Pappeudesta

Miten uusheräyksessä suhtaudutaan naispappeuteen? Voiko teillä toimia pappina nainen?
284432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

EI,EI,JA VIELÄ KERRAN EI!

Äänestä
  • Kuvatiedostojen mukaan uusheräyksen toiminnassa on ollut mukana naispappeja.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika nihkeää on suhtautuminen naispappeuteen ainakin Larsmossa, Pietarsaaressa ja Pedersöressä.
    Kohta saavat tosin asiassaan äänestää.

    Nimby !
    https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/497864

    Nyt siellä on sitten naispappi kirkkoherrana ja hänen väistely on alkanut.

    Miksi nämä LFF:n porukat ei vaan reilusti eroa kirkosta ?

    Kun eivät sen kehitykseen ole kerran tyytyväisiä ja vielä pitävätkin kirkkoa ja sen tapakristittyjä kerettiläisinä.

    Eroamalla reilusti voisivat säilyttää kasvonsa edes jotenkin omiensa eli itsensä ja Raamatun tulkintansa kanssa.
    Miksi jatkaa omasta mielestä (vanhemmisto) radikaalisti liberalisoituneen kirkon joukoissa muuttuneessa tilanteessa ?

    On alkamassa täysin arvoton näytelmä ja ulkokultainen teeskentely, että eihän tässä mitään kunhan saavat yhteisessä kirkkolaivassa pitää oman reelingin puolen, kompassin, merikartan tulkinnan ja kapteeninsa.

    Niin väkinäinen purjehdus yhdessä kohti lopullista haaksirikkoa voisi jatkua ?

    Pelastusvene vaan vesille, miehet airoihin ja kohti konservatismin ainoaa oikeaa pelastavaa saarta.
    https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/509283

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt siellä on sitten naispappi kirkkoherrana ja hänen väistely on alkanut.

    Miksi nämä LFF:n porukat ei vaan reilusti eroa kirkosta ?

    Kun eivät sen kehitykseen ole kerran tyytyväisiä ja vielä pitävätkin kirkkoa ja sen tapakristittyjä kerettiläisinä.

    Eroamalla reilusti voisivat säilyttää kasvonsa edes jotenkin omiensa eli itsensä ja Raamatun tulkintansa kanssa.
    Miksi jatkaa omasta mielestä (vanhemmisto) radikaalisti liberalisoituneen kirkon joukoissa muuttuneessa tilanteessa ?

    On alkamassa täysin arvoton näytelmä ja ulkokultainen teeskentely, että eihän tässä mitään kunhan saavat yhteisessä kirkkolaivassa pitää oman reelingin puolen, kompassin, merikartan tulkinnan ja kapteeninsa.

    Niin väkinäinen purjehdus yhdessä kohti lopullista haaksirikkoa voisi jatkua ?

    Pelastusvene vaan vesille, miehet airoihin ja kohti konservatismin ainoaa oikeaa pelastavaa saarta.
    https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/509283

    No nythän siellä...

    Silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta, vain kippareilla oli oma taskunauris.

    Yllättävältä taholta, sieltä kapinoivan miehistön omalta kapteenilta tuli ilmoitus, että hän ei enään kyllä jatskakkaan purjehtia nykykursilla vaan hyppää laidan yli ja lähtee uimaan, jonnekkin.

    https://svenska.yle.fi/a/7-10007789

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika nihkeää on suhtautuminen naispappeuteen ainakin Larsmossa, Pietarsaaressa ja Pedersöressä.
    Kohta saavat tosin asiassaan äänestää.

    Nimby !
    https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/497864

    Larsmon lestadiolaiset ovat ruotsinkielisiä vanhoillislestadiolaisia, jotka tosin eivät ole SRK:n alaisuudessa vaan enemmänkin LYRS:in alaisuudessa. Larsmon lestadiolaiset siis toimivat Rauhan Sanan alla, joka on myös vanhoillislestadiolainen liike. Larsmon lestadiolaiset ovat LYRS:iä selvästi vanhoillisempia ja ovat äärimmäisen lähellä SRK:n vanhoillislestadiolaisia.

    Äänestä

”Uusheräyksen seuroissa myös naiset saavat puhua, eikä naispappeus ole ongelma.

– Hyväksymme kirkon virkaratkaisun. Joidenkin jäsentemme vuoksi toivon silti, että kesäseurojen messuissa olisi ehtoollisella myös miespappien jakopareja. Mukaudumme kuitenkin paikallisen seurakunnan päätöksiin.

Suhteessa homoseksuaalisuuteen myös uusheräys on jakautunut.

– Jos Uusheräys ottaisi liikkeenä asiaan kantaa, moni ovi kirkossa voisi sulkeutua. Jokainen voi muodostaa oman käsityksensä.”

Äänestä
  • Jumala ei kutsu ketään naista opettajaksi seurakuntaan. Jumala on kieltänyt päästämästä naisia opettamaan ja puhumaan seurakuntaan, joten Jumalan pyhien seurakunnassa ei naiset puhu. Jos joku seurakunta ei tunnusta tätä Jumalan käskyä, Jumala ei tunnusta heitä. Naispappeus on siten syntiä, joka estää armon saamisen ja pelastuksen. Koska uuslestadiolaisuus hyväksyy luterilaisen kirkon naispappeuden, se estää vastuussa olevia uuslestadiolaisia pelastumasta.

    1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
    12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

    1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
    33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
    34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
    35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.
    36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
    37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
    38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

    Äänestä

Voi näitä ?

Siellä ollaan jo aikaa sitten kaukokatseisesti rakennettu uutta tulevaisuutta kirkosta eroa silmälläpitäen.

On itse talkoillakin rakennettu ja velaton pyhättö sivummalla valmiina oikeaoppiseen irtautumiseen.

Vielä sitten mukamas mietitään ja pyöritellään jopa gallupilla jäseniltä suuntaa kysyen.

Onhan siinä erossa kirkosta tietysti sekin seuraamus, että pastorien määrä maakunnassa vääjäämättä lisääntyy. Ei kai tällainen muotoseikka voi silti olla merkityksellinen kun aidosti suunnasta päätetään.

Vai odottavatko he kirkon onnenpotkua takamukseen ja pulleiden purjeiden toivotuksia, purjehdukselle omassa laivassa ?

Kun aika on...
https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/626997

Äänestä

Jos herätysliikkeet olisivat aikoinaan erimielisyyksien takia lähteneet kirkosta, olisiko meillä enää elävää uskoa täällä Suomessa? Kyllä herätysliikkeiden paikka on aina ollut kirkon sisällä, ulkopuolella ne eivät kauaa säily. Ajatelkaa jatkumoa, tulevia sukupolvia, miten heille voi julistaa evankeliumia jos ei kirkossa? Mistä etsivät etsii ensin Jumalan valtakuntaa, kirkosta! Tehkää palvelus Suomen kansalle ja pysykää kirkossa.

Äänestä
  • Kyllä se kannattaa tämänkin herätysliikkeen elää ajassa.

    Kun kerran ovat merikartan tulkinneet, kompassisuunnan tarkistaneet ja oman laivankin veistäneet irtautumista varten niin ei muuta kuin menox, sanoi Annie Lennox.

    Irtautua suuresta etujärjestöstään joka ei enään aidosti edistä ja aja paikallista asiaa.
    Siellä kovapalkkaiset kirkolliset johtajat elävät omassa totuudessa ja eivät aja aidosti yhteistä laivaa siihen suuntaan mihin paikallinen tarve olisi.

    Ei pääse paikallisuus kasvamaan ja laajentumaan keskusjärjestön alaisuudessa ollessaan. Päätösvalta pitää saada paikallistasolle sillä täällä tiedetään parhaiten paikalliset tarpeet ja vaatimukset kasvuun.

    Vain taivas on rajana kasvussa kun kipeä mutta väistämätön irtautuminen keskitetystä kipparoinnista lopulta toteutuu.

    Äänestä

Kello käy ja uusi kirkollisverovuosi lähenee. Vielä kerkeää erota kirkosta ja lopettaa omasta mielestä kerettiläisen menon ruokkiminen.
Erkaantua omaan oikeaoppiseen seurakuntayhteyteen ja raamatuntulkintaan.
Pelastua paratiissiin kuolemassa sillä vääräuskoisten kohtalona on kuoleman jälkeinen ikuinen kärytys.

Äänestä
  • Stop the press !

    Minulle on kerrottu ja todisteltu muunneltua totuutta.

    Tämä emokirkosta irtautumassa oleva ainoiden oikeiden porukka ei olekkaan se ainoa oikea. On olemassa vieläkin oikeampia ainoita oikeita ja omasta mielestään, että ainoastaan sinne, paratiissiin menijöitä.

    Jehovan todistajat on jo aikaa sitten buukanneet 144000 paratiissin vähäistä paikkaa, harvoille ja valituille omillekkin.

    Silloin täytyy minun ymmärtää ja elon laskuopin mukaan summata, ettei sinne paratiissiin mikään ja kukaan muu ainoa oikea ja menossa ollut sovikkaan.

    Mitä nyt sitten neuvoksi ?
    Minulla jo sanat loppuvat eli viitsisikö ja voisisiko joku tutkia sanasta mitä siellä sanotaan ?

    Tulkita ei tarvi, kun ihan se muuttumaton ja virheetön sana riittäisi minulle, jotta ymmärtäisin muunnellun totuuden.

    Äänestä

Poikaisena pastoriksi ja papiksi.
Papparaisena papista taas pastoriksi ?

Äänestä
  • Pastoraalisen vanhemmistot on palaveeranneet havahtuessaan aikojen vanhojen muuttuneen.

    Naapurikylässä on otettu rohkeita askelia toisen ihmisen yksityiselämän saralla ja todettu, että kyllä jokainen saa itse päättää elämänsä ja tekemisensä suunnasta.

    Eikä sitä enään pastoraalien sanantulkinta rajoita tahi asiattomasti estä.
    Näin on sitten paikallinenkin pastoraalinen sanantulkintakin siirtymässä menneisyydestä tähän päivään ja aikaan.

    On myös todettu, että murtomaahiihto ja jopa sapattina suoritettuna kirkastaa jeesusta.

    Lähtevätkö nyt pastoraalisen uutta vapaantyylin joukkoa edestä johtaessa porukalla kesäiseen murtomaahiihtoon jää nähtäväksi.
    Ehkpä se olisi suuren innostuksen edessä kuitenkin parempi odotella lumesta valkoista talven aikaa.

    Mutta pakanallisessa perinnetiedossa on, että murtomaahiihto juhannusyönä kirkastaa jeesusta kristallin kirkkaaksi.

    https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/588783

    Äänestä

Se meinaa tuo uusi kirkkoherra ottaa ja lähteä kartetusta virastaan kirkon säätiön palkolliseksi, maallista mammonaa paimentamaan.
Näinkö se on sitten kaikkivaltiaan Jumalan suuri suunnitelma ihmiselle yllätyksellinen.

Tuo suuri suunnitelma jonka tiesi jo ennen kuin loi taivaan ja maan.
Ei sitä voi ihminen ymmärtää.

https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/580604

Äänestä

On tulossa kirkon aika missä naispappi vihkii naisparin kirkossa kristillisen avioliiton sakramentin pyhyyteen.

Ken lestadiolainen mies siellä takapenkissä tätä liittoa vastustaa, puhukoon nyt tai ikuisesti vaietkoon.
Niinkö se vihkikaavakin muuttuu?

Äänestä

Jumalan tervee !
LFF on taas risteyskohdassa kuulumisessaan kirkkoon.
Tai ainakin pitäisi olla jo kovaa valitsemassa uutta suuntaa eli oikealle, kaasua ja lujaa kauas pois.

Millä ihmeen taipuisalla sananselityksellä he pystyvät mukamas pysymään kirkossa sisällä enään.

Ylös ja ulos kun eiväthän siellä muutoinkaan enään käy.

Tai niin minä ainakin koko 2000 vuotisesta sopasta ulkopuolisena ajattelisin heidän viimeinkin tekevän.
Jos siis on yhtään heidän omiin puheisiinsa uskominen.

Pienissä ja keskisuurissa aidoissa Raamatun sanan mukaisissa seurakunnissa on juutalaisen kristinuskon kasvava uusi huominen.

Äänestä

Se taitaa olla tuo kirkon reilun miljardin kirkollisveronkanto vuodessa mikä pitää ainoat oikeat kirkon jäseninä ja hang aroundeina.
Vaikka muuten ei se liberaali sanantulkinta maistukkaan.

Sieltä aina saa kuitenkin anottua kirkollisia voimavaroja yhteisen sanan tukemiseen.

Sama lienee asiantila eriseuraisessa helluntailaisuudessa.

Äänestä

Miten se muuten menee nykyisen sanan, valistuksen ja liberaalisuuden aikana tuo kun.

Sanotaanpa vaikka nimeltä nyt tarkalleen mainitsematta ja kehenkään todelliseen elävään henkilöön tunnistamisen atribuuteilla osumatta.

Niin päättääpi pastori Per muuttaa juridisen sukupuolensa ja nimensäkkin Gunillaksi, kun on siltä aina sisimmässä kerran tuntunut ja itsensä naiseksi miehen ruumiissa eläväksi tiennyt.

Alkaa siinä sitten myös mielensä kahleista vapautuneena ehostamaan itseään naisellisen olemuksen suuntaan, naisellista peruukkia, asustekokonaisuutta, meikkaamalla, huulistopunaa lisäämällä, irtoripsiä pitkiä ja lakattuja kynsiä huolimalla sekä käsilaukkua kantamalla.

Tietenkin vaan vapaalla eikä ollenkaan seurakunnan tilaisuuksissa ja pastorin tointa suorittaessaan.

Ja mihinkään fyysisiin ruumiin muodonmuutoksiin ei Per enään ikänsä puolesta lähde vaan tyytyy hormonaalisiin lääkehoitoihin ja niistä saataviin vaikutuksiin.

Miten seurakunta suhtautuu noin kollektiivina pastorinsa muuttuneeseen ja päivittyneeseen tilanteeseen.

Aletaanko hyljeksiä veljeä/siskoa, karttaa, erottaa seurakuntayhteydestä, tarjotaan takarivin penkkiä, kehotetaan hoitomiehet Gunillaa takaisin entisyyteen Periksi hoitamaan.
Rukoillaanko tehostetusti sielunvihollisen poistumista.

Vai otetaanko tuo Jumalansa luoma ja uudelleen aikaansa päivittämä avosylin vastaan, anteeksi olleet ja menneet antaen ?

Äänestä

>>LFF:n toiminnanjohtaja Stig-Erik Enkvist kertoo Keskipohjanmaa-lehdessä, että piispojen ottama kanta vihkimisiin oli herätysliikkeille viimeinen pisara.<<
ttps://yle.fi/a/74-20178618

Viimeinen se on tippa nenänpäässä.
Nuolaistaanko ennen kuin tipahtaa.
NYT on lähellä.

Äänestä
  • Nyt se ihan norona valuu.

    LFF:n Larsmolaisella rukoushuoneella on Venäjän Inkerissä papiksi vihittyjä pastoreita toimessa.
    Pietarsaaren Rauhan Sanan pastori LFF:n Stig-Erik Enkvist etunenässä.

    Aika Venäläinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nyt se ihan norona valuu.

    LFF:n Larsmolaisella rukoushuoneella on Venäjän Inkerissä papiksi vihittyjä pastoreita toimessa.
    Pietarsaaren Rauhan Sanan pastori LFF:n Stig-Erik Enkvist etunenässä.

    Aika Venäläinen juttu.

    Tavarits präst som en ost
    En mögelost

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nyt se ihan norona valuu.

    LFF:n Larsmolaisella rukoushuoneella on Venäjän Inkerissä papiksi vihittyjä pastoreita toimessa.
    Pietarsaaren Rauhan Sanan pastori LFF:n Stig-Erik Enkvist etunenässä.

    Aika Venäläinen juttu.

    Miten Pietarsaaren ja Larsmon lestadiolaisuudessa suhtaudutaan Venäjältä pappisvihkimyksen hankkineisiin pappeihin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Miten Pietarsaaren ja Larsmon lestadiolaisuudessa suhtaudutaan Venäjältä pappisvihkimyksen hankkineisiin pappeihin ?

    Isänmaallisuusvyöhykkeellä tapahtuu kaikkea epäloogista mutta ovatko aikamme tapahtumat merkkejä tulevasta, ja miten niitä pitäisi sanan avulla sen ohjastamana tulkita.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Isänmaallisuusvyöhykkeellä tapahtuu kaikkea epäloogista mutta ovatko aikamme tapahtumat merkkejä tulevasta, ja miten niitä pitäisi sanan avulla sen ohjastamana tulkita.

    Onko sanan neitsyestä syntymässä ?

    Larsmo-Pietarsaari-Venäjäseura

    Suomenruotsalainen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutunut kansalaisjärjestö

    Hih huh!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Onko sanan neitsyestä syntymässä ?

    Larsmo-Pietarsaari-Venäjäseura

    Suomenruotsalainen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutunut kansalaisjärjestö

    Hih huh!

    Pitikö minun tämäkin vielä nähdä näinä kohtapuoliin ehkä kohta justiinsa alkavina lopunaikoina.

    Kommunismin/mens henkivallat nostavat päätään ja vielä missä, itsensä Israelin Jumalan valitun omaisuuskansan pohjolan pääkallonpaikkaa vartioivien hangaroundien keskuudessa.

    Kauhistus se on
    On se totisesti

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten uusheräyksessä suhtaudutaan naispappeuteen? Voiko teillä toimia pappina nainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu