Elikkäs sain mononukleoosi diagnoosin reilu viikko sitten. Todettiin ihan verikokeella jossa positiivisena mono testi ja ebv koholla. Muuten selkeä tapaus mutta ainoa oire oli, että kurkku vähän kipeä nieltäessä ja peitteitä. Plus imusolmukkeet turvonneita nivusissa, kainalossa ja kaulalla. Tauti meni ohi ihan muutamassa päivässä. En tunne enää imusolmukkeitakaan.
Kävin alkuviikosta kontrollissa verikokeessa. Kaikki arvot parantuneet, vaikka eivät kaikki ihan normaalilla tasolla.
Eilen soitettiin että 2 vk päästä vielä ebv tartuntaa pitää katsoa verikokeesta.
Mietin että miksi? Hoitaja ei osannjt sanoa miksi määrätty näin. Töissä oon saanut käydä jos kuumetta ei ole ollut ja ei ole ollutkaan.
Mietin että unohtivatko vain ottaa sen vai etsitäänkö minusta vielä jotain kamalaa? Aluksi kun menin lääkäriin ainoa oire oli nivusen suurentunut imusolmuke. Ei edes kurkkukipua (oli perjantai) maanantaina piti mennä ultraan ja verikokeeseen. Ne siirtyi kun tuli oireita ja piti käydä ensin koronatestissä.
Tuntuu että lääkäri alusta asti epäillyt jotain muutakin olevan vialla. En ole nähnyt enää lääkäriä. Kirjottelee vaan omakantaan tulokset ja mitä tutkittu. Nyt tälle uudelle verikokeelle ei ole annettu syytä.
Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet. Isot sormet ja pieni puhelin..
Onko muilla kontrolloitu mononukleoosia näin tarkkaan???
Mononukleoosi seuranta
Anonyymi
0
155
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501975- 1531280
- 941183
- 711163
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801048- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.54729- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674