Raisiolainen rikkuri!

Anonyymi

Sienestykseen sisältyy elämän koko tunne kirjo, mikäli sienestystä rakastaa.
Sienestyksen suola on löytämisen ilo ja onnistumisen kokemus, mutta silti sienestykseen sisältyy pettymyksiä, yllätyksiä ja jopa vihan tunnetta, vaikka vihaa siihen ei sisältyisikään. Sienestäjä joka rakastaa sienestystä, kuitenkin usein suuttuu sienestäessään, mikäli tosiaan sienestystä rakastaa, eli sienestää paljon.
Sienestäjä paitsi pettyy pahasti, mutta myös suuttuu, jos hän on jättänyt pieniä kanttarellejä (kanttarellit ovat vain esimerkki) metsään kasvamaan, tarkoituksenaan tulla parinviikon kulttua keräämään saaliin talteen. Kun sienestäjä parinviikon kulttua lähtee metsään, sienestäjää jännittää onko sienet edelleen tallella, vai onko joku muu sienet jo koriinsa kerännyt. Sienestäjä jännittää tätä sitä enemmän, mitä enemmän apajalleen sieniä kasvamaan jätti. Joskus tämä yksi paikka voi tarjota korillisen sieniä, mikäli sienet ovat saaneet kasvaa otollisissa olosuhteissa riittävän suuriksi. Sienestäjä siis jännittää ja tämä tekee sienestyksestä jännittävää, koska sienestäjä tietää hyvin, että apajalla saattaa odottaa yhtä hyvin pettymys, kuin suuri löytämisen ja onnistumisen kokemus.
Sienestäjän tunteet usein määrittelee siis apaja.
Jos sienestäjä tulee apajalleen ja huomaa apajan olevan tyhjä, sienestäjä luonnollisesti pettyy, koska odotti sienien olevan vielä paikalla, vaikka tunsi ja tiesi riskit, kun sienet kasvamaan jätti. Sienestäjä tiesi jättäessään sienet kasvamaan, että joku voi ne hyvin koriinsa kerätä, mikäli apajalle ennen häntä sattuu löytämään. Kuitenkin sienestäjälle helposti nousee viha pintaan, eli sienestäjä suuttuu, mikäli huomaa perkuu jätteistä, että sienet onkin kerätty yhtä pieninä kuin hän ne metsään kasvamaan jätti. Vielä enemmän sienestäjä suuttuu, mikäli huomaa sienet olevan edelleen paikalla, mutta joku on tallonut apajan sienet tahallisesti alleen - myös tähän sienestäjä aika-ajoin törmää.
Sienestäjää ei satu niin paljoa, mikäli sienet on kerännyt joku muu, mutta perkuu jätteistä näkee, että sienet on saanut kasvaa keruukokoon ja siis kasvamaan jättämisestä on ollut iloa jollekkin muulle, mutta silti sienestäjä pettyy, koska ei saanut saalista itselleen.
Suuria ilonhetkiä sienestäjä kokee, kun löytää apajan, jossa kasvaa sieniä joita harvoin löytää. Ilon ja onnistumisen kokemus on sitä suurempi, mitä puhtaampia ja suurempia harvinaiset sienet ovat. Tälläisissä paikoissa sienestäjää kuitenkin vaanii myös pettymys, mikäli harvinaiset ja virheettömän näköiset suuret sienet ovatkin sisältä täysin madon syömiä ja siis pilalla.
Sienestäjiä vaivaa usein saaliin himo ja tälläisissä tilanteissa sienestäjän nöyryys punnitaan. Ylpeä sienestäjä kerää koriinsa matosia sieniä, vaikka tietää, ettei ehkä voi saalistaan mitenkään hyödyntää. Tämä riski on olemassa, mikäli sienet ovat harvinaisia ja päällepäin virheettömän näköisiä. Kotona kuitenkin sienet lentää roskikseen. Sienestäjä sortuu joskus ylpeyteen, eikä myönnä itselleen löytäneensä apajaa, johon tuli auttamatta liian myöhään ja madot ehtivät ensin.
Onnistumisen kokemus ja ilon tunteet ovat tietysti tälläisessä apajassa suuria, mikäli madot eivät ehtineet ensin ja sienestäjä saa ehkä elämänsä ensimmäisen kerran korinsa täyteen sieniä, mistä on saanut aikaisemmin vain haaveilla ja katsella sienikirjoista vain niiden kuvia.
Löytämisen ilo on siis ehdottomasti sienestyksen suola ja ilman näitä löytämisen ja onnistumisen kokemuksia ei sienestäjä voisi sienestystä rakastaa. Rakastaakseen sienestystä, tulee sienestykseen kuitenkin liittyä koko elämän kaikki tunnetilat.
Sienestys on myös vaarallista. Monia herkullisia sieniä matkii näköis-sienet ja joskus nämä näköis-sienet ovat tappavan myrkyllisiä, tai vain syötäväksi kelpaamattomia, tai mahavaivoja aiheuttavia. Joskus ero on niin pieni, ettei sitä paljain silmin huomaa, vaan ero täytyy tarkistaa mikroskoopilla. Tälläiset sienet nöyrä sienestäjä jättää tietysti metsään
Kuitenkin vuosittain ihmisiä kuolee sienimyrkytyksiin ja tämä kertoo sienestäjän ylpeydestä, ei niinkään tietämättömyydestä. Sienimyrkytyksistä on uutisoitu vuosittain niin paljon, että tuskin kukaan on tietämätön vaaroista ja jos joku myrkkysienen koriinsa kerää, on se ylpeyden hedelmää, koska keräsi koriinsa sienen, jonka lajista ja syötävyydestä ei ollut 100% varma.
Sienestykseen liittyy myös oppimisen ilo ja ainakin minä olen tullut kovin iloiseksi, kun olen saanut uusiin sieniin tutustua. Tänä vuonna olen saanut kartuttaa sienituntemustani neljällä uudella herkullisella sienilajilla, joilla kaikilla on vastineensa myrkkysienten parissa. Koivunkantosieni muistuttaa Myrkkynääpikkää ja Myrkkynääpikkä vie hautaan. Kuusen herkkusieni muistuttaa Valkoista kärpäs-sientä ja Valkoinen kärpässieni vie hautaan. Myös uskonsienellä on myrkkysienissä vastineensa. Näitä sieniä löytäessäni olan joutunut jättämään metsään suuriakin saaliita, koska en ole ollut 100% varma sienien lajista, enkä siis niiden syötävyydestä ja turvallisuudesta.
Näiden sienie

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pitkä teksti,,pena huhhuh prkl,, huhhuh lukulasit prkl,, huhhuh missä kahvi? ai tuossa vasemmalla *sluuurps* onpa kuumaa, tupakka maistuisi *raapsraaps* pall mallia tosijjaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe