Nissanillako hirvittävää ylinopeutta

Ennen kuin katsoin tarkemmin, ennätin jo luulla uutisen olevan lähiaikojen tapahtumista ja asialla olleen nissanisti, tuo meidän kaikkien yhteinen ystävämme.
Ei sitten kuitenkaan.
1990-luvun 1.8 Primeran huippunopeus kylläkin sopisi asiaan, mutta kuljettajan iän numerot on väärinpäin, eli tälle palstalle kirjoittava herra on 71 vuotias, ei 17v.
=
17-vuotias kaahasi hirvittävää ylinopeutta Joensuussa
Ikäpoikkeusluvalla ajokortin saaneen kuskin auton rengastus oli myös pielessä.

Nuorukainen ajoi 80 kilometrin tuntinopeusalueella yli 180 kilometriä tunnissa.

17-vuotiaan joensuulaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennerikkomukseen Joensuussa Rääkkyläntiellä torstai-iltapäivällä hieman ennen neljää.

Poliisipartio oli valvomassa liikennettä Rääkkyläntiellä Nivantien risteyksen lähellä, kun Hammaslahden suunnasta lähestyvälle autolle mitattiin 80 km/h nopeusrajoitusalueella nopeudeksi 182 km/h. Kyydissä oli yksi matkustaja.

Autossa oli sekarengastus. Eturenkaina kesärenkaat ja takana talvirenkaat.

Poliisin mukaan kuljettajalla oli ikäpoikkeusluvalla oleva B-luokan ajo-oikeus, mutta nyt hän saa odottaa tovin ratin taakse pääsemistä. Hurjaa ylinopeutta ajanut nuorukainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

IS
5.4.2019 8:39
2079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Korjaan.
Tarkoitin 1.6 l Primeraa millaisella myös palstalle kirjoitteleva nissanisti ajelee.

Äänestä

Nissanilla ohitellan vain liikenneylpyröissä ja vain sumutusvalot päällä

Äänestä
  • Onko näin.!

    Äänestä

  • Niin että nykyisin ajelee ilman minkaanlaista lupaa, mutta Nissan on ja pysyy!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin että nykyisin ajelee ilman minkaanlaista lupaa, mutta Nissan on ja pysyy!

    Poistivat juna kanssa yhteenottaneen Nissanin kuvan vaikka ei ollut kuin keulasta ruttaantunut.
    Datsun eli Nissan kestää ;-)

    Äänestä

MAri-Jatta Latvala ajoi yli 32kmh :SD

Äänestä

Toyotahan on hitsaasmpi kuin sähköpotkulauta

Äänestä

P-Karjalassa on maan suurin nissantiheys.

Äänestä

On kyllä mukava kun on nuin paljo nissani asioloista kiinnostuneita joisuussa. Minäpä sitä saatan teille tässä talaven mittaan kertoilla paljo nissani asioloita. Myöskin sumutusvaloloista ja vakonopeusähistimistä saatan kertoilla. Mutta nyt en jouva ku pittää lähtee uuteen koulukaun liikenneylpyrään ohittelemaan nissanilla

Äänestä
  • Et sinä mihinkään liikenteeseen nyt ihan kohta pääse, sillä Nissan seisoi eilen Tikkamäen pysäköitialueella, joten auton lisäksi olit sitten joutunut itsekin laturiin. Huomasin tuon kun vein tuttavaani tohtorin tutkittavaksi nivelvaivojen takia. Kun muuta autopaikkaa ei ollut vapaana, oli pysäköitävä punaisen Nissanin viereen ja siinä huomasin että olit itsekin varautunut pitempiaikaiseen oleskeluun L-talossa koska talvirenkaatkin -Nordman 4- oli jo vaihdettu auton alle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sinä mihinkään liikenteeseen nyt ihan kohta pääse, sillä Nissan seisoi eilen Tikkamäen pysäköitialueella, joten auton lisäksi olit sitten joutunut itsekin laturiin. Huomasin tuon kun vein tuttavaani tohtorin tutkittavaksi nivelvaivojen takia. Kun muuta autopaikkaa ei ollut vapaana, oli pysäköitävä punaisen Nissanin viereen ja siinä huomasin että olit itsekin varautunut pitempiaikaiseen oleskeluun L-talossa koska talvirenkaatkin -Nordman 4- oli jo vaihdettu auton alle!

    Kannattaa ajella nissanilla niin ei oo nivelvaivoloita. Valakonen on mula nissani eikä oo vielä talavi pyörii kun ne on pesussa kun viime talavena ajoin ylpyrässä kakkiin kun en muistanu kytkytellä symytysvaloloita päälle kun ohittelin ylpyrässä. Oliko L-talossa mukavii liäkärlöitä?

    Selvästikin nissanistin lähisukulaisia!

    "Kuljettaja pakeni poliisia muun muassa ajamalla Kettuvaarantiellä liikenneympyrän keskeltä läpi."

    IS uutiset

    Äänestä

  • Eipä meistä kaikki oo Joinsuusta, mutta ollaan niin erinomaisen kovasti kiinnostuneita Nissaneista.

    Äänestä

Hihihiii, hihihiihiii, hi, hi, he, he.

Äänestä

Nissan on kovassa nosteessa!

Äänestä
  • Ootko nissan-pöhelö bemarikuskien kaveri kun hekin taitavat ohitella ympyrlöissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootko nissan-pöhelö bemarikuskien kaveri kun hekin taitavat ohitella ympyrlöissä?

    Loppuiko nissan-änkytys vai sutiiko renkaat gaggaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Loppuiko nissan-änkytys vai sutiiko renkaat gaggaa?

    En jouva koko ajan sulle nissani asioloista kirjuttamaan ku on joisuussa nyt nii paljo liikenneylpyröitä ja ppitäs kaikissa keritä ohittelemaan. Ohitin minä kerran demarin ylpyrässä sumutusvalot päällä. Se ei mahtanu kyllä käyttee vakonopeuskiristintä kun oli niin heleppo ohittoo. Kannattaa demarinkii varoo ylpyrässä ettei mää pyörät kakkiin. Se ei oo kakkanen demari kyllä mukava asia. Vai onko. Häh. Sanopas

    Koetko bemarin joteskii kilpailijaks? Onko sama yh-äippä kiikarissa ja elättäjän menettäminen lähellä?
    Riittääkö rahut enää potaniaan ja sumuparistelijän polttimoihin jos pempsumiehelle menetät yh-äipän?

    Ei tykkee tytsy kakkasista demariloista. Se teköö jon teerellä metätys koneita.
    Ei oo potuliassa käyty ku eivät rakentaneet sinne näköhormii. Rahoo on nissanin peräkontti puolillaansa. Männään näköhormiin sitte jos rakentaat sen toriaukeelle siihen uuteen kaupustelu talliin. Soppiihan niitä demariloita ylpyröihin ku joisuussa on niin paljo ylpyröitä. Kannattaa kyllä demariin laittoo sumutusvalot ettei vahinkossa kakkiin ajele. Onko mittään vasten mielsempöö ku kakkanen demari. Onko. Häh. Sanopas

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ennen kuin katsoin tarkemmin, ennätin jo luulla uutisen olevan lähiaikojen tapahtumista ja asialla olleen nissanisti, tuo meidän kaikkien yhteinen ystävämme.
Ei sitten kuitenkaan.
1990-luvun 1.8 Primeran huippunopeus kylläkin sopisi asiaan, mutta kuljettajan iän numerot on väärinpäin, eli tälle palstalle kirjoittava herra on 71 vuotias, ei 17v.
=
17-vuotias kaahasi hirvittävää ylinopeutta Joensuussa
Ikäpoikkeusluvalla ajokortin saaneen kuskin auton rengastus oli myös pielessä.

Nuorukainen ajoi 80 kilometrin tuntinopeusalueella yli 180 kilometriä tunnissa.

17-vuotiaan joensuulaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennerikkomukseen Joensuussa Rääkkyläntiellä torstai-iltapäivällä hieman ennen neljää.

Poliisipartio oli valvomassa liikennettä Rääkkyläntiellä Nivantien risteyksen lähellä, kun Hammaslahden suunnasta lähestyvälle autolle mitattiin 80 km/h nopeusrajoitusalueella nopeudeksi 182 km/h. Kyydissä oli yksi matkustaja.

Autossa oli sekarengastus. Eturenkaina kesärenkaat ja takana talvirenkaat.

Poliisin mukaan kuljettajalla oli ikäpoikkeusluvalla oleva B-luokan ajo-oikeus, mutta nyt hän saa odottaa tovin ratin taakse pääsemistä. Hurjaa ylinopeutta ajanut nuorukainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

IS
5.4.2019 8:39

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu