Koiran menetys

Olen kuullut kaikilta, kuinka tuo läheisen karvaturrin poismeno sattuu mutta suhtauduin asiaan skeptisesti. Mutta eilen kun tämä sattui omalle kohdalle, niin allekirjoitan kaiken ja enemmänkin. Olimme pitkään pohtineet ratkaisua, ja keskustelleet monen eläinlääkärin kanssa ja tämä oli ainoa vaihtoehto rakkaan kaverin parasta ajatellen. Vaimoni ei pystynyt lähtemään sinne, koska kyseinen koira oli enemmän vaimoni kuin minun. Siinä kun ajelimme koiran kanssa kahdestaan eläinlääkäriin aloin tuntea suunnatonta surua ja sääliä kaveriani kohtaan. Hän oli täynnä elämäniloa, mutta sairaus koversi hänen vointiaan päiväpäivältä enemmän. Lopulta kun saavuimme eläinlääkäriin, ja menimme kahvihuoneeseen odottelemaan lääkäriä. Kun lääkäri saapui, kävimme vielä kaikki vaihtoehdot läpi, ja lääkäri sanoi ettei ole muuta tehtävissä, jos koiran parasta ajatellaan. Kun hän rauhoitti kaverini piikillä, ja meni hakemaan nukutus aineen ja viimeisen piikin en voinut muuta tehdä kuin itkeä ja katsoa tuota rakasta karvaturriani, joka makoili seesteisenä viltin päällä. Pian lääkäri tuli, ja antoi nukutusaineen ja viimeisen piikin. Aikansa kuunneltuaan sydänääniä hän sanoi, ettei sydän enään lyö ja otti osaa menetyksestä. Silloin taivas repesi ja vettä alkoi satamaan kuin saavista kaataen, samalla kun itselläni valui kyyneleet valtoimenaan. Yritin kasata itseäni, ja menin koirani viereen makoilemaan ja silittämään sitä. Hän näytti niin rauhalliselta siinä makoillessaan, kiitin häntä kaikesta mitä koimme yhdessä ja kannoin hänet peräkonttiin hänen lempiviltissään. Toivon että hän vihdoin löysi rauhan, ja kun joskus kohtaamme taas hän on yhtä eloisa kuin pentuna kun hänet haimme. Lepää rauhassa rakas ystävä ❤️
3120
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Äänestä

Osanottoni 💐
Eläinkaverin kuolema on aina hirveää olipa hiiri tai koira :(

1Äänestä

Läheisen lemmikin menetys on kova asia, tiedän kokemuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen kuullut kaikilta, kuinka tuo läheisen karvaturrin poismeno sattuu mutta suhtauduin asiaan skeptisesti. Mutta eilen kun tämä sattui omalle kohdalle, niin allekirjoitan kaiken ja enemmänkin. Olimme pitkään pohtineet ratkaisua, ja keskustelleet monen eläinlääkärin kanssa ja tämä oli ainoa vaihtoehto rakkaan kaverin parasta ajatellen. Vaimoni ei pystynyt lähtemään sinne, koska kyseinen koira oli enemmän vaimoni kuin minun. Siinä kun ajelimme koiran kanssa kahdestaan eläinlääkäriin aloin tuntea suunnatonta surua ja sääliä kaveriani kohtaan. Hän oli täynnä elämäniloa, mutta sairaus koversi hänen vointiaan päiväpäivältä enemmän. Lopulta kun saavuimme eläinlääkäriin, ja menimme kahvihuoneeseen odottelemaan lääkäriä. Kun lääkäri saapui, kävimme vielä kaikki vaihtoehdot läpi, ja lääkäri sanoi ettei ole muuta tehtävissä, jos koiran parasta ajatellaan. Kun hän rauhoitti kaverini piikillä, ja meni hakemaan nukutus aineen ja viimeisen piikin en voinut muuta tehdä kuin itkeä ja katsoa tuota rakasta karvaturriani, joka makoili seesteisenä viltin päällä. Pian lääkäri tuli, ja antoi nukutusaineen ja viimeisen piikin. Aikansa kuunneltuaan sydänääniä hän sanoi, ettei sydän enään lyö ja otti osaa menetyksestä. Silloin taivas repesi ja vettä alkoi satamaan kuin saavista kaataen, samalla kun itselläni valui kyyneleet valtoimenaan. Yritin kasata itseäni, ja menin koirani viereen makoilemaan ja silittämään sitä. Hän näytti niin rauhalliselta siinä makoillessaan, kiitin häntä kaikesta mitä koimme yhdessä ja kannoin hänet peräkonttiin hänen lempiviltissään. Toivon että hän vihdoin löysi rauhan, ja kun joskus kohtaamme taas hän on yhtä eloisa kuin pentuna kun hänet haimme. Lepää rauhassa rakas ystävä ❤️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu