Olen 18vuotias tyttö, ja masentumiseni myötä onnistuin lihoamaan muhevat kaksikymmentä kiloa. Nyt viimeaikoina olen pikkuhiljaa lopettanut syömistä. En todellakaan ole mikään laiheliini, mutta olen laihtunut jo muutamassa viikossa 10 kiloa. saatan muutamia päiviä elää syömällä omenan päivässä, joskus en sitäkään. itseasiassa viimeviikolla söin vain 5 omenaa. Tiedän sen näin tarkkaan koska pidän siitä kirjaa. eilen illalla katselin vanhoja valokuvia. Itkin ja vedin kaikki kaappini tyhjiksi. Söin valehtelematta kaksi pussia makaroonia, suklaalevyn, sipsipussin ja keksejä. kaiken, mitä olin pitänyt kaapissani. sen jälkeen kaikki tuli ylös. ei tarkoituksella, vaan siksi että elimistöni oli pärjännyt niin vähällä ja yhtäkkiä ylikuormitin sen. Nyt olen ollut taas koko päivän syömättä. Joskus käyn jääkaapilla, mieleni tekisi jotain, mutta kun otan jotain käteeni, tunnen oloni syylliseksi. on väärin syödä, ja jätän syömättä. Pitäisikö mun hakea apua. tuntuu, niinkuin valittaisin turhasta, mutta olen huolissani itsestäni
Milloin tietää, että jokin on vialla
paksukainen
61198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä sun kannattaa heti hakea apua, jos vielä ymmärrät, että et elä normaalisti. Jos anoreksia alkaa ottamaan vallan, et edes ymmärrä hakea apua, koska koet olevasi terve. Hae ihmeessä apua. Rohkeuttahan se vaatii, mutta toivon koko sydämestäni, että teet sen. Jo ruokapäiväkirjan pito kertoo epänormaalista suhtautumisesta ruokaan, saati sitten syyllisyyden tunteminen. Mene vaikka kouluterkalle tms puhumaan. Ne osaavat auttaa, eivätkä tuomitse.
sellaisia kokemuksia, että ne jos ketkä, niin osaavat syyllistää.
Ainakin oman kouluni terkkari, kun huomasi mun hiukan laihduttaneen, olin silloin 5 kiloa hoikempana pääsemässä vasta alkuun ja näytin jo hiukan paremmalta, niin syytti heti anorektikoksi ja painontarkkailu sai minut ärsyyntymään siinä määrin, että lihoin kymmenen kiloa takaisinpäin, ihan vain sen takia, että pääsisin pois tarkkailusta.
Kaikki jutut olivat loputonta perhesuhteiden vatvomista, vaikka minun tapauksessani niissä suhteissa ei ikinä ole ollut mitään poikkeavaa tai seikkoja jotka saattaisiavt aiheuttaa syömishäiriöni.
Masentunut olen kyllä ollut suuren osan lyhyestä elämästäni, mutta lähes kaikista muista syistä kuin perheestäni, jota syytettiin todella rankasti. Koko homma oli yhtä viattomien ihmisten syyttelyä.Terkkareita ei ole millään tavalla koulutettu ilmeisesti ymmärtämään syömishäiriöitä tai niiden hoitoa, eikä sitä toki heiltä voi vaatiakaan.
Joten mene hakemaan ennemmin apua jostakin, mistä voit sitä saadakin, vaikka ihan terveyskeskuslääkäri osaisi varmaan ohjata sut hakemaan apua oikeilta henkilöiltä.
Syyllisyyden tunteminen ja ruokien ylöskirjaaminen ovat aika selviä merkkejä, joilla kaikki alkaa. Ja olet laihduttanut aika paljon lyhyessä ajassa, niin minäkin tein, 10 kiloa pois n. 1,5 kuukaudessa viime vuonna.
Nyt en ole pystynyt samaan, olen lipsunut hiukan, huijannut sillä, että kyllähän mä liikun aika lailla, kun käyn 1-3 tunnin lenkeillä ja sitten saan mukamas syödä ja laihdutan terveellisesti.
Ei tehoa kuitenkaan tarpeeksi nopeasti.
Jos kesäkuntoon, mittoihin 165/45 aion päästä niin kiirettä pitää tässä.
Mutta eikös se terkkari sanonut ihan oikein, jos "syytti" sua anorektikoksi? Sitä parempi, mitä aikasemmassa vaiheessa syömishäiriö todetaan ja siihen puututaan. Mutta terkkarin jatkotoimet ei kyllä kuulosta kovin hyviltä. Alkoiko hän siis itse leikkiä jonkinlaista terapeuttia?
Neuvosi on kyllä hyvä. Mikset noudattaisi sitä myös itse? :-/
Mistä tuo masennus lähti? Ja saitko/saatko siihen mitään (ammatti)apua? Ehkä syömisongelmien taustalla on samat jutut kuin masennuksenkin? Vieläkö sulla on masennusta?
Jos et ole vielä saanut mitään apua masennukseen ja/tai tähän syömisjuttuun niin hae, pian. Sulla on siihen oikeus. Oot ainoa sinä, älä kadota itseäs.
Onko sulla luotettavia ystäviä, jotka vois tukea ja kuunnella sua?
Kyllä mä joskus vuosi sitten kävin terapiassa ja sain lääkkeitä. Mut lääkitys multa lopetettiin kun säästin kaikki pillerit ja otin ne sitten eräs ilta kaikki kerrallaan. sen jälkeen lopetin koko terapian. Masennus lähti aikoinaan liikkelle kun pitkäaikainen poikaystävä jätti mut. ensin vain rilluin, mutta kun muutin omaan asuntoon niin tajusin miten yksin loppujen lopuksi olen. perhesuhteet on aina ollut aika vinksallaan, en vain koe niitä erikoisiksi kun olen niin tottunut niihin. olin 15 ja puoli kun muutin kotoa pois. mulla on ollut ystäviä. jotenkin ne on vaan kaikki kadonnut. aina en jaksa olla tekemisissä kenenkään kanssa ja jotenkin olen jo hieman ulkopuolella muiden kuvioista. Kyllähän mulle soitetaan jos on jotain isompaa, mutta harvemmin kukaan enää soittaa mulle ja pyytää kahville tai jotain. se kaikki mitä mulla on jäljellä on kauhean pinnallista. Hävettää kieriä itsesäälissä, vaikka ei oikeastaan ole mitään vikana. Mulla on kauhea ikävä jotain, enkä todellakaan tiedä mitä.
et tosiaankaan valita turhasta!syömishäiriöisillä on tapana aina vähitellä omia asioita ja aatella,että omat jutut ei oo tärkeitä muitten juttuihin verrattuina...kannattaa puuttuu tohon ongelmaan...kannattaa hakee apua jostain, jos vaan pystyt siihen!onks sulla halua parantua tai muuttaa sun tapoja?kaikki on kummiski loppupeleissä itsestä kiinni!jos et haluu parantua, ei kukaan voi sua pakottaa....niin se vaan on...
mut ei kannata jäädä tohon syömishäiriö kierteeseen makaamaan...ei se oo sen arvosta...ei sillon oo elämää vaan on syömishäiriön oma pikku orja...