Vanhusten hoitokotien

hoitolaitoksien tulee testata jokainen työntekijä päivittäin eli siis kerran päivässä. Tällöin ei tarvitse sitten miettiä, onko tartunnan saanut oireettomalta työntekijältä. Kaikenkaikkiaan tämä olisi jo laissa säädettävä. Nimittäin hoitohenkilökunta on yleensä nuoria naisia, joilla kouluikäisiä ja tarhaikäisiä lapsia liikkuu porukoissa. Puoliso oletettavasti tekee työtä jossakin, tuskin ihan yksin. Kaupoilla pitää käydä myöskin. En uskokaan hoiturien pitävän niin tarkkaa siitä, keitä sitten tapaavat työpäiviensä jälkeen ja viikonloppuisin.

Toivotaan, mahdollisimman pian kerran päivässä jokaiselta työntekijältä koronatesti . Niitä on pikatestejä myöskin, niin vastauksen saa nopeasti.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samaa mieltä. Miksi tätä ei ole jo aloitettu Turussa?

Äänestä

Ei riitä rahat lähes 200€ maksaviin testeihin eikä ainakaan sitten sairaala hoitoihin tuolla ehdotuksella.
Nyt on aika kovistella kaikkia vastuuseen, kun ei näytä menevän päähän, että vastuu on jokaisella.
Nuoret hilluu niin kuin ei mitään ja osa aikuisista änkyttää vastaan koko ajan.
Maksun aika tulee. Ja maksun aika on pitkä. Monelle sitä iloa riittää hautaan saakka.

Äänestä
  • Ihan niinkuin tuohon uskoisi, että rahat eivät riitä. Kyllä ne riittävät, mutta kun ei ole halua turvata vanhusten terveyttä tänä pandemia-aikana.
    Rahat riittävät niin moneen muuhun vielä monin kerroin kalliimpiin asioihin, mutta tähän vanhustenhoitoon ei sitten millään.

    Pitää muistaa niin me kaikki vanhenemme, jokainen meistä. Myöskin nuo rahanhimoiset kulta-ahneet, hekin vanhenevat. Olisiko nyt sellaisia rikkaita, jotka laittaisivat kortensa kekoon, jotta saataisiin hoivatyössä olevat testattua joka päivä.

    Yritykset ovat jatkuvasti saamassa koronatukea ja nytkin kuulemma lisää. Miksi ei voida noita testejä millään maksaa????

    Äänestä

Ei riitä raha. Mitä järkeä on testata joka päivä , sitä en ymmärrä?
Jos jotain olisi ehkä asiallista päivittäin testata niin henkilökuntaa. Hehän liikkuvat hoitopaikkojen ulkopuolella ja voivat olla tartunnan saaneita.
Tulos testistä tosin ei tule heti vaan muutaman päivän kulutta.
Mieluummin tuo raha mikä vanhusten testaamiseen menisi olisi käytettävä vanhusten hoitoon.
Itse kuulun riskiryhmään, mutta en ymmärrä tuota päivittäistä testaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

hoitolaitoksien tulee testata jokainen työntekijä päivittäin eli siis kerran päivässä. Tällöin ei tarvitse sitten miettiä, onko tartunnan saanut oireettomalta työntekijältä. Kaikenkaikkiaan tämä olisi jo laissa säädettävä. Nimittäin hoitohenkilökunta on yleensä nuoria naisia, joilla kouluikäisiä ja tarhaikäisiä lapsia liikkuu porukoissa. Puoliso oletettavasti tekee työtä jossakin, tuskin ihan yksin. Kaupoilla pitää käydä myöskin. En uskokaan hoiturien pitävän niin tarkkaa siitä, keitä sitten tapaavat työpäiviensä jälkeen ja viikonloppuisin.

Toivotaan, mahdollisimman pian kerran päivässä jokaiselta työntekijältä koronatesti . Niitä on pikatestejä myöskin, niin vastauksen saa nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu