Kysymys ei koske ainoastaan purjehdusta vaan kaikkea pitkäaikaista toimintaa, jossa nostetaan riskitasoa, mutta kysyn nyt purjehduksen näkökulmasta.
Tottuuko esimerkiksi maalman ympäri mentäessä riskeihin? Kaikkeahan ei voi hallita. Ei säätä eikä sitä, loukkaako itsensä vakavasti tai saako pahan sairastkohtauksen.
Pyöriväkö nuo asiat koko ajan mielessä vai tottuuko ne vain hyväksymään. ajatteluajasta ei ainakaan liene pitkillä ylityksillä puutetta.
Tottuuko esimerkiksi maalman ympäri mentäessä riskeihin? Kaikkeahan ei voi hallita. Ei säätä eikä sitä, loukkaako itsensä vakavasti tai saako pahan sairastkohtauksen.
Pyöriväkö nuo asiat koko ajan mielessä vai tottuuko ne vain hyväksymään. ajatteluajasta ei ainakaan liene pitkillä ylityksillä puutetta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Totta+kai+ihminen+adaptoituu+mihin+tahansa+riskeihin,+esimerkiksi+sota+tilanne.
Jotkut+tottuu,+jotkut+ei.+Kyllähän+jotkut+hyppäävät+vuoren+rinteeltä+liitopuvussa+kallion+reiästä+läpi,+vaikka+kuoleman+riski+on+huomattava.++Yksi+hyppy+500:sta+johtaa+kuolemaan.+Jos+teet+sata+hyppyä,+todennäköisyytesi+kuolla+on+20%.
18%,+mutta+kuitenkin.+Sitä+luokkaa
Kallionreiästä+läpi+hypättynä+100+hyppyä+johtaa+kuolemaan+varmaan+99%+todennäköisyydellä.
Kyllä, riskeihin tottuu. Se on ihan tunnettu tosiasia.
Ilmiö on positiivinen, jos riskin tiedostaminen on aiheuttanut liiallista varovaisuutta ja rajoittanut toimintaa epätoivotulla tavalla.
Hyvin negatiivinen se on silloin, kun tottumisen takia riskitasoa tulee kasvattaneeksi liiaksi. Lopulta käy huonosti.
Jotta suhtautuminen riskeihin pysyy sopivalla tasolla, on toiminnan riskejä syytä analysoida säännöllisesti ja päättää hyväksyttävät riskitasot. Jos mennään aina vain fiiliksen mukaan, niin jossain vaiheessa käy helposti hassusti.
Kuolemaa en pelkää, jos se tulee nopeasti. Mutta mitä jos keskellä valtamerta rupeaa kärsimään täysin sietämättömistä kivuista tai saa hitaasti tappavan sairaskohtauksen.
Entä jos sama käy puolisolle?
Laivoja kulkee, mutta lähes aina niihin pelastaminen epäonnistuu terveilläkin.
Se ei pelaa joka pelkää.
Entä jos kipuja ei tule, keli on mukavaa ja elämä hymyilee sinulle ja vaimolle.
Kaikeen mihin voi varautua, niin varaudu, kaikkeen ei voi varautua ja se on tätä elämää.
Terveisiä sateiselta mereltä, kaikki on hyvin
En+ole+tehnyt+yli+3+vrk:n+ylityksiä+mutta+elänyt+pelkkää+vene-elämää+nyt+6,5+vuotta+poissa+Suomesta.+
Allekirjoitan, hyvä kooste. Tuo ukkonen ja kovemmat tuulet(aallokko) avoimilla paikoilla on aika rankkaa, vaikea sanoa jos sitä olisi tarjolla jatkuvasti(21)päivää tarjolla. Eräs teoria tarjoaa näkemyksen, että tuossa ajassa adaptoituu asiaan, kuin asiaan.
Tietysti mielikivitiksen laukatessa voi nähdä monren moisia riskejä mitä voi veneelle ihmiselle tapahtua, mutta, kuten totesin eri sanoilla, " se ei pelaa joka pelkää" koskee mitä tahansa yrittämisestä purjehdukseen.
Tuttuni on veneillyt 10 v mailman merillä ja ylittänyt kaikki valtameret ja kumpaimnenkin on vielä hyvissä voimissa kissa.
Pelon miedompi aste, stressi on jopa avuksi vesillä. Stressijännitys pitää ihmisen hereillä hyvin kauan. Yksinseilaava jaksaa ajaakin pari vuorokautta putkeen, jos keli sitä vaatii. Kun keli sitten loppuu, riski sammumiselle tulee ihan heti. Silloin ei auttaisi olla keula kohti lähirannikkoa tai tulossa vilkkaalle alueelle.
Unen rajamailla alkaa pitkässä vedossa itselläni ilmaantua hallusinaatioita. Nekin todella auttavat hereilläpysymiseen, mutta elimistön kuormitus lienee tuolloin aika maksimissa.
Pulmallisissa oloissa, merellä tai ankkurissa, veneen käsittelyn parhaiten osaavan tulisi nukkua päivisin ja valvoa yöt. Äkkitilanteessa on helpompaa herätä sekavana valoisassa ja ryhtyä heti toimimaan viisaasti. Valoisassa osaamatonkin gasti taas pärjää paremmin ja on vähemmän peloissaan. Näille reissuille kun ei mitään optimimiehistöä millään saa kasaan.
Ariel 336.
Kilpailussa riskiin tottuun, kun tietää että tilillä on rahaa, kun jotain hajoaa.