Koskahan alkuperäiset tähtien sota elokuvat filmataan uudelleen

Anonyymi

Ensimmäisestä elokuvasta on jo 44 vuotta, moni elokuva on uudelleenfilmatisoitu jo paljon lyhyemmässäkin ajassa. Suomessa esim tuntematon sotilas jo kolme kertaa ja jenkeissä esim King Kong ties jo kuinka monta kertaa.

Kyllähän Tähtien sodatkin tullaan filmaamaan uudelleen, mutta koska?

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensimmäinen ja täysin alkuperäinen Star Wars -elokuva vuodelta 1977 on jälkeenpäin raiskakattu nykyajan erikoistehosteilla niin rankasti ja niin monta kertaa, että kyllä sitä jo voisi kutsua remakeksi.

      Nykyään se tunnetaan nimellä Episode 4 ja on niin täynnä CGI:tä, että nostalgikkoa aivan oksettaa. Ajatelkaa, mikä harvinaisuus se kaikista alkuperäisin VHS-julkaisu ilman hölynpölyä on tänä päivänä.

      -Kk

    • Anonyymi

      Eipä taida olla oikeuksia siihen. Lugas ei myönnä lupaa uudelleenfilmatisointiin, niin sen täytyy olla. Olisi jo muuten tehty aikaa sitten.

      Mutta jos se tehtäisiin, onnistuttaisiin se raiskaamaan ihan totaalisesti. Mark Hamilin roolia Luke Skywalkerina ei kukaan tekisi paremmin. Eikä voisi kuvitella ketöön muuta tuohon rooliin.

      • Anonyymi

        No ei kyllä Han Solo:nkaan rooliin voi kuvitella muita, kuin Harrison Fordin, vaikka se oli alunperin mennä Kurt Russelille.

      • Anonyymi

        Veikkaan, että kun Lugas kuolee vanhuuteen, perikunta antaa luvan alkuperäisen Star Warsin remakeen ja se tulee välittömästi tapahtumaan Disneyn toimesta, ellei sitten George itse ehdi tehdä sitä ensin. Kävi miten kävi, uudelleenfilmatisointi tulee olemaan pettymys, tapahtui se sitten minkä tahon toimesta, sillä nostalgia. Toki uusi sukupolvi voi pitää sitä ihan jees elokuvana.

        -Akat ja Kristian feat. Yksi teoria

    • Ei kai nyt sentään. Alkuperäiset Star warsit mestariteoksia ja kuka nyt vetäisi Luke Skywalkerin roolin nykypäivänä ja kuka Han Solon ja Prinsessa Leian? Sama kuin joku Chaplinin tai Buster Keatonin elokuva yritettäisiin uudelleen filmata uudella näyttelijäkaartilla.

      • Anonyymi

        Mutta Chaplinin ja Keatonin elokuvia ei ole vielä raiskattu nykypäivän erikoistehosteilla ja julkaistu uudestaan. Sekin päivä vielä tulee, jos raha-ahneet elokuvatuottajat pääsevät niihin käsiksi.

    • Anonyymi

      Toivon mukaan näille Chaplinin ja Buster Keatonin elokuville on olemassa joku elinikäinen kopiointisuoja/uudellefilmatisointisuoja tai perikunnan laatima jokin suoja noille elokuville. Olisi pyhäinhäväistys koskea näiden nerojen elokuviin.

      Star Warseista IV, V VI ei ptäisi tehdä uusintaversiota, siitä ei nykyainkan saataisi hyvää elokuvaa. Lähes kaikki remaket on onnistuttu raiskaamaan totaalisesti. Ja jo fanitkin suuttuisi asiasta niin paljon että remaket tekisivät tappiota. Tuota saagaa voi jatkaa loputtomiin eri elokuvilla ja sarjoilla kunhan jättävät nuo kolme alkuperäistä leffaa rauhaan ikuisiksi ajoiksi.

      • Jep.Monista vanhemmista elokuvista 2000-luvun ihan alusta alaspäin aina elokuvahistorian alkuun asti pitäisi kieltää uusintaversion tekeminen.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Jep.Monista vanhemmista elokuvista 2000-luvun ihan alusta alaspäin aina elokuvahistorian alkuun asti pitäisi kieltää uusintaversion tekeminen.

        Täysin samaa mieltä ylläolevien kanssa. Miettikää, mitä siitäkin tulisi, jos Mona Lisa -maalausta muokattaisi uusimmilla maalaustekniikoilla? Kyseisestä, korvaamattomasta teoksesta tulisi täysin arvoton!

        -Kk

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään rakastetaan uusintafilmatisointien tekoa. Jopa joistain nykyaikaisistakin elokuvista tehdään uusintafilmatisointeja. Esim. Spidermanista on tehty jo useampi versio eri näyttelijoillä. Vissiin ovat elokuvien aiheet joillain käsikirjoittajilla ja ohjaajilla vähissä tai jotain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä ylläolevien kanssa. Miettikää, mitä siitäkin tulisi, jos Mona Lisa -maalausta muokattaisi uusimmilla maalaustekniikoilla? Kyseisestä, korvaamattomasta teoksesta tulisi täysin arvoton!

        -Kk

        Tosin ei minua haittaa jotkut uusintafilmatisoinnit. Esim. pidän Spiderman-elokuvista, joissa päähenkilöä Peter Parkeria/Spidermania näyttelee Toby Maguire ja myös niistä, joissa Parker/Spiderman on Andrew Garfield. Jotkut uusintafilmatisoinnit on ihan jees, jotkut taas vähemmän jees. Yleisesti kuitenkin en halua, että aivan kaikista elokuvista tehdään uusintafilmatisointeja.

    • Anonyymi

      Joissain tapauksissa uusintaversiot toimivat mutta harvoissa. Esimerkiksi Omenista (2006) saatiin värkättyä kohtuullisen hyvä uusintaversio, Mutta ei koskaan korvaa alkuperäistä (1976). Amazing Spidermanit ovat huomattavasti perempia kuin Sam Raimin onnettomat "alkuperäiset".

      Sam Raimin loistavasti klassikosta Evil Deadista (1981) saatiin kasattua niin onnettoman huono ja surkea uusintaversio 2013 että oikein hävetti.

      Toivon mukaan Lugasilla on noihin kolmeen alkuperäiseen Star Wars-elokuvaansa jonkinlainen suoja ettei siitä yksinkertaisesti saa tehdä uusintaversioita.

      Toinen trilogia johon ei missään nimessä saisi koskea on Paluu tulevaisuuteen. Tästä klassikosta ei koskaan saa parempaa mitä alkuperäiset ovat.

      Kolmantena voisi mainita legendaarisen Highlanderin (1986) ja Cristopher Lambertin roolisuoritusta ei kukaan pistäisi paremmaksi. Eikä myöskään loistavaa Clancy Brownini roolisuoritusta Gurganina. Koko elokuva on niin loistava ettei paranisi uusintaversiona. Tästä kulttiklassikosta on puhuttu että se tehtäisiin (Chad Stahelski: ohjasi mm. John Wickin) mutta toivottavasti kuopattaisiin tämä hanke.

    • Olen myös sitä mieltä, ettei Paluu tulevaisuuteen -elokuvista saa tehdä uusintaversioita.

      Ei myöskään Stanly Kubrickin elokuvista, esim. Barry Lyndonista.

      Sitten ei myöskään Amadeuksesta, joka 1980-luvulla voitti peräti 8 oscaria.

      Bernardo Bertoluccin elokuvaan 1900 ei myöskään saisi kajota eikä Krystof Kieslowskin Väritrilogiaan Sininen, Punainen ja Valkoinen.

      Ei saisi myöskään Mies ja alaston ase -elokuvista uusina yhtä hauskoja kuin alkuperäisistä (kuka voisi korvata Leslie Nielsenin?) ja myöskin Poliisiopisto-elokuvat uusintaversioina ei olisi varmastikaan yhtä hauskoja tai Spinal Tap tai Mr Bean katastrofielokuva (No hei, Rowan Atkisonin korvaaminen ei olisi helppoa ja liekö edes sallittua jonkun toisen esittää Mr Beanin, kai Atkisonilla on siihen hahmoon joku suoja).

      Myöskään Nuija ja tosinuija uusintana olisi ilman Jim Carreyta ja Jeff Danielsia aika tylsä.

      Ja Clint Eastwoodin tähdittämistä italowesterneistä kuten Hyvät, pahat ja rumat ei kyllä saisi yhtä hyviä uusintoina.

      Piukat paikat on myös yksi, josta ei uusintaversiota kuten myöskin esim. Aamiainen Tiffanylla, Rakastunut Pariisissa, Laulavat sadepisarat, Tuulenviemää ja ylipäätään moni muu elokuvaklassikko.

      • Anonyymi

        Kun Stanley Kubrick sai täysin ohjakset käsiinsä, hän teki niin hyviä elokuvia, ettei kukaan edes kehtaa yrittää tehdä niistä uusintaversiota. Ainoa poikkeus on Lolita ja vaikka olen vannoutunut Kubrick-fani, niin täytyi todeta, että Remake oli parempi. Ei hänellä ollut vielä täydet oikeudet artistina tehdä mitä haluaa vielä silloin. Se tapahtui vasta Kellopeliappelsiiin kohdilla, ehkä jo Avaruusseikkailu 2001:sen aikoihin.

        -Kk

    • Anonyymi

      Stanley Kubrickia voisi surutta verrata Chapliniin, molemmat olivat perfektionisteja ja tekivät elokuvia joihin ei missään nimessä saisi koskaan kajota ja tekivät niitä intohimosta. Chaplin teki lähes kaiken kankaalla itse, vaativista stunteista lähtien,
      Kubrick filmasi Shinningiä jopa 1,5 vuotta ja sai siitä täydellisen elokuvan. Kubrick sai elokuviinsa niin syvällistä otetta ja jokainen Kubrickin elokuva on niin monitasoinen ja mestariteos ettei siihen pysty tänä päivänä kukaan (ehkä lukuunottamatta Eyes Wide Shut-elokuvaa). Ei esim. Clockwork Orangesta, Shinningista tai 2001 Space Odyseeysta saisi koskaan katsomisen arvoista uusintaversiota.

      • Anonyymi

        Luet ajatuksiani. Niin samaa mieltä kanssasi olen. Tosin täytyy sortuen myöntää, että kaikki nuo tullaan tekemään uudestaan ja/tai surkeita jatko-osia, kuten kävi Psykolle. Raiskaajat vain odottivat, että Hitchcock kuolee, jotta pääsisivät aiheeseen käsiksi.

        Kaikista lohduttominta on, että koko tekijänoikeus on voimassa ainoastaan 80 vuotta, joten Chaplinin ja Keatonin mestariteoksetkin tullaan raiskaamaan ja rahastamalla niillä.

        Ei kyllä Chaplinin ja Buster Keatonin elokuvia voi tehdä uusiksi. Tehdäänkö ne sitten mykkänä vai äänen kanssa, jos niistä tulisi joskus uusintaversioita? Buster Keaton oli mestari näyttelemään, samaan ei moni tänä päivänä kykene. Ja sitäpaitsi hänkin taisi Chaplinin lailla tehdä kaikki stunttinsa itse niin kuin monesti vielä noihin aikoihin oli tapana. Buster Keatonin elokuva "Kenraali" on jo sellainen mestariteos, ettei sitä voi millään uusintafilmata.

        Samoin mainitsemani Stanley Kubrickin "Barry Lyndon", joka on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhain niin sanottu pukudraama ja kirjafilmatisointi, perustuu William Makepeace Thackerayn (1811-1863) kirjaan (hänen ehkä tunnetuin teos on Turhuuksien turuilla) . Siinä on käytetty hyödyksi jopa aivan oikeita 1700-luvun vaatteita ja esineitä tai sitten jos ei ole saatu aitoa puvustusta tai rekvisiittaa tehty aidon näköisiä 1700-luvun tekniikoilla. Elokuvaa varten kuulema piti kehitellä jonkinlainen uusi kamerasyysteemikin, sillä Kubrick vaati, ettei mitään keinovaloja saisi käyttää, ainoastaan kynttilänvaloa ja luonnonvaloa. Jokainen kohtaus tai ainakin monet piti myös kuulema kuvata siten, että näyttäisi kuin henkilöt olisivat maalauksessa eli haluttu kohtauksien muistuttavan jotain 1700-luvun maalausta. Kuka ohjaaja nykyään lähtisi ihan noin pieteetillä tekemään elokuvaa? Ainoastaan tulee mieleen, että ehkä Terrence Malick.

        Juu, se kamera oli suoraan NASA:lta, koska Kubrick vaati sen Barry Lyndonia varten. Sen avulla kynttiläkohtauksista tuli poikkeuksellisen kauniita ja eräs kohtaus näytti aivan maalaukselta, vakka kamera vetäytyi kokoajan tasaisesti taaksepäin.

        Hulluinta on, että vaikka Barry Lyndon on spektaakkelimainen seikkailuelokuva yhdistettynä taiteeseen todella vahvasti ja viimeiseen asti hiottu, niin se ei edes ollut Kubrickin ensimmäinen valita tehdä silloin uusi elokuva. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä Napoleon -elokuva!

        Jep, Nasasta oli se kamera, jolla vain kynttilöin valaistut tai pelkässä päivänvalossa olevat kohtaukset kuvattiin. Olin sen unohtanut. Jep ja olen kanssa joskus lukenut jostain, että Kubrick olisi joskus halunnut tehdä Napoleonista elokuvan.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Jep, Nasasta oli se kamera, jolla vain kynttilöin valaistut tai pelkässä päivänvalossa olevat kohtaukset kuvattiin. Olin sen unohtanut. Jep ja olen kanssa joskus lukenut jostain, että Kubrick olisi joskus halunnut tehdä Napoleonista elokuvan.

        Kubrickin vaikutusvalta sai tiedemiehen raivostumaan siitä, että NASA luovuttaa korvaamattoman kameran linsseineen Stanley Kubrickin käyttöön. Olisi se huippu elokuva muutenkin, mutta teki monesta kohtauksesta kauniin vuonna 1975.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ei kyllä Chaplinin ja Buster Keatonin elokuvia voi tehdä uusiksi. Tehdäänkö ne sitten mykkänä vai äänen kanssa, jos niistä tulisi joskus uusintaversioita? Buster Keaton oli mestari näyttelemään, samaan ei moni tänä päivänä kykene. Ja sitäpaitsi hänkin taisi Chaplinin lailla tehdä kaikki stunttinsa itse niin kuin monesti vielä noihin aikoihin oli tapana. Buster Keatonin elokuva "Kenraali" on jo sellainen mestariteos, ettei sitä voi millään uusintafilmata.

        Samoin mainitsemani Stanley Kubrickin "Barry Lyndon", joka on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhain niin sanottu pukudraama ja kirjafilmatisointi, perustuu William Makepeace Thackerayn (1811-1863) kirjaan (hänen ehkä tunnetuin teos on Turhuuksien turuilla) . Siinä on käytetty hyödyksi jopa aivan oikeita 1700-luvun vaatteita ja esineitä tai sitten jos ei ole saatu aitoa puvustusta tai rekvisiittaa tehty aidon näköisiä 1700-luvun tekniikoilla. Elokuvaa varten kuulema piti kehitellä jonkinlainen uusi kamerasyysteemikin, sillä Kubrick vaati, ettei mitään keinovaloja saisi käyttää, ainoastaan kynttilänvaloa ja luonnonvaloa. Jokainen kohtaus tai ainakin monet piti myös kuulema kuvata siten, että näyttäisi kuin henkilöt olisivat maalauksessa eli haluttu kohtauksien muistuttavan jotain 1700-luvun maalausta. Kuka ohjaaja nykyään lähtisi ihan noin pieteetillä tekemään elokuvaa? Ainoastaan tulee mieleen, että ehkä Terrence Malick.

        No mutta tässähän oli oikeasti ideaa... juu, tehdään Chaplinin ja Buster Keatonin elokuvat uusiksi äänen kanssa, kun tekoäly värittää ja muuntelee nykyisin videot lennossa vaikka minkänäköisiksi. Ja kyllähän tuon Barry Lyndonin voisi saman tien päivittää tälle vuosituhannelle lisäämällä tietokonegrafiikalla seksiä ja väkivaltaa sekä räjähteleviä robotteja. Suurelle yleisölle kyllä kelpaa, kunhan tämä kaikki markkinoidaan uusimpana hottina 16K-resoluutiolla. Kassaennätykset paukkuvat ja rahaa tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ja ehdottomasti 3D -versio ja 5.1 surround äänillä, koska monien nykypäivän katsojien mielestä Barry Lyndon on paska, koska ei ole super-HD kuvanlaatu ja kuutta kaijutinta erikseen tukeva äänentoisto.

        Eräs ikivanha luokkatoverini jätti Kellopeliappelsiinin katselu välittömästi kesken, koska oli mono-ääni.

        Elokuvia voi toki jälkeenpäin esimerkiksi värittää ja tehdä äänet vaikka surroundiksi, mutta 3D-versioon vaaditaan jo elokuvan teon yhteydessä erikoiskameraviritelmä-hässäkkä. Ei kyllä onnistu jälkeenpäin mitenkään, vaikka kuinka CGI olisi saatavavilla.

        -Yksi teoria

    • Anonyymi

      Kysyisin ennemmin että koskahan ahne George lukas julkaisee alkuperäisversiot.
      On melko uskomatonta ettei tajua miten ne möis tänä päivänä.

      • Anonyymi

        Disney omistaa nykyään Lucasfilmsin eli milloinhan Disney julkaisee alkoperäisversiot. Disney omistaa nykyään paljon yrityksiä elokuva-ja tv -aloilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Disney omistaa nykyään Lucasfilmsin eli milloinhan Disney julkaisee alkoperäisversiot. Disney omistaa nykyään paljon yrityksiä elokuva-ja tv -aloilla.

        Tarkoitatteko kolmen alkuperäisversion uudelleenjulkaisulla sitä, että kohta on hankalaa saada käsiinsä niitä, koska ne ovat niin raiskattu CGI:llä ja julkaistu yhä uudelleen.

        Tulevaisuudessa tosiaan ovat harvinaisia teoksia ne, joita ei ole töhritty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatteko kolmen alkuperäisversion uudelleenjulkaisulla sitä, että kohta on hankalaa saada käsiinsä niitä, koska ne ovat niin raiskattu CGI:llä ja julkaistu yhä uudelleen.

        Tulevaisuudessa tosiaan ovat harvinaisia teoksia ne, joita ei ole töhritty.

        DVD:llä julkaistiin muutama vuosi sitten tuplalevyinä sekä restauroidut että alkuperäiset. Alkuperäiset löytyvät myös LD-muodossa ja VHS:nä.

        Ei muuta kuin etsimään retroja tallennusmuotoja striimauksen tai 4K:n sijaan. Voima on vahvempi niissä alkuperäisissä.

        📼

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        DVD:llä julkaistiin muutama vuosi sitten tuplalevyinä sekä restauroidut että alkuperäiset. Alkuperäiset löytyvät myös LD-muodossa ja VHS:nä.

        Ei muuta kuin etsimään retroja tallennusmuotoja striimauksen tai 4K:n sijaan. Voima on vahvempi niissä alkuperäisissä.

        📼

        Kubrickilla oli sama taito erikoistehosteisiin jo 60-luvun lopulla, joka rantautui suuren yleisön tietoisuuteen vasta Lucasin myötä, ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa 70-luvun lopulla.

    • Anonyymi

      Huokaus.

      Alkuperäinen Star Wars on tehty jo monta kertaa uusiksi sarjan sisällä. Return of the Jedi heti ensimmäinen remake. Siis kun otetaan juoneksi aina se, että leffoissa tuhotaan lopussa voittamattoman Imperiumin voittamaton tuhoase/tapellaan valomiekkataistelu hyvän ja pahan välillä?

      Force Awakens oli sitten kaksinkertainen remake, sekä ekasta leffasta että ROTJ:sta. Sen jälkeen ei oikein voinut nähdä Disney-SW-trilogian päätyvän mihinkään idearikkauteen vaan pelkkään kierrätykseen ja leluhahmojen oheismyyntiin.

      Mitä leffasarjaa te muut olette katsoneet, jos vielä yhtä remakea kaipaatte?

      📼

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe