Erikoiset defenssimekanismit

Muistan kuinka nuorena välttelin ahdistavia ajatuksia erikoisin sisäisin keinoin.

Jos minua ahdisti esim. nekrofilia, niin hoin pääni sisällä zoofilia, nekrofilia, pedofilia, zoofilia, nekrofilia ajatuslitaniaa mikä rauhoitti ahdistukseni siedettäväksi.

Sitten jos minua ahdisti esim. Dimmu Borgirin levynkansi, hoin pääni sisällä Dimmu Borgström, Dimme Borgenström, Dimmu Borgström litaniaa joka oli muunneltu versio Dimmu Borgirista joka oli alkuperäinen ahdistuksen lähde.

Jos minua ahdisti Freddy Krueger joka jäi ahdistamaan minua nähtyäni Freddy vs. Jason leffan, hoin pääni sisällä ja välillä myös puhuin itsekseni Freddy Kröger, Freddy Kröger, Freddy Kröger samalla kun yritin mieleni sisällä tukahduttaa ajatukset Freddy Kruegerista.

Kaikki tämä oli pohjimmiltaan ahdistuksen kokemisen välttelyä. Ahdistus itsessään tuntui niin kauhealta, että sen välttelystä tuli pakkomielle ja näillä erikoisilla mielensisäisillä keinoilla onnistuin välttämään pahimman ahdistuksen.

Silloin minua ei kukaan rohkaissut kestämään ahdistusta luonnollisena tunteena ja hukkasin nuoruusvuoteni tähän ahdistuksen välttelyyn.

Käy sääliksi niitä joilla on vastaavia kokemuksia sillä kovassakaan ahdistuksessa ei pohjimmiltaan ole mitään vaarallista tunteena.

Ahdistuksen sietäminen ja hyväksyminen osana elämää on auttanut minut kasvamaan eroon näistä erikoisista defenssimekanismeista, jotka kuluttivat minua sisältäpäin vuosikausia.