Voi, kaikki jaksavat jankuttaa kuinka ihanaa on kun tulee kevät, mutta mut se vain saa raivon partaalle ja itkukohtausten kouriin! Asia on nimittäin näin: viime syksynä rakastuin aivan täydelliseen poikaan, hän oli kiltti, huumorintajuinen ja viihtyi kanssani. Rakastuin silmittömästi, vaikka vasta viime keväänä eräs hyvin läheinen poika loukkasi minua todella (arvet on yhä jäljellä). Uskoin että poika piti minusta ja aloin flirttailla, lähettelin tekstareita ja juttelin koulussa. Aluksi kaikki oli mahtavasti, hän vaikutti kiinnostuneelta joten aloin vihjailla hänelle tunteistani, suoraan en uskaltanut sanoa. Sen jälkeen kaikki ihanuus oli tiessään, ja suoraan sanoen hän alkoi kartella minua. Ihmettelin mitä tein väärin joten annoin hänen olla omissa oloissaan hetken aikaa. Sitten joulun alla joulujuhlassa vietimme paljon aikaa yhdessä ja halasimme pari kertaa, mikä sai minut uskomaan että hän välitti minusta. Lopulta eräs ystäväni onnistui vihjeilla kertomaan, että pidän hänestä. Taas hiljaisuus, hän mökötti minulle n. kuukauden, enkä tiedä mistä. Sen jälkeen pyysin hänet diskoon kanssani, ja hän lähti. Sen loputtua lupasimme ottaa uusiksi. Mutta sitten alkoi taas puhumattomuuden kausi: hän oli kertonut eräälle ystävälleen joka on myös ystäväni että ei tiedä missä mennään! Se jos mikä sai sappeni kiehumaan! Se mökötys kausi on jatkunut jo yli kaksi kuukautta, eikä hän vieläkään osoita olevansa mies ja puhu minulle, vaikka tiedän että hänellä on toinen tyttö.
Se tyttö on oikea rokkityttö hänen makuaan selvästi, kaunis ja kapinallinen, toisin kuin minä, jonka kauneus on todella katsojan silmässä, nimittäin sokean katsojan... Tämä poika on ajanut minut epätoivon partaalle, en tiedä, miten kestän sen ettei hän suostu puhumaan minulle, sillä en ole tehnyt mitään väärää, enhän..? Kaiken lisäksi taidan vielä välittää siitä pojasta, vaikka olenkin muita katsellut...
Voi että kun minä vihaan kevättä... Olkaa kilttejä ja auttakaa kevätmasennuksen uhria...
Se tyttö on oikea rokkityttö hänen makuaan selvästi, kaunis ja kapinallinen, toisin kuin minä, jonka kauneus on todella katsojan silmässä, nimittäin sokean katsojan... Tämä poika on ajanut minut epätoivon partaalle, en tiedä, miten kestän sen ettei hän suostu puhumaan minulle, sillä en ole tehnyt mitään väärää, enhän..? Kaiken lisäksi taidan vielä välittää siitä pojasta, vaikka olenkin muita katsellut...
Voi että kun minä vihaan kevättä... Olkaa kilttejä ja auttakaa kevätmasennuksen uhria...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tohon oikeen mitään voi sanoo... =/
Päästä irti siit jätkäst ja jatka elämää. Mä tiiän, et se on vaikeeta, mut ei se oo ainoo kala miesten loputtomassa meressä...
Joillakin jätkillä/miehillä tuntuu todellakin puutuvan jokin (mahdollisesti tunne-älyyn liityvä) aistinosa aivoista. Yleinen vaiva näyttää myöskin olevan puhumattomuus, mutta siihen ei valitettavasti ole vielä löytynyt muuta lääkettä kuin suora puhe tai kyseisen jätkän pyyhkiminen muistista. Eikä kukaan ole koskaan väittänyt sen olevan helppoa mutta sellaista elämä on.
Kyynikkona olen itsekin lopen kyllästynyt ihmisten vaaleanpunahohtoiseen kevät hömpötykseen ja siihen kuinka he tuntuvat näkevän rakkautta kaikkialla.
Mutta raikasta kevättä sinulle.