Oulussa ei ilmeisesti saa lähiruokaa mistään, kun tuntuu että Inarin siikaa ja Savon talkkunaa pidetään lähiruokana. Myöskin Pullapirtin einesnisuja. Talvella toki vaikea saada lähellä kasvatettua vaikkapa juureksia. Miksi muuten sanotaan ettei kotimaisia viljoja kannata syödä, kun ne aiheuttaa keliakiaa sekä suolisto-oireita ja lihottaa?
Lähiruoka Oulussa
6
54
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä lie syynä, vai eivätkö vain mainosta riittävästi? Oulu ei niin pohjoisessa kuitenkaan ole, ettei mikään kasva.
Keski-Suomessa ja Hämeessä hyvin marketeista löytää oman maankunnan tuottajien tuotteet, selvästi esillä ja merkitty.
Tuon Pullapirtin kanssa yllätyin pahan kerran tuoteselostetta lukiessa. Leetaa olin vailla, ja sehän olikin tuotu Itämeren takaa, ainoastaan paistettu ja koristeltu paikanpäällä. Höh?- Anonyymi
Oulussa on todella lyhyt kesä ja sateinen epävakaa sää. Ei täällä viljellä ravintoa, kuten eteläisessä Suomessa tai etenkin etelän maissa. Periaatteessa Suomi pitäisi tyhjentää Jyväskylän pohjoispuolelta ja tulevaisuudessa kokonaan.
- Anonyymi
leettiset stassut
- Anonyymi
Pieniä peltoja. Pitäisi häätää ihmiset etelämmäksi.
- Anonyymi
kuka staattisia ottaa elätikseen etelässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuka staattisia ottaa elätikseen etelässä?
Staattisia eli pysyviä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.813918Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973287Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1202579Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1831817Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201754Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m761580Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä931568- 1081489
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11281- 551123