Hyvä se on sohvalta haukkua.

Anonyymi

Niin kuin nyt Edis Tatliakin on haukuttu. Mitä mies tekikään, meni ottelemaan USA:han tämän hetken ylivoimaisesti maailman parasta nyrkkeilijää vastaan, eli Teofimo Lopezia. Jolla on nyt kaikki vyöt hallussaan ja voitti yhden kaikkien aikojen parhaan nyrkkeilijän Vasyl Lomachenkon.

En olisi kyllä itsekään uskonut. Taitavaksi toki kaverin tiesin hänen otteluitaan seuranneena, mutta aivan näin nopeasti en uskonut sentään hänenkään kykenevän saavuttaman kaikkia vöitä itselleen.

Lienee tuossa painoluokassa ennätys tuon ikäisen tekemäksi.

Eihän nyt Ediksellä tietenkään mitään jakoa tuossa ottelussa ollut ja jos ei olisi polvistunut pytystä, olisi käynyt paljon pahemmin, se on varma. Mutta että lähti ottamaan kunnon ottelua kovaksi tiedettyä kaveria vastaan ja jo tuolloin hänestä sanottiin, kaikkien aikojen suurin lupaus. Se kyllä kertoi Mäelle ja Tatlille kaverin tason, jos USAn maaperällä kaveria kehutaan siihen malliin.

Hatun nosto Edikselle ilman muuta. Edis on EM-tasoa, MM-karkeloihin ei kannata enää ihan terveydellisistäkään syistä lähteä yrittämään. Enkä oikein usko nykyhuippujemme urille suurtakaan jatkoa jo ihan pelkästään Koronan vuoksi. Ei olla harjoiteltu kunnolla enää pitkään aikaan, eikä mitään tietoa, koska tositoimiin voidaan edes ryhtyä. Viimeisenä niittinä Edikselle, ikä, sehän se pahin este alkaa pian olemaan.

2019 syksyllä, eli juuri Koronan alla Edikselle tarjottiin neljännesmiljoonaa euroa MM-otteluun lähtemisestä. Valmistautumiseen olisi ollut aikaa 2 viikkoa, paioa 10 kg yli ja vastassa huippukaveri, joten siinä kyllä kieltäytyi erittäin fiksusti. Mutta se oli varmasti viimeinen mahdollisuus.

11

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuomareiden kirjaamisista ollaan oltu montaa mieltä, sitäpaitsi Lomachenkolla ei ollut olkapää täysin kunnossa.
      https://www.youtube.com/watch?v=9ULFZeU_o-Q

      Aiemmin loukannut sen harjoituksissa, luotti liikaa kokemukseensa ja lähti matsiin, nyt sen joutuu ilmeisesti leikkaamaan, ihmettelin kyllä Lomachenkon vaisua työskentelyä puoleen väliin ottelua, lämmetessään tietysti kipua niinkään tuntenut ja laittoi sisulla myllyn pyörimään mutta ei ehtinyt saada erävoittoja.
      Heleniuksellahan on ollut juuri vastaavia ongelmia, halunnut otella vaikka ei ole ollut täysin kondiksessa ja häviöitä on tullut, Kownackin kanssa vasta kunnossa. Lomalle uusintamahdollisuus ilman muuta, vaikka Lopez ei uskoakseni lähde tähän vaan katsoo muita painoluokkia isona miehenä ja vöitä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan kunnioitusta ja kehteliaisuutta löydy nuoresta miehestä yhtää, no edessä on kasvun paikkoja vielä.
        https://www.boxing247.com/boxing-news/teofimo-lopez-makes-it-clear-he-wants-no-rematch-with-loma/162069?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed: eastsideboxing/egEo (East Side Boxing)

        No kohteliaisuutta ja kohteliaisuutta. Lopez itse ainakin sanoo tuossa että kävi ottelun jälkeen tervehtimässä entistä mestaria ja Loman isääkin kohteliaasti, mutta sieltä puolelta ei juuri kohteliaisuutta herunut, joten se siitä, lue siis koko juttu, älä pelkkää otsikkoa.

        Toinen asia on sitten se, että uusintaa ei kyllä kysytä Lopezilta, haluaako hän vai ei. Siellä on varmasti sopimuspapereissa uusintavaatimus, mikäli titteli vaihtuisi, jos näin ei olisi, niin ihmetellä täytyy Lomachenkon leirin puolta.
        7437643734

        Niin ja kun kysyttiin uusinnasta alkoi sättimään ja kiroilemaan Loman joukkojen uusinta ehdotusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja kun kysyttiin uusinnasta alkoi sättimään ja kiroilemaan Loman joukkojen uusinta ehdotusta.

        ..ei tosin samassa pätkässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..ei tosin samassa pätkässä.

        Siihen nähden että on tollanen hintti valokuvamalli, Edis on musta nyrkkeillyt ihan OK.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen nähden että on tollanen hintti valokuvamalli, Edis on musta nyrkkeillyt ihan OK.

        Eihän se kestänyt puoleen väliinkään Lopezin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se kestänyt puoleen väliinkään Lopezin kanssa.

        Niin, mutta jos katsoit Tatlin otteita 10v sitten, et olisi uskonut sen meneva sarjan tulevan ykkösnimen kanssa erääkään pystyssä. Ja nyt se meni sentään viidenteen. Tätä tarkoitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mutta jos katsoit Tatlin otteita 10v sitten, et olisi uskonut sen meneva sarjan tulevan ykkösnimen kanssa erääkään pystyssä. Ja nyt se meni sentään viidenteen. Tätä tarkoitin.

        No joo, eikai nyt Heleniuksestakaan uskonut 20 v sitten että voittaa Kownackin tasoisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo, eikai nyt Heleniuksestakaan uskonut 20 v sitten että voittaa Kownackin tasoisen.

        20v on jo sellainen aika, ettei kenestäkään uskoisi. Mutta Edis hävisi taksikuskille ja sai lahjavoiton 2008, ja 2014 ylsi suht ansaitusti ison liiton MM-otteluun. Onhan vastaavia esimerkkejä, mutta aika vähän. Yleensä nyrkkeilijä joka ei tyrmää ketään ja häviää taksikuskeille, muuttuu itse taksikuskiksi tai lopettaa.

        Uskon että Tatli ei enään pääse minkään liiton MM otteluun. Liian aneemista aktiivisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      132
      4784
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3232
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2644
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2211
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      259
      1753
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1689
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1577
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1516
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1500
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1221
    Aihe