kehtaako laittaa ns. jouluvaloja parvekkeelle tai ikkunoihin ? Minun eivät ole jouluaiheisia, ei ole tähtiä, ei tonttuja eikä poroja. Erilaisia lämpimänvalkoisia valonauhoja vain. Yksi on mallia "jääpuikkoja"
Vastaukset 19
- Anonyymi
Hyvä kun kysyit. En olisi muistanutkaan, että valoja voi laittaa piritykseksi pimeään.
Pitää lähteä kaivelemaan kaappeja. Yhä aikaisemmin niitä laitetaan, kun luntakaan
ei ole etelässä valaisemassa maisemaa. Sitä vaan ! Minäkin laitan kohta ja otan pois
joskus helmi-maaliskuulla ehkä. Sehän on minun maisemani ikkkunastani ulos.
Ei siitä tarvitse muitten häiriintyä. Ei naapureitten tarvitse mennä ulkopuolelta niitä katsomaan varta vasten. Valo tekee hyvää etelän "kaamoksessakin". - Anonyymi
Kyntteliköt laitoin ikkunalaudoille. Keinokyntttilä on vähän tunnelmaton,
mutta piristää kuitenkin. Kynttilä kuin kynttilä se luo rauhaa sieluun. - Anonyymi
Minäkin laitoin jo semmosen ledi krassin keittiön ikkunaa.Piristää mieltä ja valaisee kei ttiötä .Esimmäisenä adventtina laitan sitten sähkö kynttilät ikkunalaudalle.
Viime vuosina monenlaiset koristevalot ovat tulleet muotiin pimeinä aikoina. Ei niissä mitään moitteen sijaa mielestäni ole.
Onkin mukava askarrus pyhäinmiesten päiväksi ripustella lamppurivistöt pihapensaisiin.- Anonyymi
Mielelläni otan tähän aiheeseen mielipiteeni . Miksi vaan Jouluna Suomessa laitetaan Pimeäänaikaan ulos ylimääräisiä valoja - Haluaisin jos minulla olisi oma piha laittaa sinne heti pimeääaikaan valoa lisää ja piristykseksi koska meillä täälä pohjolassa oln pitkä pimeäaika .
Makriinalle terkkuja -- Ja haluaisin nähdä vielä meitä ikäihmisiä täällä --keskustelut saman ikäisten kanssa oon aina mukavampaa --kun ollaan saatu kokea niin paljon kun on tätä ikääkin karttunut . Ja muistelot ova sen mukaiset - Elämä opettaa sanotaan - Jos ei muuta niin ainakin hiljempaa kävelemään !
Mahtaako setä Kahvilaakaan olla täällä enään ?
Ulla Mirjami
Täältä Tukholmasta Anonyymi kirjoitti:

Täältä TukholmastaMoi Ulla Mirjami, vai sanoisinko Ullapulla, joksi lastani nimitimme, koska hänkin on Ulla.
Sinulla Ulla on varmasti "pilvinpimein" niitä eläin livekameroita, niin voisitko laittaa muutaman näytiksi näin syksyn pimeiden iltojen katseltavaksi.Anonyymi kirjoitti:
Mielelläni otan tähän aiheeseen mielipiteeni . Miksi vaan Jouluna Suomessa laitetaan Pimeäänaikaan ulos ylimääräisiä valoja - Haluaisin jos minulla olisi oma piha laittaa sinne heti pimeääaikaan valoa lisää ja piristykseksi koska meillä täälä pohjolassa oln pitkä pimeäaika .
Makriinalle terkkuja -- Ja haluaisin nähdä vielä meitä ikäihmisiä täällä --keskustelut saman ikäisten kanssa oon aina mukavampaa --kun ollaan saatu kokea niin paljon kun on tätä ikääkin karttunut . Ja muistelot ova sen mukaiset - Elämä opettaa sanotaan - Jos ei muuta niin ainakin hiljempaa kävelemään !
Mahtaako setä Kahvilaakaan olla täällä enään ?
Ulla Mirjami
Täältä TukholmastaHei Ullamirjami. Olen kovin kaivannut mielipiteitäsi. Pitkään 80-palsta oli vain meidän muutaman kirjoittajan varassa, mutta sitten Skillan muutti tänne ja toi mukanaan Noja-Tuolin, joka korvaa pirtin hämäryyden. Sinne voisit tervehdyksen kirjoittaa, koska tutut istuskelevat nojatuoleissa melkein päivittäin.
Hyvää syksyn jatkoa Tukholmaan.
t. MakriinaAnonyymi kirjoitti:
Mielelläni otan tähän aiheeseen mielipiteeni . Miksi vaan Jouluna Suomessa laitetaan Pimeäänaikaan ulos ylimääräisiä valoja - Haluaisin jos minulla olisi oma piha laittaa sinne heti pimeääaikaan valoa lisää ja piristykseksi koska meillä täälä pohjolassa oln pitkä pimeäaika .
Makriinalle terkkuja -- Ja haluaisin nähdä vielä meitä ikäihmisiä täällä --keskustelut saman ikäisten kanssa oon aina mukavampaa --kun ollaan saatu kokea niin paljon kun on tätä ikääkin karttunut . Ja muistelot ova sen mukaiset - Elämä opettaa sanotaan - Jos ei muuta niin ainakin hiljempaa kävelemään !
Mahtaako setä Kahvilaakaan olla täällä enään ?
Ulla Mirjami
Täältä TukholmastaOlipa kiva kuulla sinusta sieltä rapakon takaa Ulla Mirjami.
Muistan kun asuin Tukholmassa 60-luvun lopulla siellä ei juuri lunta nähty vai harmaita räntäisiä alkutalven päiviä. Kun matkustin sieltä jouluksi Korpeen oli ihanan valoisaa, korkeat valkoiset nietokset valaisivat päiviä. Nyt ilmaston muutoksen edetessä täälläkin on ollut vähälumisia talvia. Harmautta ja pimeää olen ehkäissyt jo laittamalla lyhtyjä ulos. Valonauhat on sytytetty yläparvekkeelle ja viikonlopulla virittelen mökin pihapuihin valonauhoja.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Olipa kiva kuulla sinusta sieltä rapakon takaa Ulla Mirjami.
Muistan kun asuin Tukholmassa 60-luvun lopulla siellä ei juuri lunta nähty vai harmaita räntäisiä alkutalven päiviä. Kun matkustin sieltä jouluksi Korpeen oli ihanan valoisaa, korkeat valkoiset nietokset valaisivat päiviä. Nyt ilmaston muutoksen edetessä täälläkin on ollut vähälumisia talvia. Harmautta ja pimeää olen ehkäissyt jo laittamalla lyhtyjä ulos. Valonauhat on sytytetty yläparvekkeelle ja viikonlopulla virittelen mökin pihapuihin valonauhoja.............minä...minä...minä...minä.....minä......
Anonyymi kirjoitti:
............minä...minä...minä...minä.....minä......
Minäpä minä, entäs sinä. Miten on, onko siellä pimeää vai vieläkö näkkee ilman talikynttilöitä?
- Anonyymi
Sinä näyt tunkeneen jo. - Nm. Istutko sen päällä
- Anonyymi
Mediaa seuratessani huomasin, että Tampereella on perjantaina avattu taas Valoviikot.
Keskeiset kadut valaistaan erilaisilla valokuvioilla, yleensä eläinkuvioilla.
Myös Tammerkoski on valaistu yli kilometrin matkalta.Kuulemma Tammerkosken siltakin on taas kunnossa ja patsaat paikallaan.
Hyviä valoviikkoja vain sinne!- Anonyymi
Makriina2 kirjoitti:
Kuulemma Tammerkosken siltakin on taas kunnossa ja patsaat paikallaan.
Hyviä valoviikkoja vain sinne!Juu, ja Tammerkoskessa on Tanssivat vedet - taideteos. Vesisuihkut nousevat kymmenien metrien korkeuteen ja tanssivat samalla eriväristen valojen ja musiikin tahdissa.
- Anonyymi
Kyllä se siitä valkenee, kun tulee lumi maahan.
- Anonyymi
Niin lunta on jo pohjoisempana Suomessa. Etelässä ei lunta ole paljon nähty,
siksi haluaa valoa vaikka lampuin ja kynttelöin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin lunta on jo pohjoisempana Suomessa. Etelässä ei lunta ole paljon nähty,
siksi haluaa valoa vaikka lampuin ja kynttelöin.Niinpä tietenkin. Ei enää päreitä poltella. Sähkövalo se olla pitäää.
- Anonyymi
Ei täällä mitään pimeää ole.
Katuvalot toimivat.- Anonyymi
Kaikki eivät asu katuvaloalueella. - Nm. Vain oma
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110695
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64526- 39516
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät40455Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71447Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!24435- 152424
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371