Kaupungilla oli joskus oma sähkölaitos jos muistatte.
Aikoinaan sen mahdollinen , joskin kohtuullinen ylihinnoittelu jäi kaupungin kassaan. Sitten se myytiin Fortumille ja päätyi lopuiksi Caruna- nimiselle ulkolaisyhtiölle. Fortum ja parhaillaan Caruna rahastavat mielettömän avokätisen siirtohinnoittelun salliessa ostohintojaan sähkön käyttäjiltä. Maksetaan, maksetaan kun on pakko.
Kuinka kaupunki lienee hyödyttänyt asukkaita niillä pienehköillä rahoilla, joita se sai myynnistä? Ja kuinka lienee rahastojen arvo kehittynyt?
Aikoinaan sen mahdollinen , joskin kohtuullinen ylihinnoittelu jäi kaupungin kassaan. Sitten se myytiin Fortumille ja päätyi lopuiksi Caruna- nimiselle ulkolaisyhtiölle. Fortum ja parhaillaan Caruna rahastavat mielettömän avokätisen siirtohinnoittelun salliessa ostohintojaan sähkön käyttäjiltä. Maksetaan, maksetaan kun on pakko.
Kuinka kaupunki lienee hyödyttänyt asukkaita niillä pienehköillä rahoilla, joita se sai myynnistä? Ja kuinka lienee rahastojen arvo kehittynyt?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olikos Joensuulla oma energia yhtiö ?? En muista kuulleeni mokomasta osin siksikään kun muutin paikkakunnalle vasta muutama vuosi sitten.
Varmasti Joensuun typerin kauppa voisin kuvitella.. Lypsävä lehmä lihoiksi..
Vähän sama juttu kuin paiholan kanssa,ensin myytiin pois ja sitten vuokrattiin maahantulijoille yms..parissa vuodessa ostaja kuittasi rahat takaisin ja kaupunki menetti voitot.Todella upeaa talous ajattelua..Ei se ole tittelistä kiinni maalaisjärki👍
Muistaakseni Paiholan myi Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, siis nykyinen Siunsote, sama mikä aikoinaan " lahjoitti" Kontioniemen yksityiselle.
Näin tek
Pahulainen ku en tienny jotta on myynnissä. Olisin ostanu sätkylaitoksen ja pistäny sen johonnii liikenneylpyrään. Oisin suanu ilimasiks sähkölöitä nissaniin
Sähkölaitoksen myynti oli todella sen vuosikymmenen typerin teko.
Kokoomuslaisella ideologialla jossa kuntien ainoa tehtävä on tukea yksityistä
yritteliäisyyttä ja luopua jopa luonnollisista monopoleista, kuten valtakunnal-
lisista sähköverkoista (Katainen) on saatu aikaan juuri uutisoitu katastrofi
sähkönsiirtomaksuissa.
Vesilaitoksen ympärillä on jo ollut samanlaista häärintää.
Kaupunki on siirtämässä keskushallintonsa vuokralaiseksi tuottamaan vuokran-
antajalle sievoiset vuositulot.
Siun sote pitää jo yllä Carlsonin liiketaloa ja on Tiedepuiston rahasampo, rahoilla
joitten tarkoitusperä oli aivan toinen.
Samaan aikaan valtion virastotalo on tyhjillään ja täytynee testamentata KKES;
n evakkorekeen.
Omituisia mulkkuja hallituksessa ollut siihen aikaan täytyy vaan ihmetellä?😷☠️☠️
Sinnepä ne meni sähkölaitoksesta saadut rahat (ja sitten vähän päälle) susipaskaan, vuotavaan Areenaan. Sellainen kiima oli se saada, ettei ajateltu nenää pidemmälle. Kuopiohan ei tähän retkuun mennyt, vaan oma sähkölaitos on tuottanut koko ajan kaupungin kassaan. Täytyy sanoa että oli aikoinaan paskin päätös sähkölaitoksen myynti. Kaikkihan tämän tiesivät, paitsi päättäjät.
Joensuun+energian+osti+alun+perin+Espoon+sähkö+1999+440+miljoonalla+markalla+sitten+Espoon+sähkön+osti+E-ON+ja+E-ONnin+Fortum+jotenkin+näin.
Espoon+Sähkö+oli+Espoon+kaupungin+omistama+energiayhtiö,+jonka+kaupunki+myi+useassa+eri+vaiheessa.
Ensimmäisessä+vaiheessa+yhtiön+pääosakkuus,+60+prosenttia+äänivallasta+myytiin+E.ON-yhtiölle,+ja+viimein+vähemmistöosakkuus+vuonna+2006+lähes+pakkotilanteessa+Fortumille.
Espoo+myi+viimeisen+kolmanneksen+omistamastaan+sähköyhtiöstä+Fortumille+tammikuussa+2006.+Fortum+maksoi+68+euroa+per+osake.+Myyntivarat+sijoitettiin+rahastoon+vuonna+2006.+Tuotto-odotus+oli+5–6+%+eli+noin+20+miljoonaa+euroa+vuodessa.+Espoon+Sähkön+myyntiä+arvosteltiin+ankarasti.
Salkunhoito
Myyntivarat+sijoitettiin+rahastoon+vuonna+2006.+Tuotto-odotus+oli+5–6+%+eli+noin+20+miljoonaa+euroa+vuodessa.+Kaupunginjohtaja+Marketta+Kokkonen+arvioi+kaupan+jälkeen+365+miljoonan+euron+rahaston+kasvavan+560–610+miljoonaan+euroon+vuoteen+2015+mennessä.+Espoo+kilpailutti+salkunhoidon+44+omaisuudenhoitoyhtiön+kesken.+Kolme+salkkua+annettiin+suomalaiselle+yhtiölle+ja+kolme+ulkomaiselle+yhtiölle,+jokaiselle+60+miljoonaa.+Kukin+salkunhoitaja+sai+0,5+%+pääoman+arvosta+eli+vajaa+kaksi+miljoonaa+euroa.+Vuonna+2007+paras+tuotto+tuli+kaupungin+itse+sijoittamista+varoista+ja+vain+kolme+salkunhoitajaa+pääsi+plussan+puolelle.
Myynnistä+saatujen+varojen+sijoitustuotto+on+laskenut+miinusmerkkiseksi.+Marketta+Kokkonen+lausui+Espoon+Sähkön+myynnistä+lokakuussa+2006:+”365+miljoonan+euron+on+säilyttävä+myös+jälkipolville.+Siksi+olemme+valinneet+maailman+parhaat+salkunhoitajat.”+Espoon+Sähkön+myyntisalkku+tuotti+vuonna+2007+0,13+%.+1.1.2008.–30.6.2008+Espoon+Sähkön+myyntisalkku+tuotti+tappiota+viisi+prosenttia.
Espoossa+salkunhoitajia+valvoo+kaupungin+kehitysjohtaja.+Hän+ei+kuitenkaan+ota+kokonaisvastuuta+koko+rahasumman+riskistä+ja+hajautuksesta.+Kokonaisvastuuta+ei+toimittaja+Marko+Junkkarin+mukaan+näytä+ottavan+Espoossa+kukaan.+Salkunhoitajasta+aiheutuva+riskiä+on+vähennetty+palkkaamalla+kuusi+salkunhoitajaa.+Heille+allokaatio+on+sovittu.+Esimerkiksi+eläkeyhtiöiden+käyttämän+koko+rahamassan+allokaatiopäätökset+(jako+omaisuusluokkiin)+jätetään+kuitenkin+Espoossa+tekemättä
Kuopion+Energia+on+Kuopion+kaupungin+kokonaan+omistama+konserniyhtiö,+joka+koostuu+Liikelaitos+Kuopion+Energiasta+ja+Kuopion+Energia+Oy:stä
1990-luvun+suomalaisten+energiayhtiöiden+yksityistämisaallossa+Kuopion+Energiaakin+oltiin+moneen+otteeseen+myymässä.+Pisimmälle+tämä+ehti+9.+maaliskuuta+1998,+kun+Kuopion+kaupunginvaltuusto+päätti+kokouksessaan+äänin+51–8+myydä+Kuopion+Energian+Espoon+Sähkö+Oyj:lle.+Asia+vietiin+kuitenkin+oikeuteen.+Lopulta+eri+oikeusasteet+läpikäynyt+prosessi+päättyi+lopputulokseen,+ettei+yhtiötä+myydä.+Tämä+on+jälkikäteen+osoittautunut+useimpien+mielestä+hyväksi+ratkaisuksi,+sillä+kaupunki+on+voinut+kotiuttaa+yhtiöstä+miljoonatuottoja+vuosittain.Niillä+on+paikattu+muun+kaupunkikonsernin+alijäämiä.
2000-luvulla+keskusteltiin+energiayhteistyöstä+Savon+Voiman+ja+Kuopion+Energian+välillä.+Neuvoteltu+yhteistyösopimus+ei+kuitenkaan+saanut+hyväksyntää+Kuopion+kaupunginvaltuustossa,+jonka+enemmistö+halusi+pitää+energiahuollon+omissa+käsissä.Vuonna+2018+Savon+Voima,+Kuopion+Voima,+Jyväskylän+Energia+ja+Lappeenrannan+Energia+allekirjoittivat+perustamissopimuksen+yhteisestä+sähkönmyynti-+ja+energiapalveluyhtiöstä.+Täten+muodostettu+Väre+Energia+Oy+aloitti+toimintansa+1.1.2019
Kuopion+Energia+Oy
++++Sähkön+ja+kaukolämmön+tuotanto+ja+myynti,+konsernin+hallintopalvelut
++++Liikevaihto+61,4+miljoonaa+euroa+(2008)
++++Henkilöstön+lukumäärä+122+(2008)
Liikelaitos+Kuopion+Energia
++++Sähkön+ja+kaukolämmön+siirto
++++Liikevaihto+40,9+miljoonaa+euroa+(2008)
++++Henkilöstön+lukumäärä+87+(2008)
Erittäin+valaiseva+ja+koruttoman+yksityiskohtainen+kertomus+sähköyhtiöiden
myyntikuvioista.
Fortumin+verkkokauppa+olisi+myös+hyvä+analysoida+yhtä+tarkasti+ja+samalla
tuoda+esiin+millaiset+vaikuttamismahdollisuudet+ulkomaisella+omistuksella
saattaisi+olla+esim+kriisitilanteissa+koko+maallemme.
Nyt+ilmitulleet+tiedot+siitä+että+verkkojen++uudistamisen+nimissä+tehdyt+lähes
40%+siirtomaksujen+korotukset+ovat+olleet+täyttä+huijausta+vain+4%+päätyessä
ilmoitettuun+tarkoitukseen+pitäisi+perata+juuria+myöten+ja+mikäli+Energiavirasto
on+vastuussa+tapahtumasta+kuinka+se+ottaa+sen+vastuun+ja+onko+mahdollisesti
asiassa+vielä+"Hyvävelihenkeä".
Pidän+täysin+käsittämättömänä+sitä+jos+vastuuhenkilöt+voivat+jatkaa+tehtävis-
sään.
Samoin+pitää+valmistella+yhteiskannetta+(esim.+Omakotiliitto+aloittajana)
korvausten+perimiseksi.
Outokummun+päättäjien+pitäisi+nyt+käytettävissä+olevan+tiedon+valossa
puhaltaa+peli+poikki+sähköyhtiönsä+myyntihaavelijoilta.
Monopolit saisi kyllä olla kaikkien yhteistä omaisuutta.
Nyt se on varmaa! Outokummun kaupunki myy ison osan omistuksesta Outokummun Energiassa
Nyt se on varmaa! Outokummun kaupunki myy ison osan omistuksesta Outokummun Energiassa
Outokummun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina myydä kaksi kolmasosaa omistuksestaan tytäryhtiöstään Outokummun Energia Oy:stä.
Kaupungin myymän osuuden ostaa Aberdeen Standard Investments.
MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY
Yhtiön arvoksi on määritetty arvonmäärityksessä 83,6 miljoonaa euroa. Järjestelyssä Outokummun kaupunki saa myymistään osakkeista rahavastikkeen 66 prosenttia osakkeiden kauppahinnasta ja osakkeita ostavasta yhtiöstä siten, että kaupungille tulee 34 prosentin omistusosuus.
Kauppahinta on kasvanut merkittävästi vuoden 2016 epäonnistuneiden kauppojen hieronnan jälkeen. Tuolloin kaupungille tarjottiin koko yhtiön osakekannasta hieman alle 25,6 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2016 kaupunginvaltuusto tyrmäsi tuolloin kaupat niukalla äänestystuloksella.
Tuore kauppa parantaa merkittävästi talouskurimukseen joutuneen Outokummun taloudellista tilannetta.
Asia käsiteltiin salaisena niin kaupunginhallituksessa kuin kaupunginvaltuustossa. Tieto kaupoista julkistettiin maanantai-iltana pidetyssä erillisessä tiedotustilaisuudessa.
Aiheesta lisää Outokummun Seudun verkkolehdessä myöhemmin ja torstaina 29. lokakuuta paperilehdessä.
Jos ostaa sähkö nissanin nii pittääkö nyt käyvä sähköt hakemassa ouvostakummusta. Miten tämä vaikuttaa sumutusvaloloihen ja vakonopeushypistimen toimintaan. Onko ouvossakummussa liikenneylpyröitä joissa vois vähä ohitella sähkön hakemis reisulla
Outokummussa ei ole yhtään liikenneympyrää eikä yhtään rekisteröityä Nissania.