Mieheni alkoi pelata kännykällään noin viikko sitten aika lailla. Kännykkään laitettiin tekstiviestejä ja siihen tuli monta. Kuulemma kavereille vain lähetteli. Tarkistin viestilistan ja siellä oli toistakymmentä viestiä samasta numerosta (ei nimeä, pistin numeron muistiin, tarkistin ja siinä oli nainen numeron takana) Yritin saada mieheni itse kertomaan asiasta, mutta hän vain kielsi että mitään tällaista olisi, olen vain turhaan mustasukkainen. Kuitenkin hetken keskustelun jälkeen hän myönsi, että kyseessä on ihan uusi naistuttavuus jonka oli jostakin deittipalstalta löytänyt ja vastannut tämän "hakuun". Kuulemma tylsää on viikolla kotona kun asumme eri paikkakunnilla ja tapaamme vain viikonloppuisin. Kuulemma ei ole mitään muuta kuin keskustelukumppani (en tiedä, en lukenut viestejä)tämän naisen kanssa ja keskustellaan ihan niitä näitä. Pitäisikö minun nyt hyväksyä tämä "tekstiviestisuhde"? Hän salasi sen minulta ja vielä valehteli kuin yritin saada hänet kertomaan tästä minulle. Ylireagoinko kun tunnen että minua on petetty? Tämä on tapahtunut kerran aikaisemmin jo, mutta loppui kuin vaadin sen loppumaan. Mieheni on edellisessä suhteessa ollut kova pettämään. Meneekö tämä tapa koskaan ohi? Mikä mieheltä puuttuu kun täytyy tehdä tällaista? Mieheni kuitenkin sanoo rakastavansa minua, seksi toimii, keskustelut toimivat ja hän väittää että minun myötä hänen elämänlaatunsa on parantunut. En vain oikein pysty/jaksa häntä enää uskomaan. Ei voi olla kaikki hyvin mikäli täytyy tällaista tehdä, vai voiko? Valaiskaa hyvät ihmiset, koska olen tällä hetkellä ihan päästäni pyörällä, tuntuu että luottamus on mennyt ja pohja koko suhteesta.
Mitä ajatella
kännykkäsuhteesta?
181940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuttu tilanne. Kumppanine etsii jatkuvasti erilaisia seuralaisia deittipalstoilta. Ei ole sitä kyllä minulle myöntänyt.
Olemme seurustelleet pian kuusi vuotta ja tätä on jatkunut varmaan jo kolme vuotta, en vain osaa erota hänestä. Rakastan häntä, mutta taidan kuluttaa itseni tässä loppuun.
Avioliittonsa päättyi aikoinaan myös toiseen naiseen. Pitää varmaankin paikkansa se sanonta, että kun kerran pettää, pettää aina.
Meillä olisi mielestäni ollut aineksia enempäänkin.
On nöyryyttävää alentua tutkiskelemaan toisen puhelinta, mutta siihen se on minunkin kohdallani johtanut. Häpeän tekojani, mutta en voi niille enää mitään.
Voimia Sinulle ja toivottavasti asianne selviävät
Ei muuta kun mies vaihtoon vaan...Aika epäilyttävää touhua!
...parasta pistää se mies vaihtoon kun kerran tällä lailla "pettää". Kuitenkin on vaikeaa, tuntuu jollain lailla siltä, kun ylireagoisin tässä vaiheessa. Ja valitettavasti (?) rakastan miestäni, kaikesta huolimatta.
Kuitenkin edellisessä tekstarisuhteessa oltiin jo edetty niin pitkälle, että tapaaminen oli suunnitteilla, tyssäsi kuitenkin siihen, että minä tulin kotiin, vaikkei ollut tarkoitus. Sen asian sain selville kuin minulle "toinen nainen" soitti ja haukkui (että kehtasi!!!). Vaikka mieheni väitti, ettei tästä olisi seurannut mitään sellaista, en kuitenkaan pysty uskomaan, etteikö tekstarisuhde herätä mielenkiintoa hetken päästä siitä, että minkänäköisen ihmisen kanssa sitä tekstailee ja ihan silkasta uteliaisuudesta haluaa tavata. Ja jännitys tapaamisessa johtaa toiseen asiaan, ja jos synkkaa, niin ties mihin johtaa...varsinaiseen pettämiseen. No, tämä on vain jossittelua tässä vaiheessa, mutta pettynyt mieli valitettavasti usein jossittelee ja pahentaa asioita.
Mikä minua kiinnostaisi kuulla, on mielipide tällaisista "suhteista" ja syyt niihin. Eli miksi tällaista pitää tehdä jos kaikki on väittämän mukaan suhteessa hyvin? Minkälaista jännitystä se elämään tuo? Pönkittääkö itseluottamusta vai onko vain paha tapa? Millaisia odotuksia tällaisen "suhteen" aloittamisessa on? Haluaisin kovasti yrittää ymmärtää syitä. Voisinhan minä tietenkin aloittaa tällaista peliä itsekin, mutta minusta tuntuu, että voisin siitä vielä huonommin kuin nyt voin...joten taidan jättää tekemättä.
on todellakin voinut parantaa tapansa, mutten yhtään ihmettele miksi suhtaudut niin varauksellisesti...
Jälleen uusi viesti tyyliin "mieheni viestittelee vieraan naisen kanssa - pettääkö hän". Mikä teitä oikein vaivaa? Jos mies etsii salaista seuraa, hänellä on pettäminen luultavasti mielessä. Voi selitellä itselleenkin, että hakee viatonta seuraa, mutta jos se on viatonta, miksei siitä voi kertoa? Mitä teidän pitää nähdä, että uskotte miehenne olevan epäluotettava? Onko niin, ettette usko, ennen kuin saatte ns. rysän päältä kiinni? Miksi pitää odottaa niin pitkälle?
Vähän sama tilanne on heillä, joita mies läpsii suuttuessaan. Siitä läpsimisestä on lyhyt matka hakkaamiseen. Sitten hakkaamisen jälkeen ihmetellään, että kuinkas nyt näin? Jos äijä etsii salaista seuraa netistä, vaihtakaa äijää. Jos mies on tyytyväinen suhteeseen, hän ei etsi deittiseuraa netistä.
Kyllä kai se näin on kuin kirjoitat. Tai siis ihan varmasti on. Ei kai sitä oikeasti odota mitään, sitä vain toivoisi niin hartaasti, että asia ei ole sitä mitä epäilee/tietää. Kun rakastaa haluaa myös luottaa, ja valitettavasti vetää itseään nenästä sen prosessin aikana. Kyllähän sitä jo tietää, että mies on epäluotettava kun alentuu kännykkää katselemaan, mutta toivo elää, että itse kuitenkin olisi väärässä.
Seuraava kysymys, miksi mies sitten itkee ja vakuuttaa, ettei enää jatka tällaista heti kun jää kiinni? Miksi vakuutetaan että rakastetaan, suhde toimii ja mikään ei ole vialla? Minä itse en naiviin onnellisen rakastuneena mieheeni ole löytänyt mitään vikaa (no, nyt löysin tietysti) suhteessa, joka pitäisi aiheuttaa muiden naisten seuran hakemista, eikä miehenikään pysty/halua selitystä siihen antaa.
Kyllä kai se näin on kuin kirjoitat. Tai siis ihan varmasti on. Ei kai sitä oikeasti odota mitään, sitä vain toivoisi niin hartaasti, että asia ei ole sitä mitä epäilee/tietää. Kun rakastaa haluaa myös luottaa, ja valitettavasti vetää itseään nenästä sen prosessin aikana. Kyllähän sitä jo tietää, että mies on epäluotettava kun alentuu kännykkää katselemaan, mutta toivo elää, että itse kuitenkin olisi väärässä.
Seuraava kysymys, miksi mies sitten itkee ja vakuuttaa, ettei enää jatka tällaista heti kun jää kiinni? Miksi vakuutetaan että rakastetaan, suhde toimii ja mikään ei ole vialla? Minä itse en naiviin onnellisen rakastuneena mieheeni ole löytänyt mitään vikaa (no, nyt löysin tietysti) suhteessa, joka pitäisi aiheuttaa muiden naisten seuran hakemista, eikä miehenikään pysty/halua selitystä siihen antaa.
Mies voi haluta ns. rusinat pullasta. Eli hän saa sinulta turvallisen parisuhten ja arkielämän. Vieras nainen antaa jännitystä ja ihastumista rakastumista. Hän saa siis kaiken: turvallisen mutta tylsän arjen ja epävarman mutta jännitävän suhteen.
Voi käydä kuitenkin lopulta niin, että kun hän riittävästi rakastuu johonkin toiseen, hän jättää sinut. Ei vain uskalla jättää ennen kuin uusi suhde on varma.
...luulisi kuitenkin, että tässä suhteessa vielä se rakastuminen ja jännitys olisi voimassa myös hänen kohdallaan. Minun kohdallani se nimittäin on pysynyt voimassa. Olemme mieheni kanssa olleet vain kaksi vuotta yhdessä, asumme työn takia eri paikkakunnilla, joten näemme vain viikonloppuisin ja lomien aikana. Arkielämää ei perinteisessä mielessä ole edes voinut vielä syntyä. Joka perjantai kun olen menossa kotiin tai hän on tulossa minun luokseni tänne, perhoset vilisevät vatsassani ja päivä on tooooosi pitkä. Rakastun/ihastun uudelleen joka viikonloppu, ja niin hänkin väittää tekevänsä. Yksinäisyyttään arkisin hän enimmäkseen moittii.....joten en vain jaksa/pysty/kykene/halua(?) ymmärtämään hänen käytöstään eikä hän ole minulle osannut tarpeeksi hyvin selittää syytä siihen.
Mutta kait se niin on, että minun on otettava lusikka kauniiseen käteen, avattava silmiäni, ja mietittävä tätä parisuhdetta uudelleen. Kova pala se kuitenkin on, ja toivon että seuraukset hänen mielestään ovat sen arvoisia. Kyllä kai se kännykkä lämmittää paremmin kuin minä. Ainakin toivon niin.
Tuo selityksesi hieman valaisi asiaa lisää. Ehkä miehellesi ei pidemmän päälle sovi kaukosuhde. Onko lähitulevaisuudessa näköpiirissä sitä, että muuttaisitte yhteen? Voikin olla, että miehesi kaipaa ns. tavallista perhe-elämää. Olen itsekin jonkin aikaa elänyt kaukosuhteessa nykyisen vaimoni kanssa. Kyllä se jotenkin meni, mutta koko ajan oli tunne, että tulevaisuutta ei voinut kunnolla suunnitella, kun ei tiennyt edes sitä, että missä asutaan jatkossa. Ehkä miehesi kaipaa vakiintuneempaa olotilaa - jotain semmoista, että voisi kanssasi haaveilla jo perheestä?
...lähitulevaisuudessa, eli parin seuraavan vuoden aikana ole sitä mahdollisuutta, että asuisimme samalla paikkakunnalla. Kuitenkaan välimatka ei ole kovin pitkä, noin 130 km, mutta se tekee kuitenkin mahdottomaksi ajaa töihin joka päivä. Perhettä emme ole edes aikoneet perustaa, siis mikäli perheellä tarkoitat lapsia, (voihan perhe olla myös vain kaksi henkilöä), koska emme enää ole sitä ikäluokkaa, 40 molemmat, ja aikuisia lapsia aikaisemmista liitoista molemmilla. Tapaamiset ajoittuvat perjantai-iltapäivästä maanantai-tiistaiaamuun, riippuen miten voi liuku töissä sillä viikolla. Kyllä minunkin oloni on yksinäinen ne illat kun en tapaa miestäni, minäkin kaipaan häntä ja on ikävä, mutta yritän viettää aikaa ystävien seurassa, kurssittaa itseäni, lukemalla ja katsomalla televisiota, ja joskus viihdyn ihan hyvin olla yksin. Ei ole ollut halua/tarvetta/edes käynyt mielessä hakea deittipalstoilta seuraa ikävääni. Miksi sitten hän on kokenut sitä tarvetta? Mitä hän siitä saa? Ja miksi ihmeessä ei sitten jos haluaa seuraa, voi hakeutua ystävien/sukulaisten seuraa tai vaikka ihan uutta miespuolista kaveria niiltä palstoilta? Olen minä ymmärtänyt että siellä on yksinäisiä heteromiehiä jotka kaipaavat juttuseuraa toisilta miehiltä. Miksi juuri naista?
Tarkoitin perheellä lähinnä sellaista olotilaa, että "tämä on nyt tässä". Minulle tuo teidän suhteenne olisi vain puolinainen suhde. Se olisi välitila, josta koko ajan odottaisin parempaa. Minusta suhde on lopulta riittävä vasta siinä vaiheessa, kun on yhteinen koti. Jos miehesi ajattelee, kuten minä, hänelle ei teidän suhteenne enää riitä. Ehkä hän haeskelee naisystävää, jonka kanssa voi perustaa yhteisen kodin.
Olen kuitenkin teitä ainakin kymmenen vuotta nuorempi, joten voi hyvinkin olla, että miehelläsi on erilaiset ajatukset kuin minulle.
...on (tai ainakin olen luullut niin) että me olemme molemmat ajatelleet "tämä on nyt tässä". Olimme tosi onnellisia mennessämme naimisiin, ja tieto oli jo silloin ettei pariin vuoteen vielä pysty asumaan saman katon alla jatkuvasti. Luulin, että olimme edelleen onnellisia....
Yhteinen koti meillä on, mutta minä en ole siellä 7 päviää viikossa. Mutta onhan niitä miehiäkin jotka joutuvat työnsä puolesta olemaan viikolla paljon poissa. Onko kotona olevalla naisella silloin oikeus hakea heti toisen naisen seuraa, jos ikävöi miestään? Ja miksi aina naisen pitäisi asialle tehdä jotain? Minä viihdyn työssäni ja tämä on projekti joka kestää vielä pari vuotta. Mieheni ei viihdy omassa työssään, vain on haku päällä koko ajan (senkin suhteen =)onneksi sarkasmihuumori vielä jonkun verran tallella), mutta jostain kumman syystä ei paikkakunnalla missä minä olen töissä, vaan kotipaikkakunnallamme. Meillä ei ole mitään, mikä välttämättä pakottaisi meidät sinne jäämään.
Kiitos sinulle kuitenkin kun yrität valaista minua vähän tässä asiassa ja miehisessä ajattelussa, iästäsi huolimatta. Luultavasti tänään selviää paljon asioita, kun pääsen kotiin ihan silmätysten selvittämään asiat hänen kanssaan.
En minä ole missään vaiheessa tarkoittanut, että miehelläsi olisi oikeus hakea uutta suhdetta, jos on sinun kanssasi naimisissa. Enkä ole tarkoittanut, että nimenomaan sinun pitäisi jotain tehdä. Ajatukseni oli, että elämäntilanteenne ei ehkä tällä hetkellä riitä miehellesi, ja hän siksi hakee jotain uutta. Ehkä jotain tarttis tehdä, mutta te päätätte itse, mitä teette ja mitä ette.
selvennyksestä. Reagoin ehkä turhaan ja ymmärsin väärin, koska yleinen mielipide kuitenkin usein on, että naisen on se muutos tehtävä ja vastuu kannettava, mikäli joku ei toimi. Itse olen sitä mieltä että tämä on kahden kauppa....molemmilla sama vastuu ja velvollisuus saada se toimimaan. Valitettavasti olen saanut sen verran paljon vastarintaa jos joskus mielipidettäni olen tällaisissa keskusteluissa esittänyt, sekä miehiltä että naisilta, että äksyn aika äkkiä tästä aiheesta =)Olen iloinen jos joku on asiasta kanssani samaa mieltä
Elämäntilanne ei välttämättä minullekaan ehkä riitä, mutta miehessäni ja minussa näyttää olevan se olennainen ero, että minä nään jossain vaiheessa positiivisen tulevaisuuden yhdessä samalla paikkakunnalla arkisinkin, kun taas mieheni ei ilmeisesti ole yhtä pitkäkestoinen positiivisuudessaan, vaan hakee sitten sitä uutta. Ja heti....
Jotain tarttee tehdä, siinä olet aivan oikeassa, mutta mielummin yhdessä. En tiedä olenko tyhmän rakastunut vai vain tyhmä kun kuitenkin toivon tämän selviävän, ei toistuvan, ja avioliiton jatkuvan?
Mitä ihmettä se on kun kaikkea epäillään ja vahditaan ja kytätään ja selvitetään, katsos taitaa kuitenkin olla omista tunteita kyksymys, kohdehan on nainen mistä te kumppanianne yritätte vieroittaa. Jos te aiotte että miehenne rakastaisi teitä niin kai te haluatte että hän ensinnäkin kiinnostuu naisesta ja sittenhän on vain niin että luottamus ja avoimmuus onkin se rakastamisen merkki sillä ei toinen nainen vie teidän miestänne vaan te työnnätte sen kun yritätte omistaa. Sillä sinuakaan ei omista kukaan ei edes mies kumppanisi , hän haluaa että sinusta on kiinnostunut muutkin kuin hän.
Mustis on voitettavissa , yrittäkää edes.
...saattaa myös olla niin, että nainen ei missään nimessä edes pahimmissa painajaisissaan ole edes osannut kuvitella, että mies pettäisi. Mutta kun käytös muuttuu niin, että kännykällä pelataan salaa, mumistaan vessassa puhelimessa, käydään viemässä roskia vaikka roskis on puolityhjä ja sitä viedään melkein toista tuntia ihmeellisen selityksen kera ym. kummallisia asioita mitä ei aikaisemmin ole esiintynyt niin kait sitä tyhmempikin alkaa epäillä että jotain on vialla ja jotain salataan. Vai onko tämä sinun mielestäsi ihan normaalia käytöstä mieheltä? Ja jos käytös muuttuu noin paljon, niin totta kai sitä normaaliälyinen ihminen alkaa epäillä, kytätä ja selvitellä! Vai eikö muka? Ja vieroitus muista naisista on kyllä minun mielestäni ihan kohdallaan, mutta sitä täytyy haluta itse...
Avoimuus, rehellisyys ja luottamus toista kohtaan on todellakin rakkaudessa yksi tärkeimmistä asioista. Mutta muista myös että kaikkia näitä täytyy ansaita, ne ei tule itsestään.
Eikä kukaan nainen todellakaan vie miestäni minulta, hän kyllä osaa ihan itse kävellä. Toinen nainen saattaa edesauttaa että mieheni kävelee pois luotani, mutta ihan varmasti sen tekee itse!
Kyllä mieheni saa olla muiden naisten kiinnostuksen kohde, millä lailla minä edes pystyisi sitä kieltämään? Mutta en hyväksy enkä halua, että mieheni vastaa siihen kiinnostukseen, kuinka myöskään en minä vastaa muiden miesten kiinnostuksenosoituksiin myöntävästi.
Mikäli ette miehet halua, että nainen on teistä mustasukkainen, älkää sitten pelatko salaa peliä vaimonne selän takana. Salailu kyllä valitettavasti näkyy päältä ennemmin tai myöhemmin!
kyllähän avo-ja avioliiton tietyllä tavalla tarvii vapaata olla ja omia juttuja pitää olla.Mutta jokaisessa parisuhteessa on hyvä sopia "pelisäännöt" ja toisen parin suhteessa ne voi olla väljemmät kuin toisen.Siihempä ei ole kenelläkään oikeastaan mitään nokan koputtamista kuten meilläkin on yhteissopmus ettei baarissa tanssita hitaita toisten kanssa koska siinä ollaan niin lähekkäin.Eri asia on vaikka valssi.Tämä siis meillä,tiedän monia joilla o vapaampaa,mutta ei välttämättä onnellista.Pelisäännöt ovat siitäkin hyvä juttu ettei toinen voi ajatella ryhtyessään pettämään että "kyllä se antaa anteeksi" kun jo tietää jos on asioista sovittu että on turha tulla ruikuttamaan..