Syntyvyys on tunnetusti alhaista suomessa, ja nyt tämä korona niittää viljaa ja suomen hallitus ei tue millään tavoin hallitusohelmassaan perheen perustamista tai perheiden säilymistä, vaan pikemminkin päin vastoin. Media on osa syyllisenä, koska se on niin politisoitunutta, että se ei kykene kuin tukemaan hallituksen ohjelmia muun muassa julkaisemalla artikkeleita sinkkuelämän hienoudesta.
Suomen kansalaisten on nyt otettava ohjat omiin käsiin. Ryhdymm talkoisiin väkiluvun kasvattamiseksi ja vaadimme arvomuutoksia hallitukseen. Meidän täytyy sisäistää taisteluhenki, kuten sotien jälkeisessä suomessa, jolloin syntyi suuret ikäluokat.
Harrastamme pirusti seksiä, deittailemme, muutamme rohkeasti yhteen ja solmimme avioliittoja. Kukaan muu ei tee näitä meidän puolesta! Tsemppiä ja hyvää mieltä kaikille!
- Nainen 40
Miten olisi suomeen lapsentekotalkoot?
5
90
Vastaukset
- Anonyymi
Kukaan normaali ei tee tähän hulluun sekamelskaan pentuja ja ne jotka niitä tekee kykene huolehtimaan.
Voisinko tulla sinun kanssasi harrastamaan seksiä??
Ei pidä paikkaansa.
Lapsiperheitä tuetaan ihan helvetisti Suomessa.
Lapsettomat maksaa veroina lapsellisten elämää.. Ei ihan oikein sekään.
Syntyvyydestä taasen ei tarvitse huolta kantaa. Ihmiset lisääntyvät enemmän kuin on maapallon kantokyky. Suomessa lisäännytään suht kestävästi kun jossain toisaalla taasen vähemmän kestävästi.
Ap. Tuossa sinun ehdotuksessasi on usein se ongelma, että mies päätyy tuossa maksumieheksi kun häntä ei enää tarvita raskautumisen jälkeen.
Miehet joutuvat katsomaan hyvin tarkkaan kenen kanssa lähtevät lisääntymään.
Itsekkin uskaltaisin lisääntyä tässä maailmassa ainoastaan anonyymisti itsellisen naisen kanssa.- Anonyymi
Kaikilta yh hörhöiltä penskat pois
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062481Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441845- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928