Suomessa lapsiperheillä ei ole hyvä olla jo koulukiusaamisien vuoksi. Nyt on jo nähtävissä että lapset n. 10-15 vuotiaat tekevät rötöksiä ja väkivalta rikoksia kanssa ihmisiä kohtaan. Suomen lainsäädäntö on vanhentunut ja laahaa vuosikymmeniä nykyhetkeä jäljessä. Suomessa joutuu mitä todennäköisemmin kiusatuksi jo kouluiästä aina myöhempään ikään asti. Myöhemnin myös väkivallan uhriksi vanhemmalla iällä. Tämän kaiken mahdollistaa välinpitämätön vapaa kasvatus jossa lapset ottavat vallan yhteiskunnassa ja lähiympäristössä eri terroriteoin.
Nyt on hyvä lapsiperheiden miettiä onko viisasta jäädä suomeen kasvattamaan lapsia kylmään eu.n pohjolan kolkkaan jossa elämä on henksesti raskasta jo lapsesta asti sekä ainainen pelko kadulla liikkumiseen tulla pahoinpideltäväksi tai ryöstetyksi. Goodbay Suomi.
Miks Suomesta on hyvä muuttaa pois
Anonyymi
0
89
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361316Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631098Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63983- 58958
- 69816
- 51801
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81726Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38708- 82692
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30645