Ensirakkaus vai?

Kertokaa ensirakkaudestanne?

Oma ensirakkaus vuodelta 2016 pyörii edelleen mielessä ja tänä vuonna tavattiin muutamana päivänä jotka kaikki oli ihania.
Pari vuotta sitten muutin "olosuhteiden pakosta" monen sadan kilometrin päähän ja suhde laitettiin tauolle sekä molemmat jatkoi elämää.
En saa häntä mielestäni vaikka hänen jälkeen on ollut muita suhteita.
Unohtuuko ensirakkaus ikinä kun kumppanista ei ole negatiivisia muistoja ja vielä on kova tahto palata yhteen.

Oletteko nähnyt paljon vaivaa ensirakkauden tähden ja mikä on tilanne nykyään?
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaa se vähän vielä. Siitä on pitkä aika, kun oli ns. "jotain". Ei paljoa nähdä, että ei olla juteltukaan aikoihin. Hän on vaan niin ihana. Ei sitä voi unohtaa, mutta en kuvittele mitään tapahtuvan enää. Kumpikaan ei tee mitään. Pääasia, että hän elää ja on ok.

Äänestä

Rakastuin ekan kerran 12-vuotiaana. Seurusteltiin lähes vuosi. En kaipaa.
Seuraavan kerran rakastuin 17-vuotiaana, oltiin yhdessä muutama vuosi, sitten ero. Hän on kiva hyvä kaveri nyt mutta ei mitään entisiä fiboja jäljellä. Sitten rakastuin 2008, ollaan suhteessa edelleen.
sitte on vielä yks rakastuminen vuonna 2010. Ehkä hulluin rakastumiseni. Niin käsittämättömän voimakas etten tullut koskaan tehneeksi tilanteen suhteen mitään. Nuo fibat edelleen muistikuvissa. En tiedä mitä tapahtuis jos nähtäis, pyörtyisin?

Äänestä

Alakoulussa kolmasluokkalaisena poikana ihastuin tokaluokkalaiseen tyttöön ja muistan nimen vieläkin. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kertokaa ensirakkaudestanne?

Oma ensirakkaus vuodelta 2016 pyörii edelleen mielessä ja tänä vuonna tavattiin muutamana päivänä jotka kaikki oli ihania.
Pari vuotta sitten muutin "olosuhteiden pakosta" monen sadan kilometrin päähän ja suhde laitettiin tauolle sekä molemmat jatkoi elämää.
En saa häntä mielestäni vaikka hänen jälkeen on ollut muita suhteita.
Unohtuuko ensirakkaus ikinä kun kumppanista ei ole negatiivisia muistoja ja vielä on kova tahto palata yhteen.

Oletteko nähnyt paljon vaivaa ensirakkauden tähden ja mikä on tilanne nykyään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu