Joko on virkamieshallituksen aika?

Anonyymi

Marinin hallitus ei kykene tekemään työllistämispäätöksiä koronaepidemian aikana. Kykenevät tekemään päätöksiä vain rahan jakamisesta sinne ja tänne ja elämisestä velaksi.

Marinin hallitus ajaa kurjistumisen tielle. Sitä velkaantuminen on. On absurdiajatus ajaa koko vuosikymmen velkavaihteella. Siitä seuraa veronkorotuksia ja palveluiden leikkaamisia. Se ei herätä kenenkään luottamusta. Ei ainakaan innosta ulkomaisia sijoittajia investoimaan Suomeen. Kotimaisetkin firmat miettivät, mihin maahan kannattaa kapasiteettia kasvattaa.

Faktaa: Hyvinvointi syntyy työnteosta ja jaettava kakku kasvaa viennistä saatavilla tuloilla.

Marinin hallitus ei edistä hyvinvointia, kun välttelee työllistämistoimia. Iltalehden mukaan Marin ei puoluejohtajien tentissä osannut mainita yhtään työllistämiskeinoa.

Pitäisikö Suomeen julistaa työllistämisen hätätila, kun hallitus ei kykene? Virkamieshallitus pitää asettaa tekemään työllistämispäätökset?

13

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kasvomaskipuolue työllistää kaikki työttömät kasvomaskeja tekemään.

    • Anonyymi

      Olet luvattoman oikeassa. Silti jotkut vaaleanpunaisien silmälasien läpi maailmaa katselevat eivät kertomaasi tosiasiaa sisäistä.

    • Anonyymi

      Iskekää kyynärpäätä kiviseinään. Se helpottaa.

    • Anonyymi

      Vain työllisyys tuo hyvinvointia. Velaksi eläminen on valehtelua. Kupla, joka puhkeaa.

    • Anonyymi

      Pahinta tässä tilanteessa olisi "maksaa velat pois". Se syöksisi maan loputtomaan suohon, josta ei ikinä noustaisi.

      • Anonyymi

        Suomi kohta konkurssissa viherkommareiden toimesta!


      • Anonyymi

        Eipä tuosta ole pelkoa, kas kun valtion kassassa ei saldo riitä kuin häthätää korkoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi kohta konkurssissa viherkommareiden toimesta!

        Vahvasti sillä tiellä ollaan ja mitä tekee hallitus? Jatkaa velkarahan jakoa kuin se omaa olisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuosta ole pelkoa, kas kun valtion kassassa ei saldo riitä kuin häthätää korkoihin.

        juu.....mennään miinuskorkojen aikoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuosta ole pelkoa, kas kun valtion kassassa ei saldo riitä kuin häthätää korkoihin.

        Kyllä minullekin miinuskorko kelpaisi.


    • Anonyymi

      Sitoutumattomat valtuustoon. Koulujen sulkemispäätökset tai säilyttämispäätökset, kaavoitus ja korjataanko katu tai ei ovat asioita, joihin ei tarvita puolueohjausta Helsingistä ja sananvapautta rajoittavia ryhmäpäätöksiä.

      Vain työllisyys luo hyvinvointia. Lainan ottaminen on osoitus kykenemättömyydestä. Riman alitus tai vähintään riman alentaminen alimpiin pidikkeisiin.

    • Anonyymi

      SDP;n ministerit ovat SAK:n talutusnuorassa. Sen taki hyvinvointiyhteiskunnan vaatimat työllisyystoimet ovat uhanalaisina. Joko on virkamieshallituksen aika, kun Marinin porukalla ei ole munaa tehdä, mitä asiantuntijat sanovat. Onneksi edes ovat kuunnelleet THL:ää...

      Herää paljon kysymyksiä, kun kuunteli SAK:n Elorannan tilitystä televisiosta. Puheet oli kuin euroopanomistajalla. Ylimielinen suhtautuminen työelmän kehittämiseen paistoi päältä ja kuului puheessa. SAK:lle se ei käy, eikä sekään.

      SAK on historian lehti. SAK ajaa alas kolmikannan. Asioita joudutaan kehittämään ilman SAK:ta. Hyvonvointiyhteiskunta on asia, josta kannattaa pitää kiinni. Perustuslaki on asia, josta kannattaa pitää kiinni.

      SAK ei ole lainsäätäjä, mutta se puuttuu lainsäädäntätyöhän ja rettelöi lainsäätämistä vastaan, Sitä oli hyökkäys Eduskuntaa ja Sipilän hallitusta vastaan lokakuussa 2018. Se oli Suomen Capital Hill -case. Trumppimaista kiihotusta, johon jotkut lähtivät tai pakotettiin mukaan. Laki tuli voimaan, Poliittisen lakon vammat jäivät. Syvät haavat, joiden syvyyttä ylimielinen ay-johto vain naureskeli televisiossa.

      1. POLIITTISET lakot pitää kieltää lailla. Mielenosoitus on aivan eri asia kuin poliittinen lakko. Poliittinen lakko on vastuuttoman käsissä vaarallinen ase.
      2. LAITTOMIEN lakkojen sakkomaksut pitää moninkertaistaa. Nykyiset rikesakkotason sanktiot eivät pysäytä ay-kiihkoisia. Lähikuukausien Pron järjestämät laittomat lakot ovat siitä osoitus.
      3. LAITTOMIEN lakkojen tukilakot pitää yksiselitteisesti säätää laittomiksi. Se on itsestään selvä asia, mutta teksti vaaditaan, että oppimatonkin ymmärtää.

      Lakoista ei ole hyötyä kenellekään. Yritykset kärsivät. Lakkoihin osallistuvat kärsivät. Lakkoihin pakotetut kärsivät kaksinverroin. Suomen maine kärsii. Lakon järjestäjät nauttivat, mutta se ei ole elämän tarkoitus. Vai onko? Kenen asialla SAK oikein on?

      Kerrataan lopuksi tärkeitä asioita, joita ay-väki usein vääristelee:
      - Työsuhde on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus. Ammattiliitolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Työnantaja päättää, minkä alan työehtosopimusta noudatetaan kaikkiin työntekijöihin.
      - Työt eivät ole koskaan lakossa. Lakkoihin pakottaminen on laitonta.
      - Kuuluminen ammattiliittoon on vapaaehtoista. Suomessa on liittymisen vapaus.
      - Ansiosidonnaisen saa, jos kuuluu työttömyyskassaan. Ei tarvitse kuulua liittoon, vaikka ay-väki usein niin väittää. Pitää kuulua työttömyyskassaan, esim. YTK.

      • Anonyymi

        "Lakoista ei ole hyötyä kenellekään."
        Aika yksisilmäistä tietämättömän/ymmärtämättömän mölinää.
        Millä työaikalaki saatiin aikaan?
        Millä 8tunnin työaika saatiin aikaan?
        Millä 40 tunnin viikkotyöaika saatiin aikaan?
        Millä patruuna ajasta päästiin inhimillisempään työväen kohteluun?
        jne.nje.jne.
        Työ ja palkkaehdoista sovittaessa työntekijä yksinään on pahoin altavastaaja, ainoastaan liiton tuella on mahdollista saada oikeudenmukaisuutta työehtoihin.
        Lakkoihin ei koskaan ole pakotettu, pientä ohjausta ehkä joskus kaltaisillesi ymmärtämättömille mölisijöille on aivan oikeutetusti annettu.
        Liittoon kuuluminen antaa turvaa joten vain kaikkein vähä-älyisimmät ei liittoon liity.
        YTK:ta ei saa työehtoihin tai muuhun työelämään liittyvissä kysymyksessä lainopillista neuvontaa. Ammttiliittoon kuuluva saa. Kannattaisi sinunkin liittyä ammattiliittoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      192
      11599
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5489
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2787
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2405
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1881
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1855
    7. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1734
    8. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      12
      1696
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1496
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1488
    Aihe