ettei ole ymmärretty kaikkea, mutta kun on aikoja sitten. Viitataan tässä puiston aikaan. Mutta ette tunnu hyväksyvän sitä, että minulla on ihan oma mielipide siihen mitä haluan. Eikä puumailu ole ollut haaveissa koskaan. Ei löydy sympatiaa sellaiselle ihmiselle, jonka takia ei ole saanut suurinta haavettaan toteutetuksi. Ihan turhaa show-meininkiä ollut monta vuotta. Pakit tulee satavarmasti, jos en ole koskaan puhunut yhtään lausetta kenen tahansa kanssa.
Yhä luulette
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.