Vapaamuurari Vasama SK:ssa

Anonyymi

Porilaiset ja Sanoma-konserni ilmeisesti palvovat vapaamuurariutta. Onnea teille, että olette löytäneet uhden yhteisen onnen lähteen.

20

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ollaankvai?

    • Anonyymi

      Palovakuutus ja Vapaamuurijengin tuki on hyvä yhdistelmä.
      Ei tarvita mitään Harley-Davidsonneja Helvetin Enkeli-velijärjestön tapaan.

      • Anonyymi

        Tarkoittanet rähjäkuntoisen hotellin paloa? Aika ohuesti tutkittiin.... miksiköhän?(ja tähän huutonaurua)

    • Anonyymi

      Kerrotaan esimerkiksi tapauksesta, jossa eduskunnasta pudonneelle Antti Vuolanteelle (sd.) piti järjestää tuloja.

      Vasamalle, joka oli sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja, toimitettiin silloisen sairaanhoitopiirin johtajan määräyksestä paperi, jossa piirin tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajana toimineen Vuolanteen palkkiota korotettiin.

      Vasama ei suostunut pistämään nimeään alle ja sai jääräpäisyydestään joidenkin demareiden tuohtumuksen osakseen.

      – Siihen ei ollut hallituksen päätöstä, Vasama muistelee.

      Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Vasama yritti sotkea Porin vasemmistopuolueiden kaikkein pyhimmän eli YH-asuntojen toimintaa, mutta karhun kaatoon ei yksi mies pystynyt.

    • Anonyymi

      On se koomillista, ku vanhat äijät leikkii rituaalileikkejä jossakin vapaamuurareiden salaisessa temppelissä.
      Eiks noi leikit kuulu lasten hiekkalaatikolle.

      • Anonyymi

        Jep. Leikit kuuluu lapsille ja liekit kuuluu takkaan ;<)

      • Anonyymi

        Narsistien pitää verkostoitua saadakseen mahdollisimman paljon valtaa.
        Vapaamuuraripellet toimivat ”poikkitieteellisesti” puolueissa, seurakunnissa, urheilujärjestöissä, julkisissa merkittävissä tehtävissä, oikeuslaitoksessa, poliisissa, vakuutusyhtiöissä...
        Lonkerot luikertelevat kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, joissa käytetään rahaa ja valtaa.
        Vapaamuurarit ovat rikollisjärjestöihin verrattava housuihinsa paskantavien ylimielisten kotonaan viihtymättömien lapsentasolle jääneiden narsistihomomiesten lummetoimintaklubileikkipaikka.
        Päälliköt saavat leikkiä miekoilla joutumatta naurunalaisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomaisesti kirjoitettu 10/10

        Parempaa on tulossa!
        Kunhan päiväntasaajan kulttuuri kotoutuu tänne kunnolla ja saavat rakennettua vapaamuurareitten ja muiden hienojen vallankäyttökoneistojemme tapaan lonkerot kaikkiin päättäviin elimiin niin hyvää tulee!

        Nämäkään eivät suvaitse naisia kuten vapaamuuraritkaan eivät pidä naisista.

        No tytöillä on omat salaisuutensa ja onhan heillä Marttakerho!

        Satakunnan Kansa on nykyään maahanmuuttovastainen. Viimeaikaiset uutisoinnit osoittavat arvopohjamuutoksesta.
        Afganistanaisisä toimii kulttuurinsa mukaisesti pitäessään järjestystä yhteisössään.

    • Anonyymi

      Mitähän rikollisjengin jeesukset tuumaavat tästäkin Vasaman ulostuksesta...perinteisesti eivät suvaitse että jengiläiset lörpöttävät salaisuuksia jollaiseksi jäsenyyskin tässä salaseurassa on luettu!
      Onhan se mahtavaa julistaa lehdessä kuuluvansa vapaamuurareihin”.

      Kansa pelkää nyt...eivät vitttuile...on sellasia kavereita että...!!!

      • Anonyymi

        Oma jäsenyys ei ole millään tavalla salaisuus. Toisten ihmisten jäsenyydestä kertominen jätetään heille itselleen. Se on vain kohteliasta.

    • Anonyymi

      Ei vapaamuurariutta voi palvoa. :D
      Ei se ole mikään uskonto tai saatika jumala. Vapaamuurarius on harrastus ja elämäntapa.

    • Anonyymi

      YLE MOT:

      "Turun kaupungin entisen yleissuunnitteluarkkitehdin Jukka Paason mukaan vapaamuurarit ovat vaikuttaneet suuresti Turun ulkoilmeeseen.

      - Se toteutuu varmaan kaavoituksessa, kun tontteja jaetaan ja urakat jaetaan. Siinä ovat rahavalta, poliittinen valta ja virkavalta yhteistyössä.

      Paaso joutui toimessaan MOT:n mukaan vapaamuurarien painostuksen kohteeksi. Turun kaupungin entisen yleissuunnitteluarkkitehdin Jukka Paason mukaan vapaamuurarit ovat vaikuttaneet suuresti Turun ulkoilmeeseen.

      - Se toteutuu varmaan kaavoituksessa, kun tontteja jaetaan ja urakat jaetaan. Siinä ovat rahavalta, poliittinen valta ja virkavalta yhteistyössä.

      Paaso joutui toimessaan MOT:n mukaan vapaamuurarien painostuksen kohteeksi."
      -----

      Törkeää, kuin huoraantumista!!!!!
      Kukaan itseään ja toisia arvostava poliitikko tai virkamies ei lähtisi kyseiseen lafkaan mukaan.
      Mutta kun poliitikoksikin lähtevät vain narsistit, joilla ei ole minkäänlaista moraalia.

    • Anonyymi

      Vapaamuurarit ovat monen suuren sodan takana ja muutenkin monessa todella pahassa asiassa mukana, joten vapaamuurareihin ei kannata missään nimessä liittyä vaikka se monen liikemiehen mielestä vaikuttaakin hyvältä paikalta verkostoitumiseen. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa!

    • Anonyymi

      Onko saannilla tuoretta listaa porilaisista vapaamuurareista?

      • Anonyymi

        Ei tarvitse suurtakaan mielikuvitusta tietääkseen, kaikki porin silmäätekevät, kauppiaat, kaupungin poliitikot, poliisin päällikkö, sairaanhoitopiirin johto, verottaja.

      • Anonyymi

        Mitä riemua on listasta, jolta saa halutessaan jättäytyä pois? Tuleeko jollekin yllätyksenä, että myös vapaamuurari voi laittaa ruksin ruutuun "Julkaisukielto"? Luuletko, että minun nimeni löytyy listalta? Miksi osallistuisin kateellisten mielenkiinnon ruokkimiseen?

        Keskitytään nyt kuulkaa vaan 3.11. julkaistaviin verotietoihin ja sen jälkeen USA:n pressanvaaleihin. Jätetään muurarit hetkeksi rauhaan.

    • Anonyymi

      Vapaamuurarit ovat lainkouran ulottumattomissa.
      Naiset ovat suljettu tämän jengin ulkopuolelle, koska tunnetusti naiset ovat epäloogisia, selvien asioiden sotkijoita, ovat linjattomia, lörpöttelevät liikaa, aiheuttavat eripuraa.

      Tärkeitä asioita junailtaessa tulee toimia vain yläpäällä.

      • Anonyymi

        Sosialistidemokraattinaapurimme oli kuullut kaupungilla, että jossain kaupungissa oli joskus naisena esiintyvän kaupunginjohtajan mies vapaamuurarijengin jäsen ja hänen kauttaan reittäpitkin saatiin asemakaavoitukset ja poikkeusluvat vauhdikkaasti ja demokraattisesti, siis sosialistien demokraattisesti etenemään arvopohjajengiläisten hyväksi!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1522
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1329
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1172
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1129
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      30
      955
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      795
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      55
      720
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      646
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      627
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      624
    Aihe