Mukana luvussa erityisavustajien avustajatkin. Viisaat vaikenevat, koska rehellisyys ei maata peri.
Kataisen hallituksella oli 149 avustajaa kesällä 2013, kun HS asiaa selvitti
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
2000-luvun alussa Kokoomus, KD ja Vasemmistoliitto jättivät vastalauseen Perustuslakivaliokunnan mietintöön poliittisten valtiosihteerien
tarpeellisuudesta.
Vahvaa kritiikkiä esittäneelle Kokoomukselle ovat avustajat kelvanneet yhtä innokkaasti kuin muillekin puolueille. - Anonyymi
Keskustan päästyä oppositiokauden jälkeen hallitukseen,puolue tervehdytti talouttaan siirtämällä puoluevirkailijoitaan valtion palkkalistoille, muun muassa ministerien avustajakaartiin. Nykyään se "maan tapa".
- Anonyymi
Miksi Keskustalle on kuulunut KELAn pääjohtajan paikka jo 66 vuotta ?
- Anonyymi
Niin miksi ? Mikä sopimus sen takana on, ettei koskaan valita pätevintä
vaan "sopivin kepulainen" ?
SMP:ä oli sentään asettaa virkaan Mikkelin maaherraksi Juhani Kortesalmi.
Veikko Vennamo sai asutettua karjalan evakot, Halla-aholla elämäntyö kotouttaa matut saa nähdä milloin aloittaa.Rehellisyydelle en ole muuta kuin naurahtanut jo kauan.
Minusta Katainen oli kaiken arvostelun alapuolella.
Jos hän sanoi päivää niin oli ilta.- Anonyymi
Mm. Junckerin nuoleskelu oli Käteiseltä kuvottavaa, mutta toi hyvän viran EU:ssa ja eläkkeen.
- Anonyymi
Kansalaiset tekevät oman mielipiteensä edustajista, puolueeton asiantuntija raati osaa tehdä yleensä oikean luotettavan valinnan
Jos kansalla olisi valittavana kahdesta luotettavin pääministeri, Matti Vanhanen tai Jussi Halla-aho niin ei olisi epäilyä ken olisi kyvykkäin ja luotettavin.- Anonyymi
Mistä puolueettomasta asiantuntijaraadista puhut ja mistä valinnasta?
- Anonyymi
Voi sinnuu, kuten monia muitakin. Että ihan puolueeton !?
- Anonyymi
Ja yliopistot on täynnä jonninjoutavia palikoita ja savolaisella on suuri seurakunta??
- Anonyymi
Avustajien määrä ei ole "uutuus"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743660
- 2012992
- 252890
- 492768
- 232683
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412455Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2512159Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241907Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2091888- 441847