Lukekaa Hämeen sanomien uutinen

Anonyymi

Vakavasti puutteellinen viranomaisymmärrys lastensuojelusta tietää verorahojen, lasten turvallisuuden ja hermojen menetystä
17.10.2020
Kanta-Hämeessä lastensuojelun virheet ovat nyt herättäneet sekä valvojan että Hämeenlinnan kaupungin. Aluehallintovirasto on jo harkinnut erityisvalvontaa – ei lapsille vaan viranomaistoiminnalle.

Kokonaisuus on säälittävä vyyhti sekoilua, kavereiden ja itsensä työllistämistä, ”prosessien” parannusoperaatioita ja fokuksen hukkaamista. Kirjoitin vuosi sitten kolumnin siitä, että lastensuojelun asiakkaiden osuus kaikista lapsista ja nuorista on Hämeenlinnassa jostain syystä noin kaksinkertainen suhteessa valtakunnalliseen keskiarvoon.

Nettipalstoilla ja sähköpostissa äimisteltiin tästä syystä, miten paljon vihaan lapsia, ja tiedotettiin, että en ymmärrä lastensuojelusta mitään.

Monilla kriittisillä kommentoijilla tuntui olevan oma lehmä ojassa. Oma toimeentulo siis riippui siitä, että mahdollisimman moni nuori olisi lastensuojelun asiakas. Heidän kanssaan käytäisiin sitten kaverikiipeilemässä ja toveritivolissa veronmaksajien piikkiin.

Vain viestintuoja oli syyllinen.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hämeenlinnan lastensuojelun virheet herättivät sekä valvojan että kaupungin – Avi on harkinnut jo erityisvalvontaa
      16.10.2020
      Aluehallintoviraston ylitarkastaja Jaana Lohvansuu: "Useissa Hämeenlinnaa koskevissa lastensuojelupäätöksissä ovat toistuneet samat ongelmat." Kaupunki aikoo parantaa lastensuojelun prosesseja yhteistyössä valvontaviranomaisen kanssa.
      Etelä-Suomen aluehallintovirasto moitti toukokuisessa valvontapäätöksessään Hämeenlinnan lastensuojelua muun muassa asiakkaiden perusoikeuksien unohtamisesta. Hämeen Sanomat peitti kuvasta viranhaltijan nimen. Avi käsittelee lastensuojelun kanteluja tällä hetkellä reilusti yli vuoden viiveellä. Kuva: Soile Toivonen
      Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on huomauttanut Hämeenlinnan lastensuojelun menettelyvirheistä niin monta kertaa, että on jo harkinnut sen ottamista valvontaansa. – Päätimme kuitenkin olla tässä vaiheessa menemättä siihen, koska Hämeenlinna on itse... loppu aukenee tilaajille

      • Anonyymi

        Aijaa... no tilaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa... no tilaa.

        Toivottavasti avin tutkinta leviää myös aikuissosiaalityön, vanhus ja vammaispuolelle. Samanlaista kähmintää se niissäkin. Erilaiset auttamisfirmat, ryhmät, projektit tuodaan apuun puoliväkisin. Koska sitä kautta luodaan elanto. Jos puoletkaan tästä rahasta mitä auttajille maksetaan verorahoista annettaisiin suoraan avustettaville, niin olisiko heillä edes mitään ongelmia. Sairas systeemi mutta tätä se katainen vissiin tarkotti kun sanoi että voimme pestä toistemme paitoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti avin tutkinta leviää myös aikuissosiaalityön, vanhus ja vammaispuolelle. Samanlaista kähmintää se niissäkin. Erilaiset auttamisfirmat, ryhmät, projektit tuodaan apuun puoliväkisin. Koska sitä kautta luodaan elanto. Jos puoletkaan tästä rahasta mitä auttajille maksetaan verorahoista annettaisiin suoraan avustettaville, niin olisiko heillä edes mitään ongelmia. Sairas systeemi mutta tätä se katainen vissiin tarkotti kun sanoi että voimme pestä toistemme paitoja.

        Avikin on palkkiovirkalafka. Mitä järkeä on kytätä omia? Kateusko vai alkaako helppo raha loppua?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe