Onko Maisan läheisilläkään helppoa?

Anonyymi

Maisalla on vaikeaa, on tunnustanut sen itsekin monin itkuin, mutta onko helppoa hänen lähipiirilläänkään.

JOS kirjan väitteet Maisan itkukiukuista pitävät paikkansa, säilyykö maltti kotonakaan, kun kaikki ei nyt mene mielen mukaan?

Voi olla, että leppoisat pullanpaistot ovat harvassa.

26

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikolle taitaa ainakin vielä mennä itkut läpi ja uskoo kaiken mitä Maisa hänelle sepustaa

      • Anonyymi

        Oikeesti surullista sen Maisan pojan takia kun joutuu kärsii äitinsä tyhmyydestä. Ihan turha luulla ettei lapset tiiä ja kuuntele aikuisten puheita.

      • Anonyymi

        Onkos se Klaukkalan uusikkokoti kenties kalustettu niillä tavaroilla jotka Maisa vei
        kun Jartsa oli Japanissa??
        Mikäli näin niin ken onkaan se rötösherra???

    • Anonyymi

      Noin yleisesti, jos kansalaisella olisi sangen värikäs negatiivinen historia ja sitä olisi lehdet käsitelleet vuosien ajan, kyllä puolisolla pitää olla suurta rakkauutta tai lehmän hermot. Ihan varma, että suku, työyhteisö, kaverit käyvät lukemassa jutut.
      Muutaman kansalaisen vanhemmat saattaa tuntea suurta häpeää, mutta minkäs aikuisille lapsille teet.
      Itse en haluaisi lukea puolisostani p@@@a juttuja. Onneksi olen sinkku.

      • Anonyymi

        Häpeääkö Maisan äiti ja isä tytärtään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeääkö Maisan äiti ja isä tytärtään?

        Eiköhän kaikki vanhemmat rakasta lapsiaan, ja puolustavat näitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän kaikki vanhemmat rakasta lapsiaan, ja puolustavat näitä.

        Itseasiassa ei.. katsoa ympärillesi ja jutusta ihmisiä niin näet millaiset välit yhdellä jos toisella on lapsiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa ei.. katsoa ympärillesi ja jutusta ihmisiä niin näet millaiset välit yhdellä jos toisella on lapsiinsa.

        On ihmisiä, joita on vaikea rakastaa..vanhempienkin 😢.

    • Anonyymi

      Olisiko tämä nyksä muutenkin b-suunnitelma, joka piti pelata maaliin, että pääsi sössityn rallikuskiepisodin jälkeen loistamaan onneaan ja laulamaan ja tanssimaan?

      Niin ja kertomaan siitä, miten kauheaa elämä on ollut. Siinä maailman ihanin anoppikin unohtui.

      • Anonyymi

        Todella surullista ja se ulostulo ilmapiiristä oli naurettava ja taatusti loukkaava niitä ahkeria ihmisiä kohtaan, jotka eivät ehtineet ihailla ja jutustella uhrautuvan neidon kanssa. Ihan eri juttu olla lähihoitajana kuin tepastella koneen käytävällä hymyilemassä maksaville asiakkaille tai kantaa drinkkiä ja pähkinöitä huulet törröllään.

        Onhan se nyt hienompaa olla putkipiika kuin lähihoitaja!

      • Anonyymi

        Joo ei kauaa kantanut korttansa kekoon. Taisi olla liian raskasta työtä hänelle. Ei siellä varmaan voi pitää tekokynsiä tai ripsiä, eikä tekotisseistäkään ole apua 😂

    • Anonyymi

      Taitaa olla Maisan läheisin tuo rakkain eevakatariina, jonka kanssa lomailee. Niin on söpöä että... Mitään ei tapahdu ilman rakasta eevakatariinaa...mahtaa Mikkoa tökkiä tuo kolmas pyörä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti bestis pitää oman miehensä erossa julkusta. Julkku on yhden sydänystäväsuhteen pilannut pettämisellä sydänystävän miehen kanssa. Julkku oli tuolloin myös naimisissa tahollaan.

        Joo. Voi loppua rakkaus äkkiä. Riippuu tietty siitä onks kaverilla rahaa..

      • Anonyymi

        Maisalla ei kyllä ole niin paljon valtaa, että voisi pelotella ketään hiljaiseksi!
        Paitsi jos sanan säilä lentää puolin ja toisin. Kyllä se ne jutut joskus tulee esiin, toinen asia on, onko tarpeen.

        Sitäpsitsi peloittelu ja uhkaaminen on rikos. Pitää muistaa, että tavallaan Maisa ei ole yhtikäs mitään. Ei tehnyt tai saanut aikaiseksi mitään positiivista.
        No, itkua ja kyyneleitä osaa suoltaa.

      • Anonyymi

        Ahaa ei siis savua ilman tulta.??
        Ilmankos Veitolakin valkopesi Maisulin ja hyvin huolella...
        Puhdistuuhan se likaisinkin matto kun riittävän pitkään sitä nuoleskelee...

    • Anonyymi

      maisa itkee raivoo ja huutaa, mutta mikko kantaa kaiken eteen höpsö kun on eikä siitä sen enempää...

    • Anonyymi

      Maisa kuka?

      • Anonyymi

        Kysyikö miehesi sitä?

    • Anonyymi

      Olen vuosia seurannut Maisaa ja uskon siihen että on hyvin menestynyt lähihoitajaopinnoissa koska häneltä löytyy kunnianhimoa ja sinnikkyyttä. Olen itsekkin käynyt saman koulutuksen ja ei se nyt todellakaan mitään rakettitiedettä ollut 😂. Lentoemännäksi on vaikeampi päästä ja varmaan hyvä kielitaito on siihen Maisaa auttanut.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Lentoemännäksi Maisukka pääsi vain julkisuuden takia. Maisahan mainostaa työtään ja työnantajaansa ilmaiseksi somessa. Lentoemännän kurssit eivät ole mitään vaativia. Kohtuullinen englannin kielen taitokin riittää.

        Maisa tuski olisi edes päässyt kurssille, mutta kun oli kuuluisa puoliso. Uskottiin Maisan tuovan lisäarvoa brändiin. Toisin kävi.

        Niin ja yksi kriteeri on kurssille pääsyyn että on hoitoalan opinnot vaikka tää ei rakettitiede hoitaja niin siitä saa pisteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Lentoemännäksi Maisukka pääsi vain julkisuuden takia. Maisahan mainostaa työtään ja työnantajaansa ilmaiseksi somessa. Lentoemännän kurssit eivät ole mitään vaativia. Kohtuullinen englannin kielen taitokin riittää.

        Maisa tuski olisi edes päässyt kurssille, mutta kun oli kuuluisa puoliso. Uskottiin Maisan tuovan lisäarvoa brändiin. Toisin kävi.

        Finskihän irtisanoi juuri satoja lentoemäntiä..
        Taitaa tuo markkinjatilanne olla NYT se että päteviä ex-Finnair lentoemäntiä on tarjolla joka lähtöön...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      375
      3369
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      165
      1399
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1208
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1102
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      774
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe