miksi psykiatriassa annetaan heikoimmat lääkkeet ja vahvoja hyviä lääkkeitä
ei anneta eikä edes kokeilla?
miksi perhettä ei koskaan kritisoida, vaan se voi tehdä mitä vain?
perhe on kuin jumala, jolla on valta ottaa ja antaa?
teitysti minulla on hyvä perhe, mutta on tässä joutunut aikamoisen prässin alaiseksi
sen kohdalla liian monta kertaa.
eikä perhettä koskaan ole kritisoitu eikä neuvottu, paitsi erittäin naurettavilla lääkelappusilla, mistä ne hölmöläiset ovat ottaneet kaiken neuvonsa.
miksi mielenterveyspotiaat eivät auta toinen toisiaan vaan kampittavat jalkoihin joka päivä esim. minua?
miksi mielenterveyspotiailla on "se" aina mielessä ja päihteet ja hoitohenkilökunnalla se taas ettei tästä potiaasta ole mihinkään, vaikka olisi parempaankin ja muutenkin ihme lääkemyönteinen asenne porukalla yleisesti ottaen, anteeksi vain.
miksi potilaalla on vähemmän oikeuksia kuin normaalilla, vaikka suurin osa "normaaleista" on kuuppa vielä sekaisempi kuin minulla?
miksi kaikkein sairaimmilta vaaditaan eniten?
miksi tästä sairaudesta ei toivu, vaan joku muu määrittelee toipumisen paitsi minä?
toivoisin tähän asiallista keskustelua ja toivoisin kannanottoja kaikilta.
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Itse olen vuosien varrella oppinut sen että minulla on itselläni oikeus päättää toipumisestani ja tekemisestäni. Sitä eivät voi muut sanella.
Nuorempana kun psyykkiset ongelmani alkoivat niin tavallaan annoin " elämäni " muiden käsiin, joka oli näin jälkeenpäin ajatellen se pahin virheeni.
En vaan enää jaksanut, en edes osannut ottaa vastuuta itsestäni. Ongelmani olivat aika moninaiset, oli muutakin kuin psyykkistä.
Kiinnitin huomita tuohon kun kirjoitit että miksei saa vahvempia hyviä lääkkeitä.
Minkälaisia lääkkeitä sitten haluaisit? Mitä tarkoitat vahvoilla, hyvillä lääkkeillä?
Itsestäni on tullut vuosien varrella aika vahvasti lääkevastainen koska niitä tuli popsittua viitisentoista vuotta aivan laidasta laitaan ja loppujen lopuksi tilanteeni alkoi parantua vasta kun pääsin suurimmasta lääkelastista eroon.
Jos olet avun piirissä ollut niin luulisi että sinun perheolosuhteet olisi myös otettu huomioon, yleensähän psykiatrian puolen hoidossa otetaan huomioon myös elämäntilanteet laajemmin.- Anonyymi
Mielestäni ei psykiatriassa yleensä suhtauduta riittävän vakavasti perheongelmiin, eikä muutenkaan lähiympäristön, kuten esim. työpaikan tai koulun tapahtumiin. Monesti ihmisen ongelmat juontavat juuri perheestä ja lähiympäristöstä. Yhteiskunta laajemminkin on niissä mukana, esim. mahdollistamalla työttömyyden ja toimeentulovaikeudet.
Jos aloittajalla on psykoosidiagnoosi, niin siitähän tiedetään, että psykoosi tulee usein nuorena ja monilla siinä vaiheessa kun pitäisi itsenäistyä vanhemmista. Tutkimuksista tiedetään, että näiden ongelmien taustalla on usein vanhempien suhtautuminen. Ylihuolehtimista ja samaan aikaan lapsen/nuoren todellisista tarpeista piittaamattomuutta. Vuorovaikutuksen ns. kaksosissidoksia: sanotaan yhtä ja tehdään toista. Usein on niin, että kasvava lapsi tai nuori on joutunut ottamaan vastuuta vanhempiensa mielentasapainosta ja hyvinvoinnista, vaikka pitäisi olla päinvastoin.
Koulukiusaaminen on oma juttunsa, ja erittäin vakava asia. Psykoosidiagnoosin saaneilla on suurella osalla kokemusta kouluväkivallasta, kuten muuten muistakin vakavista lapsuudenajan traumoista.
Psyykenlääkkeistä on pitkällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä, se on myös todistettu. Aloittajalla on kuitenkin oikeus valintaansa siinäkin suhteessa, joten en ryhdy neuvomaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni ei psykiatriassa yleensä suhtauduta riittävän vakavasti perheongelmiin, eikä muutenkaan lähiympäristön, kuten esim. työpaikan tai koulun tapahtumiin. Monesti ihmisen ongelmat juontavat juuri perheestä ja lähiympäristöstä. Yhteiskunta laajemminkin on niissä mukana, esim. mahdollistamalla työttömyyden ja toimeentulovaikeudet.
Jos aloittajalla on psykoosidiagnoosi, niin siitähän tiedetään, että psykoosi tulee usein nuorena ja monilla siinä vaiheessa kun pitäisi itsenäistyä vanhemmista. Tutkimuksista tiedetään, että näiden ongelmien taustalla on usein vanhempien suhtautuminen. Ylihuolehtimista ja samaan aikaan lapsen/nuoren todellisista tarpeista piittaamattomuutta. Vuorovaikutuksen ns. kaksosissidoksia: sanotaan yhtä ja tehdään toista. Usein on niin, että kasvava lapsi tai nuori on joutunut ottamaan vastuuta vanhempiensa mielentasapainosta ja hyvinvoinnista, vaikka pitäisi olla päinvastoin.
Koulukiusaaminen on oma juttunsa, ja erittäin vakava asia. Psykoosidiagnoosin saaneilla on suurella osalla kokemusta kouluväkivallasta, kuten muuten muistakin vakavista lapsuudenajan traumoista.
Psyykenlääkkeistä on pitkällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä, se on myös todistettu. Aloittajalla on kuitenkin oikeus valintaansa siinäkin suhteessa, joten en ryhdy neuvomaan.Aloittaja esitti kyllä hyviä kysymyksiä. Etenkin siitä, miten mt-järjestelmässä suhtaudutaan perheisiin. Tulee kuva, että onko aloittaja jotenkin liikaa perheensä vallassa, asuuko kotona vielä, tai onko perheen yhteistyö psykiatrian kanssa jotenkin vaarantanut hänen itsemääräämisoikeutensa? Tällaista nimittäin tapahtuu.
Ihmisen pitäisi saada itsenäistyä perheestään tullessaan aikuiseksi, eikä aikuisena pitäisi enää joutua perheensä "vallan alle" samalla tavalla kuin lapsena joutui olemaan. Monelle mt-järjestelmään potilaaksi hakeutuneelle - tai joutuneelle - kuitenkin käy niin, että kun katsotaan, että he eivät pärjää itsenäisesti, niin perhe "otetaan mukaan hoitoon" sellaisella tavalla, että perheelle tai vanhemmille annetaan valtaa joka ei heille kuulu. Valtaa puhua toisen puolesta, tai joissakin tapauksissa, jos potilaana oleva ei halua jotain lääkitystä, perhe valtuutetaan valvomaan että lääke tulee otetuksi. Itsemääräämisoikeus siirtyy ihmiseltä itseltään ensin mt-järjestelmälle eli lääkäreille ja hoitajille, ja nämä sitten, helpottaakseen työtään, siirtävät sen hänen perheelleen. Tämä ei tietenkään helpota ihmisen selviytymistä ongelmistaan, vaan vaikeuttaa sitä. Saattaa jopa avata pitkän, elämänmittaisen "potilasuran." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja esitti kyllä hyviä kysymyksiä. Etenkin siitä, miten mt-järjestelmässä suhtaudutaan perheisiin. Tulee kuva, että onko aloittaja jotenkin liikaa perheensä vallassa, asuuko kotona vielä, tai onko perheen yhteistyö psykiatrian kanssa jotenkin vaarantanut hänen itsemääräämisoikeutensa? Tällaista nimittäin tapahtuu.
Ihmisen pitäisi saada itsenäistyä perheestään tullessaan aikuiseksi, eikä aikuisena pitäisi enää joutua perheensä "vallan alle" samalla tavalla kuin lapsena joutui olemaan. Monelle mt-järjestelmään potilaaksi hakeutuneelle - tai joutuneelle - kuitenkin käy niin, että kun katsotaan, että he eivät pärjää itsenäisesti, niin perhe "otetaan mukaan hoitoon" sellaisella tavalla, että perheelle tai vanhemmille annetaan valtaa joka ei heille kuulu. Valtaa puhua toisen puolesta, tai joissakin tapauksissa, jos potilaana oleva ei halua jotain lääkitystä, perhe valtuutetaan valvomaan että lääke tulee otetuksi. Itsemääräämisoikeus siirtyy ihmiseltä itseltään ensin mt-järjestelmälle eli lääkäreille ja hoitajille, ja nämä sitten, helpottaakseen työtään, siirtävät sen hänen perheelleen. Tämä ei tietenkään helpota ihmisen selviytymistä ongelmistaan, vaan vaikeuttaa sitä. Saattaa jopa avata pitkän, elämänmittaisen "potilasuran."Minulla taas vanhempien syyksi laitettiin kaikki minun traumat ja mielenterveysongelmat vaikka kuinka yritin sanoa, että pahimmat tuli lastenkodista ja osa muusta yhteiskunnan käytöksestä. Vanhemmat ja perhe teki vain hyvän alustan, mitä alan ammattilaiset käyttivät valvomatta hyväksi.
Mutta se, että kaikki ongelmat tulee varhaislapsuudesta on vielä ihan liian jumissa vanhaan psykoterapeuttiseen ajatteluun ja vähätellään teini-ikäisenä tulleita traumoja. Sekä onhan se kauheaa kun julkeaakin sanoa, ettei kaikki sosiaalialan henkilöt olekaan ehkä auttajia vaan pahoinpitelijöitä.
Jotenkin taboo asia mainita, että sosiaali ja terveysalalla on ammattialisia, jotka aiheuttaa harmia. Se otetaan itseensä eikä uskota, vaikka en puhunut hänestä vaan ainoastaan samalla alalla olevista henkilöistä.
Mitä perheisiin tulee, niin kannustan aina lasta joka pyytää apua niin hakemaan apua ammattilaisilta koko perheelle. Niin vanhemmatkin saa apua tai erillisen arvion. Koska se on nykyään ainoa reitti ja mahdollisuus, että kaikki perheessä, varsinkin aikuiset, saa sen terveysavun ja tuen mitä tarvitaan. Lapsilla on vielä jonkinverran vipuvoimaa tässä asiassa, vaikka sekin on vähenemään päin. Aina kannattaa alaikäisenä uskaltaa sitä apua pyytää lastensuojelusta tai jostain perheelleen, moni alaikäinen ei vain tiedä tai uskalla. Tai osaa painostaa sitä, että vanhemmat tarvitsevat hänestä erillistä apua ja ohjausta, ettei kaikki sovi samaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla taas vanhempien syyksi laitettiin kaikki minun traumat ja mielenterveysongelmat vaikka kuinka yritin sanoa, että pahimmat tuli lastenkodista ja osa muusta yhteiskunnan käytöksestä. Vanhemmat ja perhe teki vain hyvän alustan, mitä alan ammattilaiset käyttivät valvomatta hyväksi.
Mutta se, että kaikki ongelmat tulee varhaislapsuudesta on vielä ihan liian jumissa vanhaan psykoterapeuttiseen ajatteluun ja vähätellään teini-ikäisenä tulleita traumoja. Sekä onhan se kauheaa kun julkeaakin sanoa, ettei kaikki sosiaalialan henkilöt olekaan ehkä auttajia vaan pahoinpitelijöitä.
Jotenkin taboo asia mainita, että sosiaali ja terveysalalla on ammattialisia, jotka aiheuttaa harmia. Se otetaan itseensä eikä uskota, vaikka en puhunut hänestä vaan ainoastaan samalla alalla olevista henkilöistä.
Mitä perheisiin tulee, niin kannustan aina lasta joka pyytää apua niin hakemaan apua ammattilaisilta koko perheelle. Niin vanhemmatkin saa apua tai erillisen arvion. Koska se on nykyään ainoa reitti ja mahdollisuus, että kaikki perheessä, varsinkin aikuiset, saa sen terveysavun ja tuen mitä tarvitaan. Lapsilla on vielä jonkinverran vipuvoimaa tässä asiassa, vaikka sekin on vähenemään päin. Aina kannattaa alaikäisenä uskaltaa sitä apua pyytää lastensuojelusta tai jostain perheelleen, moni alaikäinen ei vain tiedä tai uskalla. Tai osaa painostaa sitä, että vanhemmat tarvitsevat hänestä erillistä apua ja ohjausta, ettei kaikki sovi samaan.Mulla samankaltaisia kokemuksia; psykologi kysyi paljon mun lapsuuden perheestä ja kun tuli ilmi että mua on tukistettu lapsena, aloitti hirveän meuhkaamiseen että ymmärränkö että mua on lapsena pahoinpidelty ja siksi hakeudun väkivaltaisiin ihmissuhteisiin (mulla oli siis ollut yksi ex joka tönäisi mua pari kertaa ja petti, jonka jälkeen jätin sen). En meinannut uskoa korviani, en mennyt enää kyseiselle psykologille ja ilmoitin että meidän yhteistyö ei oikein toimi.
Myöhemmät psykologit on olleet ihan jees.
En oikein ymmärrä ap:n kysymystä, ihan kuin olisi jotenkin välttämätöntä etsiä syyllinen joka asiaan ja erityisesti etsiä sitä perheen parista. Joskus ikäviä/ pahoja asioita tapahtuu ilman kenenkään myötävaikutusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla taas vanhempien syyksi laitettiin kaikki minun traumat ja mielenterveysongelmat vaikka kuinka yritin sanoa, että pahimmat tuli lastenkodista ja osa muusta yhteiskunnan käytöksestä. Vanhemmat ja perhe teki vain hyvän alustan, mitä alan ammattilaiset käyttivät valvomatta hyväksi.
Mutta se, että kaikki ongelmat tulee varhaislapsuudesta on vielä ihan liian jumissa vanhaan psykoterapeuttiseen ajatteluun ja vähätellään teini-ikäisenä tulleita traumoja. Sekä onhan se kauheaa kun julkeaakin sanoa, ettei kaikki sosiaalialan henkilöt olekaan ehkä auttajia vaan pahoinpitelijöitä.
Jotenkin taboo asia mainita, että sosiaali ja terveysalalla on ammattialisia, jotka aiheuttaa harmia. Se otetaan itseensä eikä uskota, vaikka en puhunut hänestä vaan ainoastaan samalla alalla olevista henkilöistä.
Mitä perheisiin tulee, niin kannustan aina lasta joka pyytää apua niin hakemaan apua ammattilaisilta koko perheelle. Niin vanhemmatkin saa apua tai erillisen arvion. Koska se on nykyään ainoa reitti ja mahdollisuus, että kaikki perheessä, varsinkin aikuiset, saa sen terveysavun ja tuen mitä tarvitaan. Lapsilla on vielä jonkinverran vipuvoimaa tässä asiassa, vaikka sekin on vähenemään päin. Aina kannattaa alaikäisenä uskaltaa sitä apua pyytää lastensuojelusta tai jostain perheelleen, moni alaikäinen ei vain tiedä tai uskalla. Tai osaa painostaa sitä, että vanhemmat tarvitsevat hänestä erillistä apua ja ohjausta, ettei kaikki sovi samaan."Minulla taas vanhempien syyksi laitettiin kaikki minun traumat ja mielenterveysongelmat vaikka kuinka yritin sanoa, että pahimmat tuli lastenkodista ja osa muusta yhteiskunnan käytöksestä." "Sekä onhan se kauheaa kun julkeaakin sanoa, ettei kaikki sosiaalialan henkilöt olekaan ehkä auttajia vaan pahoinpitelijöitä."
Totta. Nykyään on yhä tabu sanoa, että sosiaali- tai terveysjärjestelmässä voisi olla negatiivisia ja niiden kohteena olevia ihmisiä vahingoittavia rakenteellisia tekijöitä. Ja että näissä järjestelmissä toimivat yksilöt ovat ihmisiä niin kuin muutkin, paheineen, hyveineen, ja psyykkisine ongelmineen joita ei aina edes tunnisteta ongelmiksi. Anonyymi Eilen 13:51 ja Eilen 15:34.
- Anonyymi
Onko hyviä psyykenlääkkeitä oikeasti olemassa? Parasta hoitoa olisi terapia ja kuntoutus. Terapiaa ei yleensä saa, jos toiveita työkykyisyydestä ei ole. Se on kallis investointi.
Ainakin neurologian puolella (esim. epilepsia) lääkäri käyttää mielellään nk. vanhoja lääkkeitä, koska niiden vaikutukset ja sivuvaikutukset tunnetaan. Uusia lääkkeitä vedetään ajoittain markkinoilta, koska niillä on yllättäviä sivuvaikutuksia. Siksi toiseksi uudemmat lääkkeet ovat kalliimpia ja moni pitkäaikaispotilas elää pienellä eläkkeellä eli on köyhä. Jos varaa on, voi mennä yksityislääkärille ja saada kalleimmat mahdolliset tropit. Ne on sitten pystyttävä maksamaan itse.
Ihminen on yhdistelmä ympäristötekijöitä ja perintötekijöitä. Kaikki eivät sairastu samasta tilanteesta. Toiset ovat jo alun perin vahvoja ja toiset heikkoja. Esim. sama traumaattinen tilanne jättää toiselle pysyvät oireet, toinen selviää nopeasti itsenäisesti ilman ulkopuolista apua takaisin työ- ja toimintakuntoon.
Eiköhän nk. normaaliuden periaate päde sekä mielenterveys- että vammaispuolella. Eli jos asuu kotona ja siellä on ongelmia, niin aikuinen ihminen voi muuttaa omilleen, ja niin pitää tehdäkin. Sairaus ei tarkoita vanhempien kontolle jäämistä. Se kuormittaa myös vanhempia taloudellisesti ja henkisesti. Asuntohakemuksen voi jättää itsenäisesti tai pyytää apua vaikka omilta tukihenkilöiltä, hoitajilta tai mitä ne nyt ovat. Jos luottotietosi ovat kunnossa ja jos asut alueella, joka ei ole pahinta ruuhka-Suomea, niin todennäköisesti asunnon saa helposti. Kaupungin asunnoissa köyhyys ei ole haitta, vaan etu asuntoa haettaessa. Toki asiansa (kuten vuokranmaksu) on pystyttävä hoitamaan.- Anonyymi
"Parasta hoitoa olisi terapia ja kuntoutus. Terapiaa ei yleensä saa, jos toiveita työkykyisyydestä ei ole. Se on kallis investointi." Tämä on ikävä kyllä todellisuutta nykyisessä mt-järjestelmässä. Mielestäni asiassa on kuitenkin enemmän kyse asennevammasta ja tiedonpuutteesta päättävillä tahoilla kuin mistään objektiivisesta tosiseikasta. Mielenterveysjärjestelmä perustuu medikalisaatiolle, ja käytettävissä olevat tiedot eivät ole läheskään aina viimeisimmän, eivätkä puolueettomankaan tieteellisen tutkimuksen mukaisia.
Ihmisiä vain sysitään syrjään yhteiskunnasta tällä tavoin. Mikään diagnoosi tai minkäänlaiset psyykkiset "oireet" eivät tosiasiassa tee ihmistä loppuiäkseen työkyvyttömäksi, jos häntä vain tuetaan oikein.
Jopa psykoosista tai skitsofreniasta diagnosoidulla on tosiasiassa hyvät mahdollisuudet selviytyä toimintakykyiseksi ja työkykyiseksi kansalaiseksi, jos vain saa oikeaa apua. Länsi-Lapin sh-piirissä käytössä oleva avoimen dialogin menetelmä on jo vuosikymmeniä saanut aikaan sen, että alueella esiintyy hyvin vähän skitsofreniaa, ja psykoosin vuoksi hoidettujen työkyky ja työllisyys on miltei samaa tasoa kuin muullakin väestöllä. Menetelmää on seurattu vuosikymmeniä pitkittäistutkimuksilla, ja joinakin mittausajanjaksoina entisen psykoosipotilaiden työllistyminen on ollut jopa muuta väestöä korkeammalla tasolla.
Avomen dialogin hoitomalli perustuu psyykkisistä ongelmista kärsivän ihmisen tasavertaiseen ja kunnioittavaan kohteluun, psykososiaaliseen tukeen ja mahdollisimman vähään lääkkeiden käyttöön. Hoitomallissa otetaan mukaan myös potilaan perhe ja muu lähiverkosto, tavalla jossa kaikki tulevat kuulluiksi mutta potilaana olevan itsemääräämisoikeus säilyy. (Tämä jälkimmäinen kohta on minusta aika olennainen, sillä tavanomaisessa psykiatrisessa hoidossa perheen mukaanottaminen tarkoittaa usein potilaan tahdon ja itseilmaisun tukahduttamista ainakin jossain määrin, ja mielenterveysjärjestelmän kontrollin osittaista delegoimista perheelle, mikä voi monen kohdalla olla tuhoisaa. )
Avoimen dialogin hoitomallista on netissä youtube-dokumentti, se löytyy googlesta haulla "avoin dialogi dokumentti", suoraa linkkiä en tähän laita koska se voi hävitä automaattivalvonnassa. AnonyymiTänään 09:37
- Anonyymi
En ole nyt ihan varma löysinkö AP:n punaisen langan, mutta…
Itse ajattelen että hoito, tai ehkä elämä laajemminkin on kuin pöytä.
Yksi sen jaloista voi olla lääkehoito. Sopivan lääkityksen löytäminen voi olla hankalaa, niin kuin tälläkin foorumilla on monesti kuultu. Perusideanahan on se, että mitä vähemmällä pärjää sen parempi, mutta pärjätä pitää.
Perhe ja elinympäristö voisivat olla yksi tai kaksi muuta pöydän jalkaa, ja siten myös isossa osassa. Parhaimmillaanhan ne ovat iso voimavara, mutta tilastollisesti psykososiaalisilla ongelmilla tahtoo olla tapana kasaantua, ja periytyä.
No sitten mielenterveyspotilaat, ja toisten auttaminen. Itse asiassa he auttavat toisiaan, mutta mahdollisuuksien mukaan. Suomessa on esimerkiksi lukuisia yhdistyksiä, jotka ovat kuntoutujien perustamia ja hallinnoimia.
Mutta perus sääntö on että pitää olla itse niin hyvässä kunnossa että pystyy auttamaan toista. Ehkä sama pätee myös sairaudesta toipumiseen. Kun arki sujuu olet riittävän toipunut, ei sitä tarvitse paperilla todistaa. - Anonyymi
Kyselit, miksi psykiatriassa annetaan heikoimmat lääkkeet, ja vahvoja hyviä lääkkeitä ei anneta, tai edes kokeilla. Omien kokemusteni mukaan, en näe asiaa noin.
Päinvastoin. Liian monet lääkkeet suurella annostuksella aiheuttavat voimakkaita sivuvaikutuksia, sekä riippuen lääkkeestä, vain lamaavat ihmistä.
Ongelmia, esim. sosiaalisessa elämässä ja perhesuhteissa olevia ei voida ratkaista ja hoitaa psyykelääkkeillä. Niihin on etsittävä ja löydettävä muita ratkaisuja.
Psykiatriassa, tai länsimaisessa lääketieteessä yleensäkin nähdään kaikki ongelmat vain ja ainoastaam ihmisen päänsisäisinä ongelmina. Tai välittäjäaineiden epäsuhtana aivoissa ja biologiassa. Se sopii hyvin sillä alalla oleville, koska silloin hoitava lääkäri ja hoitajat pääsevät helpommalla. Keksimällä jonkin diagnoosin ja määräämällä jonkin lääkkeen, he ajattelevat, että ongelmat ovat ratkaistu sillä.
Tosiasiassa suurimmaksi osaksi ihmisten mt- "ongelmat" johtuvat aivan muista syistä. Sosiaalisista ongelmista, kuten yksinäisyydestä, vertaistuen ja läheisyyden puutteesta, taloudellisesta niukkuudesta, tai elämän merkityksettömäksi kokemisesta. Ja on niitä varmaan muitakin. Jos psykiatriassa ja lääketieteessä yleensäkin pureuduttaisiin todella niihin asioihin, jotka saavat ihmisen voimaan huonosti, niin lääkkeitä ei tarvittaisi niin paljon. Mutta kun se vie resursseja, joko aikaa, rahaa ja henkilöstöä ja aiheuttaa kuluja.
Oivaltaminen, oppiminen ja kaiken uuden alku lähteekin juuri siitä, että uskaltaa ja osaa kyseenalaistaa asioita, joita kenties on aiemmin pidetty itsestäänselvyytenä.
- Ja siitä, että arvostaa omia ajatuksia ja mielipiteitä.
- Hyvä itsetunto kasvaa siitä. Mutta riitelemään ei kannata ryhtyä, ei oman perheen, ei toisten potilaiden, tai hoitohenkilökunnan kanssa. - Se on yleensä täyttä ajanhukkaa ja vie vain turhaan omia energioita ja voimia. Sitäpaitsi ei kannata lähteä pönkittämään omaa itsetuntoa hakemalla hyväksyntää toisilta. Niin tekevät vain eläimistä esim. koirat. Kissat taas sitä eivät tee. Eivätkä hevoset. No, nyt sitten mentiin sivu-urille...
Itseltäni vei lähes 30 vuotta ymmärtää tämä olennainen asia. Että ei kannata riidellä toisten kanssa, ja pönkittää omaa huonoa itsetuntoa kerjäämällä hyväksyntää.
Siinä menee vain oma terveys. Ja minulta se todellakin meni.
Elämä on pitkä tie ja matka. Täynnä uutta opittavaa joka päivä. - Anonyymi
Jatkan vielä edelleen kommentoimista tähän aiheeseen liittyen.
Psykiatriassa keskitytään edelleenkin aivan liikaa sairauksiin, tai niiden oireisiin. Eikä niihin yksilön, tai hänen perheessään oleviin taustalla oleviin juurisyihin, jotka aiheuttavat ongelmia ihmiselle.
Lääketieteessä yleensäkin hoidetaan oireita lääkkeillä, jotka vain turruttavat tunteita ja pahimmillaan aiheuttavat vain vaikeita sivuvaikutuksia.
Pitäisi enemmän keskittyä kuuntelemaan potilasta, oppia ymmärtämään potilasta, sekä keskityttävä esim. taustalla olevien psykososiaalisten ongelmien korjaamiseen.
Lääkkeillä ei välttämättä tuoda potilaalle, tai kenellekään hyvää oloa, tai paranneta hyvinvointia. Hyvinvointi kun tulee ja muodostuu niin monista asioista. Etenkin elämässä olevien osatekijöiden muodostamasta balanssista.- Anonyymi
Minulle yksi hyvinvoinnin osatekijä on olla uskomatta psykiatrista hölynpölyä liikaa ;) Löysin itseni psykiatrian määrittelyiden ulkopuolelta ja ne määrittelyt alkoi tuntua yhä vieraammilta kuvaamaan minua.
Hyvinvointia voi lisätä monenlaisin erilaisin tavoin, mihin ei kuulu lääkitys. Psykiatria näkee asiat niin että lääkitys on joissain tapauksissa niin itseisarvoista ettei mistään muusta juuri olisi hyötyäkään jos ei pillereitä vedä. Olen kuullut tämän psykiatrisessa systeemissä mm hoitajalta, joka kehtasi väittää että tarvitsen lääkkeitä voidakseni paremmin. Tuntuu ettei psykiatria edes halua nähdä vaihtoehtoisia tapoja hoitaa itseään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle yksi hyvinvoinnin osatekijä on olla uskomatta psykiatrista hölynpölyä liikaa ;) Löysin itseni psykiatrian määrittelyiden ulkopuolelta ja ne määrittelyt alkoi tuntua yhä vieraammilta kuvaamaan minua.
Hyvinvointia voi lisätä monenlaisin erilaisin tavoin, mihin ei kuulu lääkitys. Psykiatria näkee asiat niin että lääkitys on joissain tapauksissa niin itseisarvoista ettei mistään muusta juuri olisi hyötyäkään jos ei pillereitä vedä. Olen kuullut tämän psykiatrisessa systeemissä mm hoitajalta, joka kehtasi väittää että tarvitsen lääkkeitä voidakseni paremmin. Tuntuu ettei psykiatria edes halua nähdä vaihtoehtoisia tapoja hoitaa itseään.Minulle sanoi lääkäri että lääkitystä täytyy jatkaa koska se parantaa elämänlaatua.
Vastasin vain että hetkeä aiemmin juuri kerroin elämänlaatuni parantuneen kun lopetin lääkkeen käytön.
Kyllä ne kaikkensa yrittää, ja kun ihmisellä alkaa mennä paremmin niin sitäkään eivät tahdo hyväksyä. On se kumma....
- Anonyymi
En kyllä ihan allekirjoita tuota että potilaalle annetaan heikoimmat lääkkeet. Menepä joskus suljetulle osastolle niin havaitset että tämä ei ole laisinkaan totta. Siellä on päivä-, ilta- ja yölääkkeet ja varmasti kyllä pilleriä saa yhtä jos toistakin ja pidetään kyllä huoli, jos yhtään vikiset liikaa että saat tarpeeksi lääkkeitä. Jos viittaat siihen, ettei anneta rauhoittavia niin se johtuu siitä, että niissä on todettu jo 80 - luvulla pahoja vieroitusoireita ja toleranssin syntymistä, minkä takia niitä vältetään määräämästä ja niiden määräämistä tarkkaillaan eri tavoin. Rauhoittavia, tästäkin huolimatta, määrätään psykiatrian puolella, osana muita lääkkeitä joita potilaalla saattaa olla useampi. Ensisijaisena ainoana lääkkeenä niitä tuntuu olevan hankalampi saada koska psykiatrit ajattelee että niillä ei ole mitään "terapeuttista" vaikutusta mikä kumpuaa siitä että psykiatrit ajattelee hoitavansa jotain biologispohjaisia sairauksia lääkkeillä. Neuroleptejä kyllä tuntuu saavan, jo unettomuuteenkin, jotka ainakin omalla mittapuulla ovat raskaimpia lääkkeitä mitä psykiatrialla on tarjota. Suljetulla osastolla monella potilaalla meni Zyprexa lääkitys, joka oli aika rankkaa kamaa. Kamalan turruttava aine joka tuhoaa ja kutistaa aivoja, tutkitusti.
Mikä on hyvä lääke? Se kun riippuu ihan potilaasta. Joku voi kokea jonkun hyvänä lääkkeenä ja toinen kammottavana lääkkeenä. Minulle henk. koht Zyprexa oli hirvittävin lääke ja sen ottaminen tuntui rangaistukselta koska en halua tuhota aivojani saatika olla turrutettuna sillä tavoin. Mitä usemman kyseisen lääkkeen otin sitä tyhmemmäksi tunsin kokoajan itseni. Kuuppakaan ei juuri toiminut mitä voimakkaampia lääkkeitä oli mikä oli ahdistava kokemus. Potilaan pahaa oloa lääkitsemällä raskailla lääkkeillä voi käydä niin että siitä olosta mikä lääkkeissä tulee tulee entistä pahempi olo. Itse en vahvoja lääkkeitä ole tuon kokemuksen jälkeen halunnut käyttää koska valitsen mielummin ajattelukyvyn ja edes jonkinlaisen tunne-elämän kuin jonkun raskaan aineen alla olemisen joka eliminoi kaiken ihmisyyteen kuuluvan.
Järkevintä on muutenkin hoitaa potilasta mahdollisimman pienillä lääkeannoksilla vain rajoitettuja aikoja koska pitkäkestoinen isoannoksinen lääkintä on yhteydessä runsaampiin haittoihin ja vieroitusoireisiin. Moni raskaasti lääkitty tuskin kokee myöskään elämänlaatuaan kovin korkeaksi haittavaikutusten suossa. Kannattaa katsoa esim. Ylen MOT klotsapiinijakson potilaiden kokemukset. - Anonyymi
Psykiatrinen hoito ei suosi huumausaineita, jotka antavat liian hyviä kiksejä. Ajatus on muuntaa ihmisen tajuntaa juuri niin paljon, että se vähentää riittävästi häiritsevää käyttäytymistä. Ne ovat yleensä laimeita, turruttavia, epämielyttäviä. Jos ne antavatkin ohimenevän hyvän olon tai helpotuksen tunteen, se usein häviää koetuille ikäville sivuoireille. Hyvät vahvat lääkkeet ovat huumediilerien alaa ja jos niitä haluat, niin kannattaa kääntyä heidän puoleensa. Tietenkin joku moraaliton yksityislääkäri voi narkkarille määrätä myös hyviä ja vahvoja lääkkeitä, niistä saa katukaupassakin ihan hyvän hinnan. Jos lääke antaa liian hyvät kiksit ja aiheuttaa liikaa riippuvuutta, siitä tulee lääkäreille kyllä ongelma.
- Anonyymi
Tulihan noita vedettyä sekaisin viinan kanssa monet vuodet.
Kikseistä en niin tiedä mutta aivan sekaisin olin koko ajan.
Lääkkeisiin ei tule samanlaista riippuvuutta kuin huumaaviin lääkkeisiin tai aineisiin mutta niistä tulee kuitenkin tapa koska niillä saa viinan kanssa käytettynä itsensä sekaisin jos haluaa.
Hetkittäin tuntui jopa ihan " kivalta " mutta pitemmän päälle oli aika rankkaa.
Ja vuosien päästäkin seuraukset ovat olemassa ja pysyvät lopun elämää, ei niinkään henkiset mutta fyysiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1482418- 271968
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231948Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.861743Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?671520Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201296Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381190- 111188
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan361188Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101167