Elämä on kärsimystä täynnä

Anonyymi

Toivoisi kykenevänsä muuttamaan elämänsä kulun ja tekemään asioita toisin. Surettaa huonot ominaisuudet, ja muiden ihmisten sanomiset ja tekemiset menevät usein ihon alle. Suurin osa elämästä on olla ollut elää kiusaamisen ja nöyryyttämisen keskellä. Itsetunto ihan matalalla ja ärsytys vaivaa. Hyviä kokemuksia tai apua ei meinata saada mistään... Entisistä kiusaajista vähintään pari pääsi palaamaan elämää tuhoamaan. Nyt on ihan pohjalla eikä osaa olla. Tekisi mieli vastata myrkyllisyydellä takaisin, mutta on se viha kyllä rassaamaan itseäänkin eikä sen pitäisi olla vastaus mihinkään...

Rikkinäisenä on vaikeaa edetä ja olla parempi ihminen.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoja tuntemuksia. Menneisyys piinaa, kiusaa ja ahdistaa. Olis pitänyt tehdä toisin ja sanoa toisin ja nyt se on myöhäistä. Elämä on pilalla enkä tiedä saako sitä enää mitenkään olemaan hyvää elämää.

      • Anonyymi

        Jälkeenpäin on " helppo " sanoa että olisi pitänyt tehdä tai sanoa toisin.
        Mennyttä aikaa ei voi muuttaa.
        Tulevaan voi vaikuttaa, voi opetella kokemuksen kautta mikä on aiemmin harmittanut ja tuntunut omasta mielestä väärältä toiminnalta tai sanomiselta, ja tulevaisuudessa on mahdollista oppia toimimaan ja sanomaan eri tavalla.

        Useimmiten juuri sen itsetunnon saaminen paremmaksi auttaa monissa asioissa.
        Ja sekin onnistuu harjoittelun ja erehtymisen kautta.

    • Anonyymi

      Meditaatio auttaa unohtamaan menneisyyden. Itse olin tosi alhaalla ja masentunut, menin mukaan joogajärjestön toimintaan ja siitä alkoi täysin uusi elämä. En ajattele enää juuri koskaan menneitä vaan tulevaisuus vetää niin innolla eteenpäin ettei jää edes aikaa entisten asioiden kaiveluun. Myöskin saamani uudet ystävät eivät juuri koskaan soimaa tai kohtele minua huonosti.

      • Anonyymi

        En suosittele ollenkaan joogaa, älä mene siihen touhuun mukaan!

        Jooga voi alussa olla mukavaa, mutta googlaile mitä kaikkea sieltä löytyy.
        Varoitan vakavasti!
        Minulla on kokemusta ja paljon tietoa asiasta.

        On muitakin parempia keinoja.

        Tässä erään toisen kertomus:
        "Jooga on tuotu eurooppaan viattomana pikku urheiluna, vaikka sen juuret ovat erittäin uskonnolliset. Jooga kytkeytyy vahvasti hindulaisuuteen ja itse asiassa jooga on hindu"jumalien" palvontaa (joogassa oleva "valaistuminen" on vaarallista, koska se saattaa aiheuttaa demonien (hindujumalat ovat demoneita, vaikka suurin osa ei sitä ymmärräkään) täydellisen hallinnan ihmisestä. Voidaan tietenkin kysyä, jos ei ylipäätään usko esim. demonien eli pahojen henkiolentojen olemassaoloon, miksi joogata, koska joogassa nimenomaan haetaan kundiliini käärme-energian heräämistä juurichakrassa ja uskotaan henkimaailman olemassaoloon (tosin täysin päinvastaisesti kuin esim. kristinuskossa). Intiassa ei tunneta kristinuskon saatanaa tai Jumalaa ja näin ollen siellä sokeasti uskotaan hindujumaliin ja joogan voimaan. Samaan aikaan kuin esim. kouluissa ja ylipäätään kulttuurissamme ajetaan kristinuskon Jumalaa ja Jeesuksen pelastusta alas, tuodaan kouluihin jooga, joka ei ole olemassa ilman hindulaisuutta ja hindujumalien (demonit) palvontaa, koska jooga-asennot kutsuvat kys. "jumalia" ja näin ollen niiden kautta avataan ovet demoniselle henkimaailmalle. En ikinä laittaisi lastani joogatunneille, en koulussa tai muutenkaan. Jooga on vaarallista, vaikka en itsekään sitä aiemmin tiennyt. Otettuani selvää asioista, kuten miksi teen joogassa mitäkin ja miksi esim. sormet pitää olla 666-asennossa (ns. OK-merkki) liikkeiden aikana, vaikka kyseinen merkki on satanismiin liittyvä. Katseltuani ja kuunneltuani lukuisia videoita, joissa entiset joogamestarit tai joogaajat kertoivat karmaisevia kokemuksiaan (kun vuosien jälkeen joogan tuhoavuus paljastui heille kaikessa karmeudessaan), tajusin olevani täysin pihalla joogan todellisesta luonteesta. Lopetin joogan ja nyt harjoittelen ns. normaalia venyttelyä, johon ei liity tietty kaavamaisuus ja meditointi yms".

        Voisit mennä ammattiauttajan kanssa juttelemaan, käykää siellä läpi asioita.

        Voit myös jutella vaikkapa jonkun diakonin tai papin kanssa.
        Uskonnosta ja Jeesukseen turvaamisesta on oikeampaa apua.

        Varoitan sinua joogasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sulla lupsukalla satusedällä on totta vie ollut aikaa tän aiheen parissa

        Juurikin näin! Kiitos asian tuomisesta esille ❤️

    • Anonyymi

      Mun mielestä on tavallaan väärin suhtautua menneisyyteen ajatuksella että se pitäisi unohtaa.
      Miksi se täytyisi unohtaa, eihän siihen edes välttämättä pysty.

      Unohtaminen ei ole ainoa vaihtoehto, voi myös opetella hyväksymään oman menneisyytensä ja elää elämäänsä antamatta menneisyyden vaikuttaa negatiivisesti nykyisyyteen.

      Menneistäkin voi aina oppia jotain vaikka siellä olisi huonojakin kokemuksia.
      Se ei ole turha sanonta että kantapään kautta oppii.

      Tarpeeksi paljon kun kokee ja näkee vuosien varrella, oli se sitten hyvää tai pahaa, niin aina voi jotain oppiakin.
      Kun kompastelee riittävästi niin pikkuhiljaa tajuaa keinot kuinka voi kulkea kompastelematta, sekin on mahdollista.

      Ja toki elämän varrella on aina jotain vastoinkäymisiä, ei niitä voi välttää mutta voi opetella keinoja suhtautumaan niihin eri tavoin.
      Tosi paljon on kiinni siitä mitä itse ajattelee asioista, kuinka ne ottaa vastaan ja miten niitä mielessään käsittelee.

    • Anonyymi

      Veteraanimokailijana voin sanoa, ettei niitä kaikkia menneitä voi koskaan unohtaa ja itse en ole niistä mitään oppinutkaan, mutta jooga on aina auttanut selviytymään uusia pettymyksiä päin.

      • Anonyymi

        Niinhän ne kiusaajat latoo niitä muka huonoja ominaisuuksia,
        Huonoin ominaisuus on muiden kiusaaminen alhaisista motiiveista.

        "poihyhhjjj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne kiusaajat latoo niitä muka huonoja ominaisuuksia,
        Huonoin ominaisuus on muiden kiusaaminen alhaisista motiiveista.

        "poihyhhjjj"

        Asiat voitaisiin selvittää tarkemmin.
        Jos esim joku sanoo toisesta arvostelevan kommentin, sen jälkeen tulisi perusteellisesti selvittää mikä on arvostelevan kommentin motiivi, Jos se on eettisesti ja moraalisesti alhainen kommentti on asiaton,

        "pojhhhhjhjh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiat voitaisiin selvittää tarkemmin.
        Jos esim joku sanoo toisesta arvostelevan kommentin, sen jälkeen tulisi perusteellisesti selvittää mikä on arvostelevan kommentin motiivi, Jos se on eettisesti ja moraalisesti alhainen kommentti on asiaton,

        "pojhhhhjhjh"

        Kateus on alhaisimpien motiivien joukkoa,

        "ppoiuhhhjh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateus on alhaisimpien motiivien joukkoa,

        "ppoiuhhhjh"

        Kateus lähtee paholaisesta,

        "ppoihyhghh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateus lähtee paholaisesta,

        "ppoihyhghh"

        Ei ole hyvää kateutta, Se ei ole kateutta, jos haluaa kehittää itseään jossakin mitä jollain toisella on mutta itsellä ei ole, Kehityshalu ei ole kateutta,.

        "ppihjhhhjj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole hyvää kateutta, Se ei ole kateutta, jos haluaa kehittää itseään jossakin mitä jollain toisella on mutta itsellä ei ole, Kehityshalu ei ole kateutta,.

        "ppihjhhhjj"

        Esim. on aivan hölmöä jonkun sanoa kriisipuhelimessa olevansa kateellinen maalaamisesta, Jostain Lidlistä saa 10 eurolla maalit ja ja siitä vaan maalaamaan niin ei tarvi olla kateellinen.
        Kummallista ettei aikuiset ihmiset tuollaista asiaa ymmärrä.

        "ppoiuhhhjh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. on aivan hölmöä jonkun sanoa kriisipuhelimessa olevansa kateellinen maalaamisesta, Jostain Lidlistä saa 10 eurolla maalit ja ja siitä vaan maalaamaan niin ei tarvi olla kateellinen.
        Kummallista ettei aikuiset ihmiset tuollaista asiaa ymmärrä.

        "ppoiuhhhjh"

        Kateudessa ei ole järjen häivääkään, se myrkyttää kaiken. Sen verran pitää olla itsekuria että treenaa semmosen ominaisuuden itsestään pois vaikka hokemalla 500 kertaa päivää: "En suostu koskaan olemaan kateellinen. En suostu vaikka olis mikä. Kieltäydyn kaikesta kateudesta ehdottomasti".

        "popoiiuuh"

    • Anonyymi

      Ei sinun tarvitse olla parempi ihminen! Ihan tavallinen riittää. Luultavasti olet ihan tavallinen.

      Mutta voit silti kehittää itseäsi, jos haluat. Mitä haluaisit oppia?

      • Anonyymi

        Ja mistä tämä aina tavallisuudella lohduttelu ? Mä lohduttelisin ennemmin sanomalla jokaiselle: "Olet varmasti aivan erityinen ja omalaatuinen ihminen, toista ei ole""

        "ppuyhghhjjj"

        "Tavallinen suomalainen" on jossain muussa kulttuurissa hyvinkin eriskummallinen. Ei ole mitään absoluuttista tavallista,

        "popihhhhj"

        Kaiken vähättelyn taustalla on vain tarkoituksena imeä toisesta emotionaalista energiaa. Ei ne vähättelypuheet ole totta,

        "ppoiuyyhhh"

        Siis se on alhainen metodi kohottaa omia energia tasoja: vähättely, Henkisesti kehittymättömillä ei ole muita henkisen energian keruutaitoja joita esim joogeilla on

        "ppoiujhhjhj"

        Kyllä kuka vaan osaa vähätellä jos sielu sietää röyhkeyttä.

        "pooiuuyyuyuuy"

        Osaan minäkin. Mutta mulle ainakin tulee toisen vähättelemisestä inhottava olo enkä koskaan tee sitä vapaaerhtoisesti. Kuitenkin mua on vähetelty oikeen kriisipuhelimenkin joukkovoimin. Ja äiti työkseen vähättelee mua. Ei kai ne kaikki semmosta tekis päivät pääksytysten että mä olisin oikeesti jotenkin erityisen vähäpätöinen mikä olis tärkeää tuoda kaikille tiedoksi ?

        "ppouyhghjh"

      • Anonyymi

        Väitän että olen pohjalla pitkälti siksi, että inhoan vähätellä toista. Joten mieluummin oon siltä osin hiljaa ja otan joukkovähättelynsä vastaan, mutta kyllä mä tiedän ettei tämä kuvio mua sen huonommaksi tee, Kyse on vaan siitä että he tykkää vähätellä toista ja mä en pidä siitä käytöstavasta, joten sitten mieluummin oon vähättelynsä kohde ikäänkuin

        "ppoiuiuu"

        Mä koen vähän hölmäksi ihmiset jotka uskoo semmosta vähettelyä, luulee että mussa olis jotain vikaa siksi että joku joukkio vähättelee minua.

        "pooiuuu"

        Mutta ymmärrän semmosta vähättelyä helposti tunnetasolla uskoo. Mut mä sain opetuksen, kun mua elämäni rankiten vähäteltiin, se oli samalla hetkellä kun keksin elämäni parhaan idean, Niin totta vähättely on

        "pppoiii"

        Vähättely on vaan huono käytöstapa...ei muuta...muistakaa se

        "ppiuiuhh"

        Kenenkään erityisyyttä ei voida häneltä poistaa

        "ppoiuuuhh"

        Kaikilla ihmisillä on oikeus kokea olevansa erityinen. Kuka teille on uskotellut ettei ois?

        "ppoiuuujjj"

        Turhaa laskette mielialaanne tuolla suggestiolla...noooh oon tavalline ja se kelpaa, kun voi keksiä hyvin jonkun vähän mielialaa kohottavammankin kuin pelkästään kelpaavan...
        koska muuten ootte kateellisia jos joku yhtä tavallinen kuin te on keksinyt ajatella olevansa erityinen

        "ppoiuyy"

        Sitte sitä yhtä alettais painostaan kunnes hän suostuu sanomaan kuorossa: Oon ihan tavallinen ja kelpaan...

        Siis kaikessa on kyse vain aivopesusta,

        "ppuiuyhyhj"

        Mun mielestä viisainta ajatella itsensä niin erityiseksi ettei tule toisen vähättelemisen tarvetta,, että on riittävän erityinen ilman sitäkin

        "ppouujhhjjh"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe