Syksykö on, vai kevät?

Anonyymi kirjoitti:

Jos he­räi­sin sy­väs­tä unes­ta tai ta­jut­to­muu­des­ta, joka oli­si ir­rot­ta­nut mi­nut ajan­ku­lus­ta ja kä­ve­li­sin joen ran­taan, tie­täi­sin­kö on­ko ke­vät vai syk­sy?

On sa­teis­ta ja ko­le­aa, tai­vas on har­maan pil­ven ta­ka­na. Ran­nan pal­jaat koi­vut ojen­te­le­vat mus­tia ok­si­aan. Ve­si­pi­sa­rat ti­pah­te­le­vat niis­tä kas­voil­le. Mis­tä koi­vu tie­tää, on­ko ai­ka syn­nyt­tää sil­mut vai kul­jet­taa vii­mei­nen­kin elä­män­nes­te juu­riin?

Iso­kos­ke­lo­pa­ris­kun­ta lii­kah­taa sil­lan al­ta kul­ki­jan häi­rit­se­mä­nä ui­maan. Urok­sen mus­ta­val­kea hah­mo saat­te­lee suk­laan­rus­ke­a­päis­tä naa­ras­ta, tark­kai­lee häi­rit­si­jöi­tä val­mii­na puo­lus­ta­maan puo­li­so­aan. Naa­raan pää kään­tyi­lee her­mos­tu­nee­na, tuk­ka­töyh­tö hei­lah­taa, te­rä­vä­päi­nen pit­kä nok­ka rik­koo saa­ren sil­hu­et­tia. Pa­ris­kun­ta li­puu le­vo­ton­ta reit­ti­ään koh­ti joen kes­kus­taa toi­sis­taan har­hau­tu­en. Sen ta­jut­tu­aan pa­laa­vat yh­teen.

Jos oli­sin ve­si­lin­tu, oli­sin mie­lel­lä­ni iso­kos­ke­lo­naa­ras. Sen höy­hen­pu­vun vä­rit ovat läm­pi­mät ja hap­sot­ta­va töyh­tö vil­li. Asus­te­li­sin kir­kas­ve­ti­sel­lä, ka­rul­la jo­el­la tai jär­vel­lä. Eläi­sin ve­den liik­kees­sä, su­kel­tai­sin mus­taan su­laan et­sien pik­ku­ka­lo­ja ra­vin­nok­si. Il­tai­sin jär­vi­ruo­ko huo­jui­si aal­to­jen kei­nus­sa ja tuu­dit­tai­si vä­sy­neen lem­pe­ään uneen. Aa­mul­la he­räi­sin leh­to­ker­tun hil­pe­ään lau­luun. Sou­tai­sin se­lil­lä, ui­sin pou­ka­miin, hais­te­li­sin tuul­ta.

Ran­ta­hie­ti­kot lois­ta­vat kel­tai­sen­rus­kei­na. Mis­tä ne tie­tä­vät, kos­ket­ta­vat­ko pian kuu­mi­na ke­sä­päi­vi­nä juok­se­vien las­ten jal­ko­jen ke­ve­ät pai­nal­luk­set nii­den pin­taa? Vai on­ko ai­ka muis­tel­la juu­ri men­nyt­tä ke­sää, et­siä vii­le­ne­väs­tä hie­kas­ta vii­meis­tä ja­lan­pai­nu­maa, jota aal­lot ei­vät ole huuh­to­neet pois?

Syk­syn vah­va kos­ke­tus on läs­nä ve­des­sä aje­leh­ti­vas­sa puun­kap­pa­lees­sa ja tuu­len ran­ta­ve­teen len­nät­tä­mäs­sä ok­san­ka­rah­kas­sa. Jo­kea rai­doit­ta­vat mus­tat tyy­net lai­kut, tuu­len­vi­re sär­kee pin­taan le­vot­to­mia, kyl­miä vä­rei­tä. Ku­lot­tu­nut ruo­ho reu­nus­taa ran­to­ja, mus­tat ki­vet rik­ko­vat vai­to­nai­si­na ve­den pei­lin. Har­maa­lok­ki on jäh­met­ty­nyt ki­vel­le kuin odot­ta­en, kuun­nel­len.

Haa­van­leh­tien nah­kea mat­to peit­tää pol­kua. Tätä pol­kua pit­kin juok­sin ke­säi­sin lap­se­na lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja ke­pein ja­loin ve­den vii­le­än kos­ke­tuk­sen odo­tus ihol­la­ni. Sil­loin tie­sin, et­tä on kesä.

Mis­tä tie­dän nyt, on­ko syk­sy vai ke­vät, kun met­sä on hil­jaa, tuu­li­kin? Kuus­ten sy­vän­vih­reä muu­ri vai­men­taa kau­pun­gin le­vot­to­mat hä­ly­ää­net. Kät­key­dyn met­sän tyyn­nyt­tä­vään hil­jai­suu­teen. Ka­ner­van li­lan­mus­tat var­ret rik­ko­vat puo­lu­kan­var­pu­jen vih­re­än ma­ton. Met­säs­sä tirs­kah­taa pu­na­rin­nan ään­näh­dys, kuin se kut­sui­si ys­tä­vää, joka on len­tä­nyt jo pois.

Mis­tä tie­dän, on­ko hy­väs­tien ai­ka? Vai on­ko ai­ka rä­jäh­tää hen­git­tä­mään ke­vään hur­mi­o­ta? Tun­tee­ko sy­dän jää­hy­väis­ten tum­muu­den vai ta­ju­aa­ko se, et­tä tämä het­ki on uu­den al­ku?

Aulikki Piirainen

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä