Oli Savon Sanomissa hyvä juttu Jaakko Teposta. IS on niin kepulainen, että ei julkaise oman paikkakunnan pojasta juttuja kai tietäen, että Jaska ei ole kepulainen.
Kepuiisakki
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin se menee, paljon on molemmissa lehdissä yhteisiä henkilöhaastatteluja kepulaisista. Miksi lehden pitää olla puolueellinen?
Ja toimittajien, miksi?
Vähän siinä SS jutussa kolahti etteekö myö iisalamelaeset oes muka tykätty Juakko Teposta, se on kyllä ooto väete. Myöhän tykättiin.
Muistan kun laetoin uuteen Pioneer stereosoettimeen Juakko Tepon Pamelan soemaan niin olhan viimesen piälle hyvin tehtyä mussiikkia.
Lähti pölyt verhoesta ja matoesta kun laetto Pamelan soemaan ja nupin kuakkoon. Sillon elettiin 80-luvun alakua ja eepä juohu äkkiä mieleen oesko mikkään mussiikki kappale ennen eekä jäläkeen rullannu semmosella rytmillä ja voemalla etteen päen ku Juakon Pamela. Jo se mopon moottorin iän siinä alussa, ihan mahoton.
Mulla on kaekki Jaskan levyt, joskus soettelen tuntikaasia.
Kansa tykkäsi, mutta olen saanut jostakin sen käsityksen, ettei silloiset päättäjät arvostaneet Teppoa ja hänen tekemisiään. Yritti taistella tuulimyllyjä vastaan, ja päätti sitten muuttaa Ylämyllylle.
Havaittu on. Ei tarvitse olla kummoinenkaan esiintyjä, tai artisti, kun on vaan kepu, on tilaa lehdessä isojen kuvien kanssa. 0
Avaajalta on jäänyt huomioimatta se, että Keskisuomalainen-konsernissa Iisalmen Sanomat kuuluu alempaan kategoriaan kuin Savon Sanomat. Tämä näkyy siten, että monesti Iisalmen kannalta merkittävät uutiset julkaistaan Savon Sanomissa aiemmin kuin Iisalmen Sanomissa.
En ryhdy luettelemaan esimerkkejä, sillä en muista niistä puoliakaan. Tuoreimman tapauksen tuon kuitenkin esille. Uutinen Profile Vehicles Oy:n toimitusjohtajan Marko Revon menehtyminen uutisoitiin Iisalmen Sanomissa yhtä päivää myöhemmin kuin Savon Sanomissa.
On siis turha kuvitella, että Iisalmen Sanomat saa vapaasti uutisoida. Konserniohjausta on ainakin riittävästi, todennäköisesti liikaakin.
Mörköjä saa nähdä vapaasti. Iisalmen Sanomien tapauksessa mörkönä ei kuitenkaan ole keskustalaisuus.