Miksi ne ihanat tunteet tuppaavat pelottamaan? Syvät rakkaudentunteet, eihän elämässä saa mitään upeaa ilman riskejä, oletko valmis hyppäämään tuntemattomaan ja kokeilemaan siipiäsi? Jokainen voi tähän vastata, joka tuntee että muuri ympärillään estää toimimasta.
Tunteet näköjään pelottaa.
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
en tiedä, sitä kaipaa selkeää viestiä siitä, että tunne on toivottu.
Sama täällä.
Kun ei näe toista, se korostuu entisestään. Kai sitä on jotenkin sekaisin, kun täällä sitten luulee jotain. En mä enää muuta keksi.
Ei oo tarvetta tunteille. Henkinen selkäsauna kaikesta aina tulee
Nyt on vielä tavallista enemmän riskejä ja vastusta matkassa. Järkevää luovuttaa vaikka sydän sanoo muuta.
Tiedän tunteen, tai voin kuvitella ainakin.
Kyllähän se pelottaa, että tulee taas torjutuksi. Ei sitä sen vuoksi voi enää lähestyä toista, vaikka kuinka haluaisi. Ei voi kuin odottaa häneltä jotain selkeää merkkiä suuntaan tai toiseen, että pääsisi tästä jumista pois.
kun tuntuu hävältä niin on oikein
Olisin valmis kokeilemaan siipieni lentokykyä hänen kanssaan, luulenpa vaan että hän kannattelee jo jonkun toisen siipiä.
Eläkkeelle mars eikä minnekään tuntemattomiin.
Pelottaahan ne ja ihan syystäkin. Olen ihan rikki vielä viime kesästä. Ihmisen voi jättää tai jättää tylysti. Jokaisen ihmisen pitäisi miettiä asiat sitä kautta, että kohtelisi toista siten, miten toivoisi itseään kohdeltavan. Ei tässä paljon voi kuvitella treffeille menevänsä tai ihastuvansa, kun on ihan hajalla.
Eräs mies, joka on tuttu livestä, löysi minut juuri Facebookista, ja ilahtui kovasti siitä. Siis aivan mahtava tyyppi, mutta en voi kuvitellakaan antavani mitään signaaleja hänellekään. Ei kiinnosta miehet kertakaikkiaan, vaikka lämpöä ja läheisyyttä kaipaisinkin mielettömän paljon.
Koskahan tästäkin toipuu, en ole tunteistakaan yli, vaikka luulisi että sen kohtelun jälkeen olisi jo. Välillä helpottaa vähän ja sitten saan taas tuskaisia itkukohtauksia. Hyväksyä pitäisi tilanne, mutta ei niin helppoa ollenkaan. Ehkä pitempi näkemättömyys auttaa? Nyt tapahtuneesta yli kolme kuukautta. Viimeksi kun näin kuusi viikkoa sitten ohimennen, vedin kännit. Sen jälkeen ei ole tehnyt alkoholia mieli, mistä olen kiitollinen.
Voin todellakin samaistua (miehenä), jotakuinkin kaikkeen mitä kirjoitit, eipä siis tarvitse itse enempiä kirjoitella...
Omaa via Dolorosaa takana 4,5 kuukautta ja vihdoin alkaa tunnepuolella selvästi useammin olemaan hyviä kuin huonoja päiviä. Toivon että sinun kohdallasi käänne käy vähintään yhtä pian.
Voimia, kyllä se ohi menee.
Kiitos! 😃👍
Olen mutta vain turvalliseen tuntemattomaan. :)
Minä olen valmis hyppäämään mutta en sokkona. Seuraavaksi pitää naisesta kuulua jotain.
Olen, sitten kun löydän itselleni sopivan kumppanin jonka kanssa tahdon elämäni jakaa. Ketään sopivaa ei ole tällä hetkellä mielessä. Yksi hiukan itseä vanhempi henkilö oli kiinnostava noin kuusi-seitsemän vuotta sitten, mutta siitä ei tullut mitään koska kiinnostus oli yksisuuntaista.