Nyt on hyvät neuvot tarpeen, otsikonkaltainen tilanne päällä. Olen reilu viiskymppinen mies ja aina kärsinyt erektio-ongelmista. Viimein n. seitsemän vuotta sitten, kun hinnat olivat romahtaneet, rohkaistuin ja hain lääkäriltä Sildenafil reseptin ja alkoi uusi luku elämässäni, sukupuolielämä. Mutta sitten tuli ero kumppanista ja vajaan vuoden olin yksin, kunnes tuli uus kumppani. Mutta lääkkeet eivät enää tehonneetkaan yhtähyvin, vaan yhdynnän onnistuminen oli luokkaa ehkä 50% Kumppani oli ymmärtäväinen, mutta erottiin ihan muista syistä, minun aloitteestani.
No vielä en ole luovuttanut ja olen nyt parisuhteessa ymmärtäväisen ja rakastavan naisen kanssa, mutta seksi ei luonnaa enää käytännössä ollenkaan, yksi onnistunut yhdyntä kymmeniä yrityksiä ja toinen yhdyntä, joka loppui kesken, kun veltostui. Lääke on vaihdettu Tadalafiiliksi, muttei mitään eroa edelliseen. Kysynkin nyt, että mikä olisi seuraava siirto, onko teillä muilla kokemuksia niistä virtsaputkeen työnnettävistä kapseleista, mitä ne ovat ja maksavatko paljon, entä miten, kun tulee siemensyöksy, onko sulanut siihen mennessä?
Mun ongelma on tarkasti kuvattuna sellainen, että kiihotun kyllä melkein joka kerta aika nopeastikin täyteen erektioon, mutta kun pitäisi työntyä, niin kulli lerpahtaa, kerran kävi jopa niinkin, ettei ollut edes lääkettä alla, vaan aamuseisokilla pääsin sisään, mutta sitten piti jonkun suonenvedon takia vaihtaa asentoa hiukan ja se oli siinä sitten. Mulla siis seisoo hyvinkin, mutta ei pysy seisiö, mistä tämä kertoo? Mielestäni syy ei ole verenkierrossa, vaikka ylipainoa ja kolesteroliakin on, koska yhtäkkiä saattaa olla kova seisokki juuri aamuisin ja muutenkin, jos vaikka ajattelee, tai näkee pornoa. Ennen masturbointi kyllä onnistui hyvin, mutta enää ei sekään, voitte kuvitella, että olen todella epätoivoinen. Seksuaalineuvontaan ajattelin ottaa yhteyttä, mutta tulleeko sieltäkään apua, vai meneekö vaan rahat terapeutille... Kunnanlääkäri ei minua todesta ota, ei edes urologille lähetettä kirjoittanut, kuulemma reseptejä vaan kirjoittavat hekin.
Mistä nyt apua, kun nieltävät lääkkeet eivät tehoa enää
32
1688
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä lisäys, erektiorenkaista ei ole apua, on kokeiltu monenlaisia, yksin toimiessa jotenkin, mutta ei kaverin kanssa.
- Anonyymi
VITAROS lääke, pyydä resepti lääkäriltä ja homma toimii.
Vielä parempi olisi CAVERJECT 20 mg ,mutta sitä ei ole vuoteen saanut eikä ole
tietoa milloin sitä taas saa.- Anonyymi
Kiitos asiallisesta vastauksestasi :) Joo tiesin, että piikkihommat on aika kortilla nykysin, toi Vitaros on ihan uus nimi mulle.
- Anonyymi
Tällä hetkellä Caverjectin molempien vahvuuksien saatavuushäiriö näyttäisi Fimean mukaan päättyvän ennen joulua. Toinen pistoslääke, joka on samanhintainen Caverjectin kanssa, on Invicorp. Toimii hyvin, mutta vaatii jääkaappisäilytyksen. Ruiskun laittaminen käyttökuntoon on tarkkaa hommaa, että kaiken lääkkeen saa ruiskuun ampullista.
- Anonyymi
Kyse on varmaankin liian alhaisesta testosteronitasosta. Tällöin erektiolääkkeetkin lakkaavat toimimasta, koska paisuvaiskudosten normaali toiminta vaatii tietyn määrän testoo toimiakseen.
Se pitää laboratoriokokein tutkia ja aloittaa korvaushoito, mikäli se on alhaalla.- Anonyymi
Minulta (aloittaja siis) mitattiin pyynnöstäni testosteroniarvot verikokeella. Siinä oli kai useampi eri arvo, mitä tulkittiin ja kunnanlääkärin mukaan yhden arvon taso oli hieman matala, mutta hänen mukaansa se ei asiaan vaikuta. Ja kuten jo kerroin, itse erektio kyllä tulee aika jämäkäksikin, mutta jokin tekijä sitten lopettaa seisokin, kun työntyä pitäisi.
- Anonyymi
Minulle urologi sanoi että testo vaikuttaa vain haluun ei kykyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulta (aloittaja siis) mitattiin pyynnöstäni testosteroniarvot verikokeella. Siinä oli kai useampi eri arvo, mitä tulkittiin ja kunnanlääkärin mukaan yhden arvon taso oli hieman matala, mutta hänen mukaansa se ei asiaan vaikuta. Ja kuten jo kerroin, itse erektio kyllä tulee aika jämäkäksikin, mutta jokin tekijä sitten lopettaa seisokin, kun työntyä pitäisi.
No kerrohan ne arvot.
Suomessa lekurit puhuvat paskaa ja heidän tietämys testosteronihoidoista hyvin heikko.
Kirjoita tulokset tähän, niin annan oman arvioni asiasta.
T.ed. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle urologi sanoi että testo vaikuttaa vain haluun ei kykyyn.
No voi helvetti jos ei ole halua niin ei ole kykyäkään ! Viagra ym vastaavat ei toimi ilman halua !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle urologi sanoi että testo vaikuttaa vain haluun ei kykyyn.
Lääkärisi on oikeassa.
- Anonyymi
Vuosia sitten tapasin Tallinnan lautalla n. 70 vuotiaan miehen joka kertoi käyvänsä maksullisilla säännöllisesti. Juttu meni mieskuntoon ja herra kaivoi puvuntakkinsa taskusta tyylikkään rasian jossa oli kynä. Erektiokynä. Sillä pistetään paisuvaiseen jotain ja kuulemma pelittää upeasti. Vieläköhän sellaisia joltain lääkäriltä saisi ? Ei tullut kysyttyä oliko kynä mistä peräisin. Kysy lääkäriltäsi. Noista lääkkeistä sanoi oma lääkärini että jos ei halua ole tallella niin ei niillä kuollutta herätetä.
- Anonyymi
Kyse lienee niistä jo täällä mainituista pistoskynistä, jotka ovat loppuneet, mutta jotka nyt tuon eilen klo. 22.49 aikoihin tulleen viestin mukaan olisivat taas tulossa takaisin.
- Anonyymi
Ja halua minulla kyllä on, siitä ei ole homma kiinni, jos kykenisin, naisin monta kertaa päivässä.
- Anonyymi
Olen yli 70v. ja kaikki pelaa hyvin, erikoisen hyvin kun saan vierasta......
Siis me lääkäriin ja hyvin pian! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse lienee niistä jo täällä mainituista pistoskynistä, jotka ovat loppuneet, mutta jotka nyt tuon eilen klo. 22.49 aikoihin tulleen viestin mukaan olisivat taas tulossa takaisin.
Viittaat Invicorpiin, joka ei ole pistoskynä, vaan samantyyppinen kui Caverject, vähän hankalampi käyttää, mutta yhtä tehokas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viittaat Invicorpiin, joka ei ole pistoskynä, vaan samantyyppinen kui Caverject, vähän hankalampi käyttää, mutta yhtä tehokas.
No onhan vielä olemassa MUSE. Sama lääkeidea ,mutta ei pistetä, vaan lääketippa asetetaan asettimella virtsaputkeen
- Anonyymi
Kerro nyt ihan rehellisesti paljonko on painoa. Entä kolesteroli?
- Anonyymi
Riittävästi päälle 100kg, kolesteroliakin on, mutta arvoa en muista. On ollut kumpaakin ennenkin, mutta lääkkeet tehosivat silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittävästi päälle 100kg, kolesteroliakin on, mutta arvoa en muista. On ollut kumpaakin ennenkin, mutta lääkkeet tehosivat silti.
Se oli ennen se. Ikää kun on tullut alkaa ylipainoinen tehdä tehtävänsä.
Itse myös yli 5-kymppinen. Ylipainoa ollut enimmäkseen aina, ja stondis huonontunut än myötä. Noin vajaa 10 v sitten laihdutin reippaasti ja kuntoilun paljon. Kun olin hyvässä kunnossa ja paino normaali, ei ollut mitään ongelmia stondiksen kanssa. Toimi aamuin illoin, paremmin kuin koskaan. Mitään lääkkeitä en tarvinnut.
Sit tuli ero naikkosesta ja alkoi alamäki. Paino noussut 5 kg/ vuosi. Vielä toimii Silden kanssa, Tadalafil ei enään juurikaan vaikuta.
Tiedän että kun pudottaisi painoa 25 kg, kaikki olisi paremmin. Mutta tällä ikää se vaan on entistä vaikeampaa. Muutto pohjois Koreaan voisi auttaa. Ja olisihan siellä nättejä naisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli ennen se. Ikää kun on tullut alkaa ylipainoinen tehdä tehtävänsä.
Itse myös yli 5-kymppinen. Ylipainoa ollut enimmäkseen aina, ja stondis huonontunut än myötä. Noin vajaa 10 v sitten laihdutin reippaasti ja kuntoilun paljon. Kun olin hyvässä kunnossa ja paino normaali, ei ollut mitään ongelmia stondiksen kanssa. Toimi aamuin illoin, paremmin kuin koskaan. Mitään lääkkeitä en tarvinnut.
Sit tuli ero naikkosesta ja alkoi alamäki. Paino noussut 5 kg/ vuosi. Vielä toimii Silden kanssa, Tadalafil ei enään juurikaan vaikuta.
Tiedän että kun pudottaisi painoa 25 kg, kaikki olisi paremmin. Mutta tällä ikää se vaan on entistä vaikeampaa. Muutto pohjois Koreaan voisi auttaa. Ja olisihan siellä nättejä naisia.Jos luit mun aloituksen, niin minähän kerroin, että tämä ongelma on ollut minulla koko ikäni ja olin nuorena tosi laiha 175/ 70....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos luit mun aloituksen, niin minähän kerroin, että tämä ongelma on ollut minulla koko ikäni ja olin nuorena tosi laiha 175/ 70....
Mutta silloinko lääkkeet vielä auttoivat? Tämän käsityksen sain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta silloinko lääkkeet vielä auttoivat? Tämän käsityksen sain.
Siis silloin kun olen ollut laiha, mulla ei ollut varaa ostaa niitä lääkkeitä, eikä niitä edes saanut 80 -luvulla. Kun 7 vuotta sitten hain lääkkeet ekaa kertaa, olin käytännössä melkein yhtä ylipainoinen, kuin nytkin ja Sildenafil toimi loistavasti, alle puolessa tunnissa kova seisokki ja monasti tunnin sisään toinen varvi ja vielä aamupäivällä herätessä, oli se juhlaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis silloin kun olen ollut laiha, mulla ei ollut varaa ostaa niitä lääkkeitä, eikä niitä edes saanut 80 -luvulla. Kun 7 vuotta sitten hain lääkkeet ekaa kertaa, olin käytännössä melkein yhtä ylipainoinen, kuin nytkin ja Sildenafil toimi loistavasti, alle puolessa tunnissa kova seisokki ja monasti tunnin sisään toinen varvi ja vielä aamupäivällä herätessä, oli se juhlaa!
Ylipaino tappaa hitaasti mutta varmasti.
- Anonyymi
Lääkäriin ehdottomasti koska ei ole normaalia ikäiselläsi, ettei pelitä.
En pelottele, mutta voi olla kyse vakavammastakin. Se selviää kun käyt heti ensi viikolla lekurissa! - Anonyymi
Lopeta niitten nuorten tyttöjen kanssa seurusteleminen. Ärsyttää lukea niitä lehdistä! Olet entinen tähti!
Epäilen psyykistä syytä. Kun rupee epäilemään, onnistuuko, silloin ei onnistu. Toisen partnerin kanssa saattaa onnistua, toisen kanssa ei. Partnerin aktiivisuus usein ratkaisee. Jos toinen vain makaa ja odottaa, homma ei toimi.
40-vuotiaana oli vaihe, että minkään uuden naisen kanssa ei yhdyntä toiminut. Jos nainen ei uskalla tai viitsi tarttua kulliin ja hyväillä sitä hieman, oli tunne. että olen yksin ja erektio häippyi. Samaan aikaan tutun naisystävän kanssa ei mitään ongelmaa. Kunnes löytyy taas sopiva nainen.
Mieskin kaipaa tunnetta siitä, että on hyväksytty ja arvostettu miehenä. Eihän nainen kiihotu joka miehen kanssa.- Anonyymi
Noi kaikki yhdessä aiheuttaa totaalisen erektiohäiriön ja panohommista ei tuu mitään.
Vittu tästä ei tuu mitään, eihän mulla edes seiso...tämmöinen ajatus takoo päässä ja muija vaatii kullia...mitä mä nyt teen...pitäis suoriutua....ei tästä tuu mitään...
Tässä vaiheessa annetaan periksi, tuskastutaan...mutta äläpä luovuta ihan vielä...olepa siinä hetkessä mukana vielä...sano kumppanille että ollaan tässä hetki rauhassa...rauhoita itsesi...kosketa kumppania...kosketa itseäsi...ala nauttia toisen ihosta ja kosketuksesta...löydä oma itsesi ja rauhoitu...kiihotu...hyväile lisää...kiihotu lisää..antaudu ja nauti...ja pane kuin kani.
- Anonyymi
Mitä tehdä kun miehellä sama juttu mutta ei hae apua.
Olen valmis maksamaan kaiken mitä se vaatii.
Ei halua puhua asiasta.
Jaksaa aina sanoa että ei minussa ole vikaa että olen kaunis.
Minä epäilen hänen olevan homo.
Ihan oikeasti. - Anonyymi
No mulla sama juttu eipä juuri yli 3 kymppisenä ole seisonut nyt olen 58.Ikinä en ole polttanut mitat on 185 83 ja lihasta kun urheilen.Sain reseptin lääkäriltä jo 12v sitten viagraan muttei ne auta,lääkärin mielestä silloin oli"ei kait sillä nyt suurta väliä kun tuota ikääkin on jo"No tietystikään en ole naimisissa enkä seurustele kun ne loppuu tuohon ettei pelaa.Niin testoarvot oli lääkärin mielestä 12v sitten riittävät,mutta itse epäilen kun eihän minulla nuorenakaan ollut mitään aamuseisokkeja tms.
- Anonyymi
Valkosipulia. Syö.
-FantasyOfAllium
- Anonyymi
Päivää.
Haluatkos kuulla missä on vika? Minä meinaan ollu samalla rastilla ja tiedän tunteen. Tää on helppo homma ja suurin osa porukasta kykenee tähän ilman pillereitä tms jutska.
Vastaus on.....tadaa....rumpujen pärinää....
KATSO PEILIIN!
Sieltä löytyy vastaus. Epätoivoinen ja epävarma reppana sildenafiili huulessa.
Voi voi, kurjaa katsottavaa eikö?
Haluatkos kuulla ilouutisen?
Joo, sildenafiilisetä voi parantua kun parantaa itse itsensä.
Konstit on hyvin yksinkertaiset.
Mene vessaan, katso itseäsi peiliin. HYVÄKSY SE MITÄ PEILISSÄ NÄET.
Noniin, homma on hoidettu.
Seuraavan kerran kun se mamma tulee siihen viereen ja alkaa ehdottelemaan panohommia.
Silloin sinä vastaat että mikäpä siinä, naidaan vaan jos naitattaa.
Annat itsellesi armoa ja kas, huomaat että olet eukkosi selässä ja nait kun kani.
Sulla on suorituspaineet päällä eli henkinen impotenssi.
Pääset siitä kun lopetat itsesi ruoskimisen, sanomalla että vitut siitä jos aina ei onnistu ja kun seuraavan kerran alkaa tehdä mieli niin haluat panna oikeasti himosta ja halusta, et suorituksen vuoksi.
Ole hyvä ei tartte kiittää.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289