Rikkoontunut hella

Anonyymi

Olisko täällä jollain vinkkejä/neuvoa, mitä teen tämmösessä tapauksessa.

Olen muuttanut vuokralle reilu kuukausi sitten semmoisen vuokranantajan asuntoon jotka asuvat toisaalla suomessa.

Aika pikaseen muuton jälkeen huomasin että meidän hella on rikki ja laitoin tämän va pariskunan naiselle sähköpostia asiasta 21. syyskuuta. Olin tuohon saakka hoitanut kaikki asiat hänen kanssaan. Muiden asioiden vuoksi aloimme hoitamaan asioita viestitellen pariskunnan miehen kanssa.

Tämä mies vastasi 23. syyskuuta että hän alkaa selvittämään tuohon päivitettyä versiota (näillä sanoin). Tuumasin silloin että ei ole hengenhätää, tarkoittaen että ei hänen kiireisen ihmisen sille päivää tarvitse alkaa tekemään asialle mitään hellan levyt kuitenki toimivat jotenkuten, uunia ei voi käyttää.

5. lokakuuta kyselin hellan perään seuraavan kerran ja hän vastasi viestiini vasta 13. päivä, kertoen että hän tilaa hellan heti.
Hellaa ei edelleenkään kuulunut. Kyselin sen perään ja 21. päivä tuli viestiä että hän oli YRITTÄNYT tilata hellaa, onnistumatta. Samana iltana hän soitti ja ehdotti että josko minä autoton ihminen hakisin sen hellan Gigantista. Sanoin ys antaan että en hae ja en ala sopimaan mitään puhelimessa vaan vain sähköpostilla, tämä syystä että tässä oli ollut jo muitakin kummallisuuksia matkan varrella.
Seuraavaksi sain sähköpostia 22. päivä jossa hän kysyy mitä vikaa hellassa on, että minun pitää viat kuitata hänelle vielä kun hän on vuokranantaja (=nimi sopparissa) kuitenkin tämän naisen kanssa olen hoitanut kaikki alussa viestein ja puhelimessa.

Matkan varrella hellan uuninluukun kahva irtosi ja se muodostui tuossa kohtaa isoimmaksi ongelmaksi hänelle, ei niinkään muutoin rikki oleva hella. Viimeisessä sähköpostissa hän kirjoitti näin, vaikka vaimonsa oli minun kanssa asiasta viestietllyt jo aiemmin, eli tiesi asiasta aivan varmasti:"Uunin rikkoutunut kahva. Eli tämä rikkoontui teidän käytössä? Siitä minulla ei ollut tietoa, kun oletin että oli jo rikkoontunut aiemmin. Tämän takia haluan, että asiat kirjataan tarkasti ja kerrotaan suoraan vuokranantajalle, eli minulle."
Tuttuni kävi ja korjasi kahvan, laitoin sähköpostilla kuvan korjatusta kahvasta heille.

Soitin tästä ja muistakin asioista mitä tässä on ollut Vuokralaiset ry:n ja sieltä tähän hella asiaan sanottiin mm että 50€ kk on kohtuullinen korvaus/kk kun joudumme elämään rikkinäisen hellan kanssa. Heidän mielestään siis vuokranantajan, he eivät maksa mitään koska ovat omasta ehdotuksestaan antaneen vuokrasta alennsusta aiemmin, alennus oli siitä syystä että me itse maalasimme asuntoa ennen muuttoa. Heidän mielestään tuon pitää riittää tähänkin.

No mutta, se mitä halusin kysyä teiltä ja mihin tarvitsisin apua, on että mitä minulla on tehtävissä? Onko kenelläkään vinkkiä/neuvoa?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmoitat kirjatulla kirjeellä vähentäväsi vuokrasta jonkun summan sillä perusteella, että asunto ei ole kunnossa. ja vaadit hellan korjaamista (ei uutta hellaa, koska voi vaatia ennallistamaan asunnon muttet voi vaatia parantamaan sitä). Käytännössä vuokraisäntä hankkii uuden hellan, koska uudet vastukset muut varaosat työ kilometrikorvaus on yleensä rutkasti enemmän.

      • Anonyymi

        Ei kysymys olekaan siitä, että pitäisi saada joku uusi vaan kunhan saisi toimivan hellan. He itse puhuivat päivitetystä versiosta en minä. En ole muuta vaatinut kun että hella toimisi.


    • Anonyymi

      Onpa inhottavaa toimintaa vuokranantajilta ! En osaa neuvoa mutta toivottavasti saatte uuden hellan pika puoliin , semppiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe