Olen n. viitisen kuukautta seurustellut. Mies on rauhallinen ja tottunut lähinnä itsensä seuraan. Minä olen puhelias ja aktiivisempi. Suhdetta hoidetaan etänä, mutta näemme pari kertaa kuukaudessa. Molemmin puolinen ihastuminen ollut selvää, ja pidemmät vapaatkin on sujunut luontevasti.
Yksi asia on noussut nyt itselläni vaivaamaan. Koska miehellä on todella vahva taipumus huonotuulisuuteen, huomaan koko ajan yrittäväni keventää tilannetta. Tästä on tullut itselleni jo stressiä. Ja huomaan, etten saa häntä edes nauramaan. Nauru on kuitenkin itselle ja jaksamiselleni todella tärkeää. Sama kuin toisen kannustaminen ja empatia. Näitä kumpaakaan en saa mieheltä. Tuntuu että nykyään suorastaan inhoan aloittaa videopuhelua hänen kanssaan. Kaikki on paremmin kun näemme livenä. Mutta muuten en tiedä jaksanko tätä enää.
En uskalla ottaa asiaa esiin hänen kanssaan, koska jo normi kanssakäyminen tuntuu välin niin vaikealta. Luulen, että hän ei aidosti edes välitä enää. Epäilen olevani korvike, kun hän ei nyt muita löydä. Tuntuu, että on kiinnostunut fyysisyydestä, mutta ei niinkään enää minusta. Ei jaksa kuunnella juttujani, ei koe asioita yhdessä. Eikä selvästi haluakaan kokea.
Eniten pelkään sitä, mitä tapahtuu jos nyt jättäisin hänet. Hän on niin paljon yksin, ja saanut nyt kauttani jotain muuta elämäänsä kuin itsensä. Ja ei selvästikään handlaa tätä.
Pahinta on huomata että hänen kanssaan hyvästä olosta seuraa aika pian todella paha olo. En tiedä mikä hänessä saa tuntemaan itseni niin surkeaksi.
Tiedän, ehkä olisi syytä nyt vaan puhua hänelle. Mutta miten ottaa asian pehmeästi esiin, ilman että toinen ei saisi itkupotkuraivareita ja vajoaisi heti itseinhoon?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Laita vaan estot ja etsi parempaa seuraa
Vaikuttaa siltä, että se mies pitää sinua kaatopaikkana ja kippaa kaiken kuonan sinulle. Ei ihme jos se aiheuttaa pahan olon sinulle.
Vaikuttaa läheisriippuvuussuhteelta. Koita keskustella, niin annat hänelle kuitenkin mahdollisuuden kertoa, jos jotain mieltä painavaa on. Voi olla masennustaipumustakin, kun kaamosaika alkanut. Vain puhumalla selviää. Jos sinulla on tuossa ajassa jo tunteet häntä kohtaan hiipuneet, ei ole missään nimessä oikein, eikä tervettä jäädä suhteeseen. Helpompi lähteä nyt, kuin puolen vuoden kuluttua. Hän voi hakea itselleen myös apua, jos sitä tarvitsee, älä missään nimessä jää hoitamaan häntä.
En tiedä miksi minun mielestä moni mies hieman käyttäytyy minullekin noin.En siis ole suhteessa koska mies ei ole ollut tarpeeksi ystävälinen romanttinen välittävä empaattinen edes vähän kunnioittava.Tuo huumorinkin huomioinen juuri kertoo kanssa välttämisestä tai siis siitä että mies ei välitä jos mies naureskelee ja välittää vain niistä mukamas omista niin hauskoista jutuista eikä yhtään hymyile niille mun tai tässä nyt sitten sun jutuille. Kauheeta kuraa olla tuollaisen miehen kanssa ja sitä paitsi voi jossain tilanteissa olla vähän vaarallistakin sille toiselle kun ei voi tietää että huomioiko sua edes niin paljon ettei epähuomiossaan vaan jätä sua johonkin ihme erämaahan?ja posota tyytyväisenä johonkin häntä kiinnostavaan paikkaan.Narsistisia löytyy sekä miehissä että naisissa mutta turvallisinta ehkä pysyä itsekseen tai yrittää sitten löytää parempaa miestä ettei toinen kaada vaan huonoa tutultaan yksipuolisesti suhun..Se tuhoaa itsetunnon muuten sisältäpäin.
Kuuntele vaistojasi ja ajattele itseäsi. Nyt kannattaa ottaa etäisyyttä. Kuulostat empaattiselta ja läheisriippuvaiselta mukavalta naiselta ja mies perus narsistilta. Jos se on jo nyt tuota etäsuhteen alussa niin minkä henkisen väkivallan keskellä olet kun olette olleet vuosia yhdessä. Onko hänellä päättyneitä parisuhteita? Tiedätkö koko tarinan niistä?