tekee velkaa sellaisella tahdilla, että tulevaisuudessa muut euroopan maat joutuvat antamaan suomelle kriisiavustusta. Tilannetta voi verrata maanpetturuuteen, ja tuomio tulisi antaa valtakunnanoikeudessa. Keskenkasvuiset , vailla minkäänlaista työkokemusta omaavat päättäjät tuhoavat tämän maan hyvinvoinnin.Tuskin kukaan heistä on ollut oikeissa töissä, joku on voinut olla kaupan kassalla vähän aikaa, yksi ainakin on köyhyystutkija? kohta tosiaan voi ruveta tutkimaan, kun köyhdyttää koko kansan.
Tämä hallitus
Anonyymi
1862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Asiaa, kerrankin on niin kommunistinen hallitus, ettei vasemmalta enää ohi pääse, ja apupuolue kepu komppaa, niin nyt päästään jakamaan , ja lahjoittamaan rahaa niin että tuntuu, ja varmasti tulee tuntumaan.
Bennu on noin 334 miljoonan kilometrin päässä Maasta. Siltä kerättyjen näytteiden toivotaan antavan lisätietoa muun muassa elämän synnystä.
Luotaimen on määrä palata takaisin Maahan syyskuussa 2023. Jos paluu näytteiden kanssa onnistuu, kyseessä on Nasan suurin avaruudesta tuoma näyte-erä sitten Apollo-kuulentojen ja ensimmäinen koskaan asteroidin pinnalta.
Luen juuri Jaan Krossin kirjaa Taivaankivet. Tämä virolaisen kirjallisuuden suurmies paini aivan omassa sarjassaan ja juuri tämä kirja on todellinen helmi.
Hallitukselta on tosiaan karannut mopo käsistä totaalisesti, täytyy vaan toivoa, että kepu ottaa järjen käyttöön, muuten puolue putoaa muutaman prosentin puolueeksi.
Kyllä se on korona jolta on mopo karannut.
Nyt voisi rikkailta ottaa siitä mitä on köyhiltä vieneet kieroilullaan.
Vaan ei. Nuo porsaat kuvittelevat elävänsä ikuisesti.
Ani harva varakas lahjoittaa mitään hyväntekeväisyyteen.
Apurahoitusta on kyllä kädet jossa vastaan ottamassa. Ja pääomaverotus ei maistu vaikka sitä pääomaa kasvatetaan verovaroilla esim sijoitus asunnoilla ja sitä kautta asumistuilla.
Herätkää jo.
Hinnan korotukset johtaa rahan arvon heikkenemiseen, jolloin palkansaajat odottavat palkankorotuksia.
Olette varmasti huomanneet miten hintoja ennakoidaan myös sen mukaan mikä on ennustettavissa oleva palkankorotukset, jolloin voidaan kansalaisille kertoa miten palkankorotukset eivät nostaneen hintoja?
Sitten joskus kuukausia myöhemmin jälleen hintoja nostetaan, jolloin HINTOJEN kokonaisnousu on pieni ja keskituloisille usein paljon enemmän kuin joskus ennen?
Olisi hyvä muistaa palkansaajien sen, että ilmaista rahaa on tänä vuonna jaettu yrityksille paljon koronavirusta on käytetty siihen syynä?
Autoilijat varmasti muistaa keiden puolueiden aikana autojen ilmastolaitteiden jäähdytys-aineiden kustannus nostettiin noin viisinkertaisesti edellisiin aineisiin verrattuna? Olen kuullut jostain, että kukaan ei käytännössä valvoisi sitä mitä auto-korjaamot laittaa jäähdytysaineeksi?
Vaikka maailmalla olisi minkä tahansa sopimuksia ilmaston päästöihin niin hinnan nousulla euroopan unioni ajautuu kaaokseen kun elämisen hinta nousee? Ilmasto propaganda koneisto on ilmastopolitiikan väline tuottaa uudenlaisia tuotteita? Mikään puolueen väri ei käytännössä toimi ilmaston kannalta hyvään suuntaan, esimerkki: Valtavat kaivokset louhivat urania "ympäristö ystävällisiin" ydinvoimaloihin, louhivat jotain akkujen valmistusta varte, suuret tuulivoimalat niiden teräsrungot on kaivettu maan kiviaineista niitä rakennetaan tuhansia? Tuotanto lisää ilmansaasteita. Ihmisten väkiluku (ennuste) nousee huimasti siitä huolimatta millaisia sairauksia maailmalla on? Yhä suurempi joukko maailmalla haluaa "hyvinvointivaltioihin" joiden talous on romahtamisen rajoilla? Valtioiden rahasta suurin osa kelluu tyhjän päällä (ei niin kuin ennen kultaan)?
Arvioidaan noin neljän vuoden kuluttua euroopan unionin alueella korot nousevat niin paljon, että monen kotitalouden lainojen lyhennys on mahdotonta?
Hyvä on huomata mihin Suomessa rahaa kerätään suhteessa eniten, armeijan kaluston uusimiseen, sehän onkin sitä ilmastopolitiittaa / ilmanlaadun palantamista / ilmastopolitiikan kestävää kehitystä?
Nyt on Matti kukkarossa! Marinin hallitus joutunee hyväksyttämään eduskunnalla 7:n lisätalousarvioehdotuksensa ts. hallitus ottaa lisää lainaa kansainvälisiltä markkinoilta. Hallitus antoi kuudennen lisätalousarvioesityksen 24. syyskuuta, joten nyt lisävelkaa nostetaan kerran kuukaudessa.
Eipä yllätä, vielä jos tämä epäpätevä hallitus jatkaa hallituskauden loppuun, on ikuinen velkavankeus tosiasia, ja bensan hinta 5 ekee litra.
Persuthan toivovat että se hinta olisi 5 ruplaa.
mikä ihmeen koronarahaa jaettiin työttömille vaikka niiden tulot on jo mahtavia,asunto saa asumistukea miltei koko vuokran ja sekin omavastuu tulee takaisin 500 puhtaana käteen siihen e i pääse ulosottokaan.
Miten voidaan jakaa koronarahaa koska ne ketä sitä saa ei paskaakaan välitä viruksesta,ne vaan ryyppäävät valtio ottaa lainaa ja eläkkeensaajat joutuu maksumieheksi.
Joo, 5 ruplaa euroiksi muutettuna kuulostaa loistavalta köyhäkin voisi omistaa auton. Kommunistihallituksen tulevat päätökset tarkoittavat ,että pienituloiset eivät pysty autoa omistamaan. Toivottavasti kommunistit antavat köyhille sentään sähköpolkupyörät.
No, saahan tästä ajasta ainakin historianlehdille ihmeteltävää ja kummastelun aiheita.
Yrittäjät huutaa kurkku suorana että tukea lisää. Kaikki velanotto on juuri siksi,että yritystukia on jaettu tolkuttomasti ettei tulisi konkursseja. Mihin ovat huvenneet yritysten miljoonavoitot vuosien saatossa,kun nyt ei kestetä muutamaa kuukautta pienemmillä voitoilla. Suomessa rikkaimpia ovat juuri yrittäjät ja nyt näitä avustetaan tolkuttomasti. Haloooo.
jokainen valtio ottaa nyt lainaa hyvin paljon. . Erityisesti kapitalistinen usa. Koronantorjuntaan ja yritystalouden tukemiseen ja koronakuopan ylittämiseen.
https://www.youtube.com/watch?v=LyMomjLT4Ss
Älkää rutisko, vaan alkakaa tehdä vaikka joulusiivousta, jos teillä vielä asunto on.
valkoisen ylivallan porsastelujuhla.
Hallitus vois ajatella myös eläkkeen saajia,multa ainaski Kela pienentää vuoden alussa asumismenoja ja eläkkeetä,kansanedustajat ei tiedäkään mitä saa ihmiset Eläkkettä.
Ääh, yksi ja sama persu kirjoittaa paskaa. Jos Kokoomus ja perseet olisivat hallituksessa, niin asiat olisivat päin helvettiä. Apukoulun käynneet äännestävät kokkareita ja persun paskoja. Akateeminen osaaminen on hyvin tolalla hallituksessa. HYVÄ SANNA MARIN, olet Suomen pelastaja!!