Jaa, onkin torstaina käytävä ilmaset ruuat hakemassa ruokatunnilla, siinä on lapin mökille mukavat eväät laskettelun oheen.
Ruokajakelu
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Illalla sitten poron sisäfilettä ja sienikastiketta tao poronkäristystä.
Mitem kehtaat poroja syyä. Hävytön.
Sama täällä. Kävellen toki pitää käydä hakemassa kun Mercedes Benz autoni on eka huollossa, mittarissa alkaa olemaan 10 000 km.
Joo, pitää tulla minunkin, uuden Amg Mersun saan ensiviikon tiistaina. En jaksa kävellä taksi tuo ihan pihaan. Nähdään siellä .
käykää.minä käyn kaupasta,ei tarvitse käydä ylijäämää.eikä tarvitse autoja esitellä
Ei eu jaossa ole ylijäämää. Vaan aivan pitkillä päiväyksillä.
laskettelemaanpa hyvinkin,laskettelemaan valhetta
Olisi se oikeesti hauska lukea IS/IL, että säilyke hernekeittopurkit ja lihapyörykäiset jäi avaamatta Varkautelaisella turistilla , kun korona iski hiihtokeskuksessa .
Eikun Ladalla laskeutumaan Varkautta kohti ja kylmäkenttäruokailu levikkeellä ja puskapissit taukoineen.
Kannattaisiko oikeesti syödä omassa yxiössään, eikä lähteä edes haaveilemaan tai fiktiota levittää Suomi 24 palstalla?
No, mukaanhan ei edes uskonut todeksi, hihh!
Kateus kalvaa, eikä ihme. Olisi karua olla köyhä.
Kyllä mökki Kallaveden rannalla on enemmän kuin lähteä jonnekin hitonkorpeen Lappiin, ei tulisi mieleenikään!
Mikä kateus. Maksakaa te Andrizin halllia. Me ei makseta. Kelasta tuet ja niin edespäin
Miten niin valhetta. Minäkin käyn Lapissa eikä edes maksa paljon,kun hyvissä ajoin katsoo mökin vuokran ja junalla tai lentämällä pääsee edullisesti. Kerran ajoin omalla autolla,oli puuduttavaa. Junat ei paljon maksa,kun ostaa pari kuukautta etukäteen. Käytä järkeä;)
Valitettavasti en asu yksiössä. Vikaan meni nyt sinulta oletus.
Kyllä kelan tuista aina säästää sen verran,että Lappiin pääsee. Ei se ole kuule ees vaikeaa. Pidänkö oppitunnin ?
Köyhät on kateellisia meille rikkaille, sehän on selvää.
En ilkee, laitan naapurin hakee
Nyt tuli Prismaan logot 🤣Nyt tuki Prismaan valot,
nyt tuli ostos kärrytNyt tuli asiakkaat, nyt meni asiakkaat. Hui bussi tuli, bussi meni, kato varis lentää, tuolla liikkuu pilvi 🤣oho tehtaan piipusta savu tulee. Oho juna vilkutampa sille hei hei🤣
Minäpä ilkeän. Olen hakenut monesti. Ilkeän kuule olla oma itseni ja elää sillä mitä on. Ja kelasta ilkeän ottaa tukia. Siinäpä teille ihmettelemistä. Ohhoh vai mitä😀
Ei tuu tuohon isoon harmaaseen laatikkoon mentyä. Onpa ankean näkönen risma. Pienemmästä kaupasta löytää tarvitsemansa. Rynnätkää muut rismaan,minä meen lidl ja cm. Saapa kulkee rauhassa. Ei niissä nytkään aamuisin oo ruuhkaa.
Aattelin kans,kysykö ne henk karit kun sukunimen mukaan jako?
Ei kysy, kuka vaan voi hakea, ei tarvi olla vähävarainen. Kaikille ne kuuluu tasa-arvoa kunnioittaen.