Moikka! Meille on tulossa sekarotuinen koira. Roduista ei tietoa. Koira alkaa olemaan tällä hetkellä n. 5kk ikäinen. Koiran säkä tällä hetkellä on n. 55cm ja paino 14kg. Arvioitu paino tulee olemaan max 25kg.
Osaako joku sanoa, kuinka suuri koirasta mahtaa vielä kasvaa?
Halusimme siis pientä/keskikokoista koiraa, tietysti koira on yhtä rakas oli minkä kokoinen vaan.
Osaako joku sanoa, kuinka suuri koirasta mahtaa vielä kasvaa?
Halusimme siis pientä/keskikokoista koiraa, tietysti koira on yhtä rakas oli minkä kokoinen vaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Koska teille on tulossa sika säkissä, niin suurin ongelmasi ei todellakaan ole se, että aikuiskokoa on hankala ennustaa. Ei siitä mitään muutakaan voi ennustaa viettien ja luonteen osalta, mikä on ongelma siksi, että mistäs nyt tiedätte varmaksi sanoa, onko tulossa oikea koira oikeaan kotiin. Niinpä niin, ettepä tiedäkään, ja juuri tästä syystä sekarotuisten piskelöiden omistajat ovat suurin yksittäinen asiakaskunta ongelmakoirakouluttajilla.
koiran paino tulee aikuisena siis vuoden paikkeillaolemaan noin 20 kg, ja vanhemmiten vielä jonkun verran isää kun tukevoituu ja säkä 60-70 senttiä, eli kelpo koiran kokoinen ( ajokoiran, suursnautserin tai shäferin kokoluokkaa)
. Kannattaa siis panostaa tottelevaisuuskoilutukseen, käytöstapojen opettamiseen ja hihnassa kulkemiseen, koska jos se aikuisena vetää hihnassa, sen kanssa kävely on pelkkää taistelua. Myös sosiaalistamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Iso remmiräyhä on vaarallinen
Peruslaskentakaavan mukaan koira suurinpiirtein tuplaa painonsa aikuisuuteen mennessä 6kk ikäisen painosta. Tällä periaatteella laskettuna 20kg ei riitä lähellekään. Tässä nyt vaan ongelmana on se, että tuo peruskaava koskee keskivertokoiraa, josta eri rodut voivat poiketa paljonkin. Niinpä mistä sattuu elukasta ei voi tuon valistuneempaa arvausta esittää.
Kaikkein järkyttävintä tässä nyt kuitenkin on se, että aloittajaa mietityttää ja kiinnostaa eniten elukkansa koko?! Luulisi olevan tärkeämpiäkin mietinnän aiheita kun on kindermunaelukan tullut hommanneeksi. Paitsi että nyt tietenkin unohdin, että jos aloittajalla liikkuisi sen verran päässä, että nämä asiat kiinnostaisi, niin olisi kinderelukka jäänyt hankkimatta. Nyt sitten vain sormet ristiin, ettei käsiin sattunut elukka, jonka kanssa ei pärjää tai halua keskimäärin 10 vuotta elää esim. äärimmäisten viettien ja käyttöominaisuuksien takia. Pelottavaa ajatella, että vielä löytyy näitä sankareita, joita ei jo etukäteen kiinnosta millaisen koiran kanssa pitäisi sen loppuelämä pärjätä. Toivottavasti ei ole lapsia talossa ja naapureita kärsimässä, jos kosahti pahemman kerran.
Paras koira ikinä oli sakemanni/labbis joka ilahdutti perhettä ja naapuria 13v 9 ajan. Vieläkin naapurin mummu muistelee tippa silmässä sakua, jota kävi päivisin hoitamassa, kun itse olin töissä. Myös Vili Viisas oli perinteinen piski jolla riitti älyä ja keppostelua perheen iloksi. On myös ollut puhdasrotuisia, ihan muotovalioon asti, ja omia persooniaan nekin, mutta Sakun lempeää tottelevaisuutta jaihmisen huomioonottamista ei ole muilla ilmennyt.
Liittyi aiheeseen miten?
Ok, meidän naapurin saku tappoi toisen naapurin perhoskoiran.Tutun sakumix puri omistajiaan useasti, kunnes hävittivät sen. Kamalia koiria.
Muutaman kivankin olen tuntenut, jotka tykkäs vieraistakin.Useammat vihaa vieraita koiria.Yksilöitä ne koirat ovat kaikki. Muille koirille ja ihmisille agressiiviset kannattaa hävittää, jo ennenkun käy se vahinko.
Kuka Saku? Ei kai Koivu?
T. Marko Kiprusoff
Jäänee keskikokoiseksi. Meidän jätti oli tuonikäsen 15cm korkeemi, ja aikusena 82.
Onkai sille sentään tehty tuo korona-virustesti jotta ei haukkuessaan levitä sitä yhteiskuntaan?
Koosta en huolehtis, enemmän siitä että kerkiät kouluttamaan ja sosialistamaan sitä tarpeeksi ennenkun aikuistuu.
Mielestäni olennaisinta kannattaa tarkistaa että koiran pää on suurempi kuin takajalka. T. Wayne Gretzky, Edmonton Oilers
Shut up Wayne. T. Mario66
Olipa täällä kivoja vastauksia. Vau! Iloksenne kerron, että meillä ei ole käytösongelmaista koiraa, vaan aivan ihana ja tottelevainen pentu. Kasvatustyötä on tehty alusta alkaen ja tehdään kokoajan, niinkuin jokainen tekisi myös puhdasrotuisen kanssa.
Joskus kannattaa myös pari kertaa miettiä mitä suustaan laukoo. Tämäkin hurmuri, josta keskustelu on aloitettu on pelastettu pentu hirveiltä olosuhteilta nuorempana.
Älä inise. Kaikki, mitä sinulle on kirjoiteltu, on täysin paikkansa pitävää tietoa. Seropiskistä EI voi etukäteen ennustaa yhtään mitään, joten niitä hankkii vain tolvanat, joita ei kiinnosta tippaakaan millainen elukka sieltä sitten kasvaa. Siksi seropiskit ovatkin ongelmakoirakouluttajien kaikkein yleisin koulittava.
Arvioisin lopulliseksi kooksi noin 58 cm, mutta kuitenkin alle 60 cm.
Painosta en voi niinkään sanoa, sillä jos se on rescue, niin on voinut elää nälässä, ja kun saa ruokaa niin vahvistuu.
Tuskin tulee painamaan yli 25 kg.
Jotain tälläistä joo. Ei ole säkä kasvanut (56cm) nyt ja ikää kohta 8kk. Painoa 16kg.