyit!
sä et ehkäissyt jos tilanteesi on tuo?
Mun on vaikea ymmärtää että hankkiutuu raskaaksi kun mies haluaa lapsen mutta sitten ei itse haluakkaan ja menee abortille.Eikö sitä voisi ajatella vähän etukäteen ettei tarvitsis itseään abortilla ja sen tuomilla itkuilla kiusata?
Se moralisoinnista.
Kyllä sä jaksat kahden lapsen kanssa ihan hyvin,se ei tule olemaan ongelma jos jaksamista pelkäät.
Se mitä sun poikaystäväs tulevaisuudessa tekee,sitä ei voi etukäteen tietää.
Ainakin hän haluaa sen lapsen,se on hieno asia.Kenties hän on loistava isä lapselleen ja hyvä mies sinulle mutta sitä sinä et saa koskaan tietää jos teet abortin.Mies jättää sinut todennäköisesti sen abortin jälkeen jos on halunnut että lapsi synnytetään.
Nämä ovat vaikeita asioita joita kukaan muu ei voi puolestasi päättää.
Sinä itse kannat tekojesi seuraukset,niin lapset kuin abortitkin ja sinä joudut päätöksiesi mukaan elämään.Ystäväni keskeytti raskauden kesällä,yli 30 vuotias kolmen lapsen äiti.Nuorin oli juuri vuoden täyttänyt kun tuli raskaaksi ja päätyi aborttiin ja perusteli sen sillä että ei jaksa kahta niin pientä.
Hän on katunut aborttia hirvittävästi koska teki sen silloin vähän hätiköiden.Heillä oli miehen kanssa menossa vaihe että ei mennyt niin kovin hyvin.Yhdessä ovat edelleen ja menevät kesällä vihille.
Siksi neuvon sinua että harkitse kunnolla,mikään ei ole tuskaisampaa katsella kuin äiti joka sitten katuu ja itkee että haluaa vauvan takaisin.>Mä sanoin ystävälleni että sä et saa koskaan,et koskaan sitä vauvaa enää takaisin,se on mennyt ikiajoiksi sulta pois.
Toiset selvityvät abortista hyvin,toisille se on asia joka piinaa läpi elämän,se on niin ihmisestä kiinni.
Olet vaikean päätöksen edessä,jaksamista sinulle mitä ikinä päätätkin.
Olin silloin raskaana, ja hän innostui puhumaan omista lapsistaan ja raskauksistaan. Hänellä oli kaksi poikaa, kummatkin raskaudet olivat olleet fyysisesti rankkoja, paljon pahoinvointia yms. Kun hän oli tullut kolmannen kerran raskaaksi, hän oli päätynyt aborttiin. Kolmaskin olisi ollut poika.
Nainen selitti kovin vuolaasti että ei olisi mitenkään jaksanut raskautta yms. Liian vuolaasti. Ymmärsin että asia oli kovin kipeä, vaikka abortista oli kulunut jo yli 30 vuotta. Selvästi nainen ajatteli usein kolmatta poikaansa...
Mieti haluatko sinä olla hänen asemassaan 30 vuoden kuluttua? Mietit aina minkä näköinen, minkä ikäinen hän nyt olisi... Hän tulee olemaan sinulle silti aina olemassa vaikka ei saisikaan syntyä.
Enpä ottaisi kovin vakavissani sinun mielipidettäsi kuuleviin korviini. Mielestäni lauseesi:
>Mä sanoin ystävälleni että sä et saa koskaan,et koskaan sitä vauvaa enää takaisin,se on mennyt ikiajoiksi sulta pois.> oli kamalan kuuloinen. Minkälaista tukemista tuo on ystävältä ystävälle?! Onneksi et ole minun ystäväni, enpä haluaisi kuulla tuollaista ystävän suusta elämän vaikeassa tilanteessa. Kuullostat itsekkäältä ihmiseltä, ja lauseesi lähes siltä kuin olisit sanonut "mitä minä sanoin?".
Abortista oli keskusteltu ennen sitä ja sen jälkeen jatkuvasti ja joka päivä.
Kuka tahansa väsyy kuuntelemaan sitä kitinää että voikunmäolenpahajahuonoihminenjatapanitseninytkuntapoinlapseni ja sitten otetaan vähän olutta ja sama ralli jatkuu sitten kännissä.
Sen jälkeen kun suoraan sanoin,kaveri lähti ovet paukkuen ja soitti seuraavana päivänä että hyvä kun sanoit suoraan.Nyt vasta silmät aukes ja hän tajusi että tehty mikä tehty ja se ei itkemällä muuksi muutu.
Joskus on sanottava suoraan että toinen herää.
Ja se mitä sanoin on vain tosiasia.Se abortoitu sikiö ei koskaan herää henkiin,se meni sairaalan roskikseen ja poltettiin savuna ilmaan.Se on karu totuus.
Kaikille se abortti ei ole pikkuasia,minä tiedän monia jotka ovat sen hätäpäissään tehneet ja sitten katuneet.Tunnen erään miehen joka soitti minulle ja sanoi että tiedätkö mikä päivä tänään on.Tänään on päivä jolloin mun esikoiseni olisi täyttänyt 18 vuotta jos se xxx ei olis tehnyt sitä aborttia.Hän laski syntymäpäivän syntymättömälle lapselleen lasketusta ajasta ja muisti olematonta lastaan vuosikaudet ja muistaa yhä.
Harkintaa harkintaa.Päätös on peruuttamaton.
Joskin se on joskus ainoa oikea päätös tuo aborttikin,en minä sillä.
No niin, tahdon sanoa sinulle, että hyvin perustelit. Kertomasi perusteella nyt ymmärrän miksi sanoit mitä sanoit. Itselleni tehdään abortti ensi viikolla ja mietin, että vaikka tämä todella on minulle nyt oikea ratkaisu (ehkäisy pettänyt -> raskaus on terveydelleni vaarallinen) saatan silti tulla suremaan ja ehkä jopa jollain tasolla katumaan päätöstäni ja miettimään että entä jos... Ja silloin voisi tuntua pahalta jos joku noin minulle sanoisi. Mutta tilannekohtaistahan kaikki on. Olen pahoillani jos sanoin pahasti sinulle, on vaan tunteet nyt pinnassa.
Mä en yhtään loukkaantunut.Mulle ei ole aborttia tehty koskaan eikä tehdä ja ne mielipiteet mitkä minulla abortista on ,perustuvat paljolti siihen mitä ystäväpiirini on kokenut.
Sinulla on omat syysi aborttiin ja ratkaisu on varmasti oikea sinulle tuossa tapauksessa.
Valoisaa kevättä surusta huolimatta.
Kiitos sinulle ja samoin, mukavaa ja valoisaa kevään jatkoa. Niinkuin kaikille, ja myös voimia kaikille jotka ko. asian kanssa kamppailevat, syystä tai toisesta.
Kirjoitat tyypilliseen tapaan kahdesta -eri- asiasta: Toinen on -epäselvä- suhde Sinun ja miehesi välillä ja toinen on -selkeä- suhde Sinun ja lapsesi välillä.
Aikuisten väliset suhteet ovat muuttuvia. On hyviä ja huonoja hetkiä. Vasta jälkeenpäin nähdään mikä oli suurta. Usein tärkeää ovat juuri lapset. On tavallista että alkavaan raskauteen suhtaudutaan vielä sekavin tuntein, onhan kyse elämän muutoksesta.
Lapsen osalta asiat ovat selvempiä. Lapsella on äiti ja isä. Lapsi rakastaa ja tarvitsee heitä. Kuten sanot, eivät vanhemmatkaan yleensä mistään hinnasta antaisi pois lapsiaan.
Siis: pidä asiat erillään. Miehesi kanssa asiat saattavat järjestyä tai mennä vikaan. Lapsen kanssa asiat järjestyvät parhain päin.
Kihlaus ja naimisiinmeno ei nykyäänkään ole kuin pelkkää paperia ja sanoja, harvemmin tekoja.
Eli ne ei lainkaan takaa mitään, etenkään jos joku sanoo yhtä mutta tekee toista.
Kihlaus on pelkkä sormus ja symbolinen seikka. Hieman kuten naimisiinkin meno.
Siellä masussa on sun lapsesi. Pikkusisko tai pikkuveli toiselle lapsellesi.
Älä tee mitään, mitä tulet kuitenkin katumaan.
...sen abortin? Jos teit niin elämä jatkuu ja jos et tehnyt niin elämä jatkuu sittenkin,,,hyvää kevättä ja voimia!
Hei kaikki, kiitos teidän tuestanne, olen kiitollinen saamastani hyvästä kannustuksesta ja rohkaisuista.
Onhan se elämä aina joskus välillä muutenkin hiukan epävarmaa ja elämäntilanteet voivat äkillisestikin muuttua.
Olen silti onnellinen, vaikka nyt en tiedä kuinka asiat tulee menemään... toivon parasta.
Nyt on menossa jo viikko 9 ja ensi viikolla tulee jos sitten soitella neuvolaankin. Varata aikaa neuvolaan.
Toivon myös kaikille hyvää jatkoa, ja kiitos vielä kerran.
Elämä on elämisen arvoista!
Nimimerkki Marilyn2005
..sulle ja tulevalle raskaudelle!
Onneksi olkoon päätöksestäsi, varmasti oikea päätös kun ajattelet tulevaisuuttasi pidemmälle!
Todella hieno ja rohkea päätös! Onnea raskauteen! Asioilla on tapana järjestyä, kunhan vaan jaksaa yrittää.
Toivon mukaan on oikea päätös sun lapselle ja lapsen isälle myös...
hyvä ettet riistänyt pienokaisen elämää!vaan annat hänen syntyä ja elää..
on kauheaa että monikaan ei tajua ,että 9 viikkoinen lapsi on jo ihan vauva,paitsi vaan tosi pieni..ei se ole solurrykelmä ,joka vain valuu ulos abortissa,vaan pieni vauva!!
Valitsit oikein. Onnea. Kyllä sinä pärjäät kahden lapsen kanssa oli mies kuvioissa tai sitten ei.
Olin viime vuonna tismalleen samassa tilanteessa kuin sinä nyt.
Mulla on ennestään yksi lapsi ja olen ollut lapsen syntymästä asti yh.
Tulin raskaaksi eli odotin 2. lasta miehelle jonka kanssa en virallisesti asunut. Mies ei ollut halukas virallistamaan suhdettamme eli sitoutua täysillä isyyteen.
Ymmärsin, että en tule saamaan kaivattua kunnon perhettä jossa on kaksi vanhempaa. Sitä mies ei halunnut tarjota.
Ok, päädyin tuskalliseen tulokseen eli tein abortin. En olisi halunnut tehdä sitä mutta toisaalta, en halunnut käydä kaikkea samaa uudelleen läpi. Elämä yh:na on raskasta, varsinkin ensimmäisinä vuosina. Vaikka elämä alkaa lapsen kasvun myötä helpottua, sen tiedän mutta kuitenkin on taloudellisesti tiukkaa.
Sanon näin koska itse olen varttunut hyvässä kahden vanhemman perheessä siksi haluan tarjota 2. tulevalle lapselle samaa.
Koin jo yhden lapsen kanssa elämän yh:na ajoittain raskaaksi paitsi taloudellisesti myös henkisesti. Kai se johtuu siitä, että olen parisuhdeorientoitunut...
Siitä syystä en voi enkä halua enää tinkiä mitä toiseen lapseen tulee.
Joka tapauksessa, ihailen sitkeyttäsi kun et antanut olosuhteiden vaikuttaa päätökseesi pitää 2.lasta vaikka tiesit mikä sinua odottaa: elämä yh:na jatkuu.
Onnea ja voimia sinulle!
PS. Ethän loukkaantunut kirjoituksistani? Se ei ollut tarkoitettu sinulle henkilökohtaisesti vaan halusin saman kokeneena kertoa toisenlaisesta näkökulmasta. :)
Lisään vielä tähän, että olen tietysti onnellinen olemassaolevasta lapsestani. Minähän tiesin heti saatuani tietää odottavani lasta, että pidän lapsen. Halu oli voimakas niin, että abortti ei tullut kysymykseenkään.
Mutta vuosien mittaan muutuin nuoresta huolettomasta äidistä perinteisemmäksi.
Lapsuudenaikaiset olosuhteet joista kerroin aiemmin vaikuttivat varmasti siihen, viimeistään "aikuistuttuani" kunnolla lapseni syntymän myötä.
Siksi en enää halua ryhtyä toistamiseen yh-äidiksi.