Maisa itkee

Miten tuo kehtas haukkua Jm Veitolan ohjelmassa. Niistä kuuluisasta pettämisestä. Ja nyt Jm kirjoittaa Maisan pettämisen kirjaansa niin se on niin väärin. Jos oisin Mikko juoksisin jo kovaa pois. Taas ylistää maailman parhaita ystäviä ja perhettä. Ei vuottakaan kun oli maailman parhaan anopin kanssa Dubaissa
2854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Maisa on tyypillinen narsisti. Narsisti kyllä kehtaa. Maisa unohtaa oman vuoden kestäneen Latvalan julkisen haukkumisen.
Maisa tekee niinkuin aina tekee, uhriutuu, kerjää säälipisteitä, esittää viatonta jne.
Tyypillinen narsisti
Ei kestä sitä itselleen mitä on tehnyt toiselle.

Viikko sitten uhosi vielä oikeustahoilla, mutta eipä enää😄 Kun ei kykene todistamaan Latvalan kirjan väitteitä valheiksi.

Torppa on ehkä Suomen typerin ja tyhmin julkkisnainen😄

Äänestä

Nämä aloitukset ja kommentit Maisasta ovat kuin yhden saman henkilön tekemiä.

Äänestä
  • Eivät ole. Sen sijaan Maisaa puolustavaa ja ihannoivaa ei ole palstalla kuin yksi😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole. Sen sijaan Maisaa puolustavaa ja ihannoivaa ei ole palstalla kuin yksi😁😁

    Eikä tuo yksi Maisaa ihannoiva tajua, että Maisan Instagraminkin seuraajat ovat suurin osa ostettuja seuraajia.

    Tietämättömän pitäisi googlettaa: miten ostan Instagramiin seuraajia.

    Mitään ei tunnu mistään tietävän, mutta Maisa -kiihko on sitäkin kovempi.

    Olihan tuo itkuvirsi ihan odotettavissa. Tuo on niin pieteetillä harkittu avautuminen säälin hakuineen ja myötätunnon kerjuineen, että siitä paistaa läpi se, että Maisalla ei todellakaan ole mahdollisuuksia voittaa Latvalaa jos oikeuteen mentäisiin. Ilmeisesti lakimies on ilmoittanut, että rouva häviäisi, jos lähtisi tappelemaan 😏. Jos Maisalla olisi jotain videoita tai viestejä, niin taatusti toisi ne julkisuuteen, onhan tuo muutakin pahaa rahan takia tehnyt ( kiristänyt miehiltä rahaa valeraskauksilla). Maisa yrittää nyt niin sanottua ’ kunniallista perääntymistä’. Kyllä on rouva osannut munata asiansa, ei voi muuta sanoa. Sitä niittää mitä kylvää 🤔.

    Oisko niin ettei mikään lehti tai ohjelma huoli häntä haastatteluun kun tietävät kuinka asiat on. Ite mollas pitkään ja hartaasti ja nyt niiiiin itkettää. Luuleeko et kyynelillä asiat selviää. Maailman vanhin temppu. Häpeäisi.. edellinen puoliso just, kihlattu korkeintaan ja sekin päätty kuin kanan lento. Säälittävää teatteria.

    Äänestä

  • Ei todellakaan. Meitä on Paljon. Minä vastaan yleensä ketjuihin kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko niin ettei mikään lehti tai ohjelma huoli häntä haastatteluun kun tietävät kuinka asiat on. Ite mollas pitkään ja hartaasti ja nyt niiiiin itkettää. Luuleeko et kyynelillä asiat selviää. Maailman vanhin temppu. Häpeäisi.. edellinen puoliso just, kihlattu korkeintaan ja sekin päätty kuin kanan lento. Säälittävää teatteria.

    Meniköhän Farmi tuon takia sivu suun? Kukaan ei halua häntä laadukkaampien julkisuudenhenkilöiden joukkoon enää? Maisalla oli hetkensä ja mahdollisuus,rikkaan, arvostetun rallikuskin vaimoksi...mutta kun hylsy kutisi vieraisiin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meniköhän Farmi tuon takia sivu suun? Kukaan ei halua häntä laadukkaampien julkisuudenhenkilöiden joukkoon enää? Maisalla oli hetkensä ja mahdollisuus,rikkaan, arvostetun rallikuskin vaimoksi...mutta kun hylsy kutisi vieraisiin...

    Farmi meni sivu suun todennäköisesti siksi, että Torppa sai kuulla J-Matin kirjasta. Torpalla meni paska housuihin eikä kehdannut mennä Farmiin, kun tiesi että totuudet hänestä tulee esiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei todellakaan. Meitä on Paljon. Minä vastaan yleensä ketjuihin kerran.

    Samoin. Joskus jos on mielenkiintoinen puheenaihe tai mehevä juoru, niin saatan pari- kolmekin kommenttia kirjoittaa. Siis jos on hyvä keskustelu 😌.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole. Sen sijaan Maisaa puolustavaa ja ihannoivaa ei ole palstalla kuin yksi😁😁

    Hyväntahtoinen, kiltti, kaikille vain hyvää tahtova, näytti jopa per*eensä hääpäivänä koko kansalle 🥳.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväntahtoinen, kiltti, kaikille vain hyvää tahtova, näytti jopa per*eensä hääpäivänä koko kansalle 🥳.

    Maisa on niin kiltti, halusi kaikkien miesten katselevan hänen luisevaa, poikamaista persettään.😄😄

    Äänestä

Nyt kyllä itkettää. Ja sen jälkeen tulee parkuitku.
Paitsi TV:ssä kyyneleet.

Äänestä

Yllättävän paljon Maisalla on instagramissa seuraajia ja tykkääjiä.
Se tietysti harmittaa Latvalan ihailijoita.

Äänestä
  • Maisahan on niiiiiiiin hyvänä esimerkkinä nuoremmille! Maisuli näyttää, miten elämässä mennä porskutellaan valehtelemalla, pettämällä, toisia hyväksi käyttämällä ja ulkomuotonsa tärvelemällä! Ihanan empaattinen äiti-ihminen - vai onko?

    Äänestä

Kaikilla ei ole likainen mielikuvitus päällä, kun katsovat Maisan kuvia.
Onneksi heitä ja meitäkin on.

Äänestä
  • Maisan Instan kommentoijat ovat ponttoonitissien fanaattisia faneja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisan Instan kommentoijat ovat ponttoonitissien fanaattisia faneja.

    Kyllä luulisi olevan raskasta tuo ainainen näytteleminen ja valehteleminen. Miten tuollainen ihminen saa illalla unen päästä kiinni, kun keksii juttuja päivittäin, itseään kehuen ja toisia syytellen? Onko jo niin sairas, että itsekin uskoo noihin höpinöihinsä, eikä oikeasti näe itsessän mitään vikaa?

    Narsisti ei näe koskaan itsessään vikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä luulisi olevan raskasta tuo ainainen näytteleminen ja valehteleminen. Miten tuollainen ihminen saa illalla unen päästä kiinni, kun keksii juttuja päivittäin, itseään kehuen ja toisia syytellen? Onko jo niin sairas, että itsekin uskoo noihin höpinöihinsä, eikä oikeasti näe itsessän mitään vikaa?

    Maisalla on "valoisa" tulevaisuus, että selittelee itsensä ja uransa parhain päin. Ja vaikka mennyt elämässä eteenpäin, niin Latvalaa ja luxusta muistellaan itsekehua ja uhriutumista unohtamatta.
    Kilpasisko Johanna Tukiaiseen on vielä matkaa, mutta samanlainen narskuttelija on Tukiaiskakin. Miami sitä ja showkeikat tätä, fluent English ja ekonomivanhempani. Alkuvuodesta kävi työtapaturma ja pamahdettiin raskaaksi. Isäksi varmaan monta edokasta, mutta miljonäärin sijaan mieheksi ja isäksi saatiin työtön maahanmuuttaja. Lapsen kohtalo kyllä hirvittää. Kyllä Maisallekin seuraava vuosikymmen on aika ankea, jos Latvala-haikailu on ainoa, millä pääsee avautumaan. Mutta onneksi ei tule kirjakäräjiä, ei ole Torpan tytöllä mahdollisuutta lypsää edes säälipojoja sitä kautta.

    Nähtäväksi jää saako pitää edes työpaikkaansa. Negatiivinen maine ei tee hyvää yrityksen imagolle.

    Äänestä

  • Aika helppohan nuo "haarat" on saada auki, ollut jo vuosia.

    Äänestä

Itkuinen ja kohtaloaan valittava J-M on saanut naisten päät ihan pyörälle.

Äänestä
  • Lopeta jo, et sinä tuolla mitään voita.😄

    Äänestä

J-ML on joka naisen unelma. Ihan näin sivusta todettuna.

Äänestä
  • Et sinä mitään sivusta totea. Sama sinisilmäinen, Maisaa puolustava ja sokeasti ihannoiva höperö😄

    Äänestä

Aiempien vuosian aloitusten mukaan täällä haukuttiin J-ML:n 10 - 12 vuotta vanhemmat naisystävät maan rakoon. Olivat kuulemma puumia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miten tuo kehtas haukkua Jm Veitolan ohjelmassa. Niistä kuuluisasta pettämisestä. Ja nyt Jm kirjoittaa Maisan pettämisen kirjaansa niin se on niin väärin. Jos oisin Mikko juoksisin jo kovaa pois. Taas ylistää maailman parhaita ystäviä ja perhettä. Ei vuottakaan kun oli maailman parhaan anopin kanssa Dubaissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu